tiistai 17. tammikuuta 2012

20+6 Raha

Kävin tänään hoitelemasa vähän asioita vähentyneiden työtuntieni vuoksi. Työkkäristä pyysivät saada työnantajaltani todistuksen jossa kerrottaisiin miksi tuntini ovat vähentyneet. On sattunut väärinkäytöksiä tämän asian suhteen (jos aikoo hakea tukea) että porukka on itse pyytänyt vähemmän työtunteja. Esimerkiksi ollakseen vaikka lasten kanssa kotona ja nauttia helposta elämästä toisten rahoilla. Minulla ei käynyt mielessäkään että niinkin voisi tehdä!

Pelikaupalla työskennellessäni ja tuntien vähennyttyä rajusti taistelin oman liittoni kanssa kolmesta kuukaudesta jolloin tunteja ei ollut paljon mitään. Sainkohan 3 kk ajalta 200e? Naurettavaa tuo ilmainen raha. Lisäksi taistelua tuotti myös se että en ollut saanut töihinpaluu rahoja kesälomaltani joka myös hidasti prosessiani entisestään. Rahaa ei siis tippuisi ennen kuin minulle oltaisi maksettu työnantajan puolesta. Arvata saattaa että ketutti. Siksihän minä hain liitolta apua koska rahaa ei tullut. Kaikkialta tuli kapuloita rattaisiin.

Raha on muutenkin ollut tässä tämänpäivän lempi puheenaiheeni. Mies haluaa edelleen kovasti muuttaa Helsinkiin ja kuin kysyin että mistäs me sitten rahaa saadaan niin vastaus oli että mietitään sitten siellä.. SIIS MITÄ HELKKARIA?! Idioottimaista. Hän, minä ja vauva uudessa kaupungissa kaukana tutuista (siskosta ja äidistäni jotka auttaisivat vauvan hoidossa) ja rahattomina. Ei tasan mitään järkeä missään muodossa. Itse en ole niin hullu että hyppäisin tuntemattomaan ja jäisin kotiloukkoon vauvan kanssa kaksin miehen juostessa kuppiloissa soittelemassa ja muut ajat ehkä treenaamassa tai tekemässä jotain muuta millä ei itseään ja varsinkaan koko perhettä elätä. Raha on valitettavasti yksi tärkein ja stressaavin asia elämässä enkä usko että ilman sitä pärjää.

Kannatan:
Liitto! Silloin (siskon mukaan) puolison tulot eivät vaikuta jos jäät työttömäksi ja toinen jatkaa töissään. Saat silti työttömyyskassasta apuja. Ainakin näin sen pitäisi mennä. Itse kuulun PAM:iin ja tullut käytettyä heidän palveluksiaan reilulla kädellä muissa kuin raha-asioissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Morjesta!
Saapi jättää palautetta, terkkuja yms. :)
Kerro vaikka miten oma päiväsi on mennyt.

Terkuin,
Lisa Love