tiistai 10. tammikuuta 2012

19+6 Raskauskipuja

Pohdin aijemmin jo sitä että missään ei ole kerrottu että raskaus kävisi kipeää. Ei käynyt meinaan mielessäkään ennen raskautta että jo alkuraskaudessa kivut vatsassa olisivat tuskaa. Kudoksien venymisestä johtuvia kipuja kuulemma. Nyttemmin olen päässyt niistä mutta voisin arvailla että kohdun kasvaessa lisää ja päällys nahkojeni venymisessä alkaa olo käydä tukalan kipeäksi.

Selkäkivut. Ei helkkari mitä meininkiä. Selkäni jo on nyt äärimmilleen notkolla ja vasta pari päivää sitten tätini näytti hyvän liikkeen venyttää ranka suoraksi. Olinhan minä saanut neuvolasta venyttely ohjeita mutta luulin että niitä tarvittaisiin vasta myöhemmin. Ehei, kyllä kannattaa venytellä ihan alusta saakka. Oman selkäni kipein kohta, josta valittelin jo aijemmin, sijaitsee siis tuolla yläperseessä. Nyt sen lisäksi ristiselkä on hajalla enkä usko että asiaa auttaa tämä istumatyöni.

Eilen illalla menin lattialle pitkäkseni ja nostin jalkani sängyn päälle tarkoituksena saada asento hyväksi. Karmeat kivut iskivät heti kun sain selän maahan. Miinus tietty notkolla oleva kohta joka ei suostunut maastoutumaan laatiaani pitkin. Koetin soittaa äidilleni mutta eihän hän sitä kuullut. Vähän aikaa paniikissa lattialla ollessani sain käännettyä itseni mahalleni ja ryömin ylös. Sängystäkin on vaikea nousta koska se koskee niin lujaa. En niin kestä jos tämä kipu pahenee tästä vielä. Ja tämä on kuulema normaalia! Normaalius in my ass.

1 kommentti:

  1. Hahhaa, eksyin tänne googletellessani apua raskausajan selkäkipuihini. Täällä menossa tällä hetkellä 15+4 ja alaselkäkipu on mitä mielenkiintoisinta jomotusta! Voi herttinen sentäs, mitä vihlontaa jo nyt!! Illat istutaankin sitten isolla jumppapallolla, yrittäen lepytellä selkää.
    Kävin juuri lääkärissäkin kysymässä, onko normaalia, että myös persukseeni sattuu jo tässä vaiheessa raskautta? Kuulemma yliliikkuvien nivelteni ansiota on, että särkyjä tulee jo nyt, myös persuksiin(!!!) kun paikat levenee!! Jaiks, oletin niiden alkavan, ehkä muutaman kuukauden päästä. Ei kaiketi auta kun "nauttia" raskauden tuomasta kivusta "alarekisterissä", vielä melkein puolivuotta!

    VastaaPoista

Morjesta!
Saapi jättää palautetta, terkkuja yms. :)
Kerro vaikka miten oma päiväsi on mennyt.

Terkuin,
Lisa Love