sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Moro moro osta poro

.. Osta kax tulee halvemmaks. Sanailua jota harrastamme isosiskoni Hempen kanssa puhelimitse. Tyhmää mutta toistuvaa. Saan vieraita pohjoisesta alkuviikosta. Ainakin näin on luvattu! :)

Menossa "eväitä vanhemmuuteen" tapaamiseen sateesta huolimatta.

Tänne meille kuuluukin vaikka mitä ja samalla ei oikeastaan mitään. Perus hyvää siis. Kettu on nukkunut jopa kahtena yönä (ei peräkkäisinä) niin että olen joutunut syöttämään vain kaksi tai kolme kertaa yössä. Jea! Meitä on on täällä ollut ihastuttamassa ja Vikeä välillä vihastuttamassa, ystäväni koira. Saapahan Ketale vastustuskykyä niin eläinpölyyn kuin kaiken näköiseen mitä ulkoa koiran tassuihin ikinä tarttuukaan. Noista kahdesta on tullut kamut. Koira saattaa maata leikkikehän vieressä ja ottaa itseensä Ketun potkuja vaikka kuinka. Välillä koira komentaa ottaen vauvan jalan suuhunsa. Ei hän vauvaa pure vaan ainoastaan pitää jalkaa suussaan. Huvittavan näköistä.

Sohvanreunan valtaaja.

Vauvamuskarissa oli viimeviikolla jo Ketustakin kivempaa. Ainakaan hän ei itkeskellyt enää yhtään. Tuijotteli jälleen muita vauvoja. Se taitaakin olla muskarin paras psuus myös minusta. Vauvojen tuijottelu. Saatetaan aloittaa MLL:n järjestämä tanssitan vauvaa systeemi. Ehkä, ehkä ei. Jotain olisi kiva puuhailla. Alkaa masentamaan lojua vaan yksinään päivät pitkät. Onneksi nyt on tuo koira että en voi jämähtää kotiin syömään yksinäisyyttäni täytenäisemmäksi. Olenhan minä tavannut ihania kamujanikin. Eilen käytiin Cafe Europassa Ketun kanssa tapaamassa vanhaa koulukaveriani joka oli tässä kuluneen kuudenvuoden aikana tehnyt ja nähnyt vaikka mitä. Tietty onhan tässä "yksinäisyydessä" juuri se että omat kamuni ovat töissä/koulussa juuri silloin kun minulla ja Ketulla olisi eniten energiaa telmiä.

Jaanan & Ketun kanssa herkuttelemassa. Mielettömän hyvä päivä.


8 kommenttia:

  1. Miulla on vähän samankaltainen ongelma; itellä kaikki päivät vapaata ja tyhjää täynnä ja kaikki muut töissä/koulussa. Muuten kutsuisin kylään päiviksi mutta Kouvola taitaa olla aika kaukana noin päivävisiittiä ajatellen...

    Ihana koira ja sie olet hirmuisen kaunis. Samoin Kettuli. :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo Kouvola on hiukan liian kaukana Tampereelta. :I Ompa kurjaa-tylsää koska sitten ei olis kummallaaan kun viihdytettäis toinen toisiamme.

      ps. Meikällä on meikkiä. :D Kun kerrankin näkee ystäviä niin pitää koettaa vähän edustaa.

      Poista
  2. uuh mikä söpsykkä hattu! ...ja tutunoloiset kuolat repun etuosassa... hurjasti on tein kettu kyllä kasvanut sitten viime lukeman, josta on jo aivan liian pitkä aika. voi työt kun mukavuudestanne huolimatta rajoitatte minulle, ah niin tärkeää datausaikaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teikä siellä vaan painaa töitä menemään. Hatun sai Kettu lahjaksi ystävältäni. Se oli ihan hurjan iso vielä silloin kun sen sai ja nyt suunnilleen sopiva. Pitää venytellä ens kesäksikki niin menis vielä. Hehehe. Voi noita kuolia.. Se kuolasuojan laittaminen paikoilleen tuntuu olevan itelle ainakin turhan mahdoton tehtävä.. Kivat kuolat. Jes.

      Poista
  3. Ihana hassu koira! Maanantai sitten tuli ja meni, en ollut huomannut ehdotustasi! Se kerhohomma kuulosti kyllä hyvältä, mielelläni olisin lähteny. Onkohan jotakin muuta tapahtumaa tiedossa vai mennäänkö vain pihalle käppäilemään?

    Ps. Ootte kyllä niin mielettömän kauniita tyttöjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan nuita tuollaisia meininkejä tiistaisin ja vissiin keskiviikkosinkin. Vois käydä vaikka ihan perus käppäilyilläkin. Jso nyt joskus kerkeisin sinne facebookkiin kunnolla niin saatais ehkä helpommin sovittua jotakin. :D hahaha.

      Jee kiitos. ^-^

      Poista
  4. Muskarista: Meiän Murunen vaan tykkää tuijotella pieniä tyttövauvoja. :)

    VastaaPoista
  5. moromoro osta poro moromoro osta poro

    VastaaPoista

Morjesta!
Saapi jättää palautetta, terkkuja yms. :)
Kerro vaikka miten oma päiväsi on mennyt.

Terkuin,
Lisa Love