perjantai 13. heinäkuuta 2012

2kk neuvola ymym.


Käytiin tänään lastenpolilla ottamassa vihdoin kaikista vauvan raajoista verenpaineet. Oli meinaan jotain häikkää tuossa Ketun retaleen toiminnassa vuodeosastolla lekotellessamme. Nyt kaikki on kuitenkin on normaalisti. Epänormaalia tosin oli se että vauva nukahti pöydälle. Tosin pitkän paikoillaan pitelyn ja tutun pyllystä vedettävän Hello Kitty-lelusta kuuluvan melodian avulla. Go Maakku kun lahjoit tyttöä kyseisellä lelulla. Sehän rakastaa sitä.


Eilen käytiin yhteis 2kk neuvolassa. Ensin annettiin rotavirus suuhun (ei maistunu, alkoi sylkemään) mutta kuka hullu nyt mieluusti viruksia nielee.  Pituutta on tullut hurjasti lisää. Tuntuu  kummalle koska minä olen hyvin lyhyt ja Ville sellainen normi pituinen mies. Tosin meidän molempien suku on pitkää väkeä. Terkkuja! Yhteisneuvolassa meitä taisi olla 6 emäntää ja 4 isäntää + tietty kuusi pienen pientä vauvelia ja terkkari. Jaoimme muutamia kokemuksia ja ainakin itse ihmettelin muita toukokuussa syntyneitä vauvoja. Kaikki suunnilleen tuon kahden kuukauden ikäisiä pieniä. Kettu näytti niin suurelle muiden vieressä. Ne kellitsivät sellaisessa "sylivauva asennossa" kun taas tämä meitsin neitokainen ei suostu sellaisessa olemaan kuin syödessään. Paljon pyöreitä poskia ja lasittuneita 'kauas  kaukaisuuteen'- katsovia silmiä. Vauvoissa on hassua juuri tuo että tuntuu että he katsovat esineiden ja seinien läpi. Ehkäpä näkevät toiseen ulottuvuuteen tjt? Niin no ulottuvuuksista tähän meidän. Sovimme kokoontuvamme uudestaan samalla porukalla ensi kuussa. Saa nähdä minkälaisia pötkelöitä vauvat ovat silloin. Reagoivatko jo toisiinsa? Ehkäpä uskallamme pistää ne vierekkäin hengailemaan pehmeille matoille. 


Vauva sai aloitettuani lääkekuurin pieniä finnintapaisia näppyjä kasvonsa täyteen. Kauhistuin niiden johtuvat antibiooteistani. Yhdessä purkissa luki "Ei imettäville" mutta lääkäri sanoi että nämä ovat tyyliin ainoita antibiootteja joita voi syödä huoletta vaikka imettäisikin. Vauvalle ei pitäisi tulla haittaa. Netistä googlattuani törmäsin hormoninäppylöihin ja päättelin itse näppyjen olevan niitä. Eli ihan normaalia joka valmistaa vauvan ihoa tulevaan koitokseen. Lääkärineuvolassa käytyämme niitä ei kommentoitu erityisemmin koska vauva on virkeä ja syö hyvin. Tukkoisuus on kuulema normaalia vauvalla (minusta se on hyvin syvältä koska kuulostaa että toinen ei saa aamulla henkeä kun röhkii vaan menemään). Ostin tänään niistäjän mutta ei sillä irtoa mikään kökkäre nokasta. Lisäksi minua on peloteltu sen pilaavan vauvan limakalvot joten käyttö taitaa muutenkin jäädä hyvin vähäiseksi. Silmien rähmimistäkään ei kommentoitu. Itse sain taas lääkäriltä kehotuksen olla kokonaan maidottomalla ja munattomalla dieetillä. Soitti tosin perään että pelkkä laktoositon riittää. Taas uusia ruokadieettejä.. Miks aina miiiiiks just nyt kun on kesä ja kaikkia uusia jäätelömakuja?


Ketusta parasta juuri nyt

  • Peilit
  • Wc:n hoitopöydän näköetäisyydellä oleva kiiltävä hana (paras!)
  • Hello Kitty-lelu
  • Lamput
  • Keltainen pehmeä helistin jota heilutellaan hänen seuratessa sitä
Ja minusta parasta on tietty ihanan mini Ketun hymyily jota kyseiset tavarat aiheuttavat. Voi sinä loistava bling bling materia miten hymyileväksi tyttäreni teetkään! Että jos joku miettii mitä sitä voisi tytölle roudata niin kaupan kylppäritarvike hyllyltä joku kiva hana olis tosi jees.

1kk+3vk/13.7.12

1kk + 2vk + 6pv 
Paino 4605g - Pituus 58,7cm - Pään ymp. 38cm

9 kommenttia:

  1. Teidän vauva on ihan supersöpö!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. ^____^ Minusta luonnollisesti myös. Varsinkin hymyillessään. Mutta kukapa ei hymyillessään olisi söpö? :)

      Poista
  2. Ihana hymykuva! Meidänkin Papu on alkanut hymyilemään nyt enemmän, mut perhana eihän mulla kamera silloin oo kädessä kun se hymyilee :-(

    Ootko kokeillut apteekista saatavia suolaliuos tippoja tytön nenään tyrkätä? Me ollaan niillä saatu irtoomaan pojan nenästä räkää ja mitä poika ei aivastelemalla saa tulemaan ulos oon imaissut nenäfriidalla pois :) Hyvin lähtee isommatkin ilkeet kököt!

    Hormoninäppyä löytyy Papultakin, ilmestyi ihan yhtäkkiä, mutta kuulemma se iho sillä puhdistuu tai jotain :-D Sais vaan hävitä ennen ristiäisiä :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe ite pidän kameraa kokoajan lähettyvillä olkkarissa jos jotain jännää tapahtuu. Vauvan hymyily on parhautta. <3

      Hyvä kuulla että tuttujenkin vauvoilla on hormoninäppyjä. Ihan siis sillä että se on normaalia koska muillakin. Huh, jotenkin normaali on sellainen normi johon pyrin ettei ala pelottamaan jonkun asian olevan huonosti. Ikävä kaikkien valokuvien ja ihastelijoiden kannalta jos ristiäisissä kasvot näppyjä täynnä. Eikö se riitä että alkaa mahdollisesti iho kukkimaan teininä mutta että jo vastasyntyneenäkin! Ääääh.

      En oo kyllä koettanut suolaliustippoja. Ollaan kohta lähöddä kaupungille KOKO PERHE (!) niin että isukkikin lähtee. Joten voishan niitä käydä hakemassa. Kiitos vinkistä. ;)

      Poista
  3. Parasiitille ilmestyi hormoninäppyjä jo laitoksella ollessa :) Mutta voi kamala kuinka iso jötkäle se onkaan, kun mä mietin noita teidän 1kk 3vkon mittoja ja Parasiitin paino oli 2 viikkoa vanhana 4360g ja päänympärys 37cm, syntymäpituus oli 54,5.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mie vään lueskelinkin netin ihmeellisestä maailmasta että niitä on vastasyntyneille tullut jo heti. Noh eipä ainakaan uusi varmaan pariintoista vuoteen. :D Hyviä pituuksia kaks viikkoisella. :)

      Poista
  4. Aivan ihana hymy <3 Täällä jo aika malttamattomana odotellaan, että Pikku-A:kin malttais ulostautua.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tuntuu siistiltä kun tuo rontti oikeasti hymyilee. :D Teillä on kanssa kohta mahan ulkopuolella oma pieni. Hurjaa kun miettii että eipä siitä ole aikaakaan kun itse "odottelin" enempi tai vähempi tätä omaa pikku kelmiä. Teillä alkaa olla hetket oikeesti käsillä!

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Morjesta!
Saapi jättää palautetta, terkkuja yms. :)
Kerro vaikka miten oma päiväsi on mennyt.

Terkuin,
Lisa Love