lauantai 8. syyskuuta 2012

Oma syvä napa

Hilary 3kk synnytyksestä eli sama ku meikä
No niin. Tässä postauksessa puhun sitten aremmasta aiheesta eli kropastani ja kuinka se on muuttunut. Koetan vetää täysin "läskiksi" omat uudet muotoni mutta auta armias jos joku muu niistä huomauttaa. Olen vetänyt sellaisia kilareita äidilleni että ei monikaan minua tunteva uskoisi. Olenhan meinaan suhteellisen leppoisa tyyppi.

Raskauskiloja minulle kertyi sellaiset 9-11kg riippuen lasketaanko ensimmäisestä neuvolakäynnistä vaiko reilusti ennen sitä kun tiesin olevani raskaana. Painoni on jojoillut viimeisten 4-vuoden aikana meinaan 53-55kilon välissä riippuen päivästä. En ole ollut sitten teini-ikäni enää laiha vaan tälläinen naisekkaat muodot omaava emäntä. Välillä paksuilla poskilla ja välillä taas ilman.

Uusi muotoni on löysän pehmeä kroppa. Silti olen heikko ihmisluonto ja sorrun aina (lähes joka toinen päivä) suklaaseen. Sallin itselleni liiankin makean elämän. Ruokahaluni on ollut aina suhteettoman hyvä. Annoskokoni ovat raskausdiabeteksen jälkeen palanneet tavallisiin uomiinsa eli saatan syödä kolmekin isoa annosta kerralla. En säästele sitten missään. Sukulaisilla oli vaikea koettaa syödä oikein koska aina oli ruoan päälle jäätelöä, pullaa tai suklaata. Toiset ottivat kohteliaasti vain sen yhden palan. Minä söin sitten kaiken lopun koska eihän sovi jättää pakastimeen mitään puolikasta jäätelöpakettia.. Olen myös se roskis joka tyhjentää muiden lautasten jämät (jos ruoka on hyvää). Oikein odotan sitä hetkeä kun muut lopettavat syömisen ja voin kysyä "Saanko syyä nuo loput?".

Eli minulla ei ole mitään mahdollisuuksiakaan muuttua pienemmäksi. Tai oikeastaan mahdollisuuteni stoppaavat liikunnan puutteeseen. Sillä voisin saada löysät tiukemmiksi. Tankoilua en uskalla vieläkään aloittaa peläten vatsalihasteni lukkiutuvan mahansivustoille. Sohvalta nouseminen aiheuttaa edelleen vaikeuksia joten en mitenkään usko lihasteni olevan oikeilla paikoilla. Uimisen tosin aijon aloittaa heti kun inspiroidun tarpeeksi painuakseni altaaseen hankkimaan tissitulehduksen. Vihaan edelleen kävelyä ylikaiken mutta Ketun kanssa sitä on pakko tehdä. Neuvolaankin on hurja kilsan matka. Nyt kamuset kannustakaa minuu pylly pienemmäksi kävellen ja käskekää mut mukaanne lenkille. Vaunuista/kantorepusta saan lisäksi vielä vähän enempi painoa mukaan. Yksin kävelyretket ovat kurjia. Pitää varmaan alkaa tutustumaan kunnolla Tampereen muihin äitiyslomailijoihin kun omat tutut kamut viettävät aamupäivänsä koulussa ja töissä.

Jessica synnytti tapaani toukokuussa ja
omaa  nyt jättiläismäiset rinnat.

Kun oma kroppa ällöttää niin miksi ei kykene tekemään sille mitään? Ankara totuushan on se että minua ei ällötä tarpeeksi.


Kuvat: Spash News, Getty Images, Twitter

15 kommenttia:

  1. Mulla on niin samat tilanne ja fiilikset. Yhhyh.

    /Se anonyymi joka kommentoi jokeltelua ja ketun kääntyilemistä :D oisko aika keksiä jonkulainen nimimerkki...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilanne ei ole mukava. Miten tässä pärjää.. Möh.

      Nyt kyllä ens kommentoinniksi keksi nimimerkki. Ei tarvis sitten aina selitellä kuka oot. :)

      Poista
  2. Tampereen mammoilla on fb:ssä omat sivut jossa järjestävät tapaamisia.. Kaksplussan kautta löytyy varmaan joku "yhteyshenkilö".. :) Nimittäin niiden "sivut" on salatut, eikä niitä haulla löydä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin sitä jo silloin kun raskaana olin mutta jotenkin minuu ahisti tuo facebookkailu. Ehkäpä etsin teidät käsiini. Muutama tais heittää oman nimensäkkin sinne yhteen pinoon että sitä kautta löytäis. :) Pakkohan se on tai muserrun tänne yksinäni. Vaunuttelu porukassa on X1000 kivempää kuin yksin.

      Poista
  3. Aivan samat fiilikset täälläkin. Itse olen aivan ällötyksestä kankeana kun vain katsonkin peiliin. Haluaisin myös uimaan, mutta minä en kyllä suostu pukemaan uikkareita ainakaan vuoteen :-D

    Nyt lähetään sinne vaunutteleen! Enää ei pitkitetä :-D Ens viikolla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei söpöläinen. Tämä viikko nty hurahti menemään.. Onko sulla maanantaina minkälainen ohjelma? Jaksaisitteko lähtä maanantaina 11-13 MLL:n vauvakerhoon? :) Voitais vaunutella sinne (saatais löysät liikkeelle) ja tutustuttais. Pommitan sinuu facebokissa vielä asiasta jos et kerkee tätä viestiä huomata.

      Ite aattelin että uiminen olis kivinta sillon nnen kaheksaa uimahallissa kun siellä on aikalailla vaan vanhuksia ja jotain uinnin harrastajia (joilla on hienot vartalot yhyhyhyy).

      Poista
  4. Vaikka paino onkin mulla kahden vuoden jälkeen samoissa mitä ennen raskautumista, en siltikään ole sinut kroppani kanssa, koska osa muutoksista vaan jää pysyviksi.

    Mikäli sinussa asuu natsi-äiti, joka noudattaa neuvolan ohjeita (ei sokeria, 5 ateriaa päivässä, terveellistä ruokaa lapselle), niin herkuttelu loppuu väkisinki. Lähes kaikista äideistä tuollainen jossai kohtaa kuoriutuu esiin.
    Poikanen haluaa "aukata" ja "aistaa" ja kuulee leikkiensä yli, jos koetan jossain piilossa rapistella karkkipussia. Tiedän, että meidän Poikanen on keskivertoa vilkkaampi, mutta joka tapauksessa, kun Kettu lähtee liikkelle juokset perässä pelastamassa kaikkea sellaista mielenkiintoista, jota et ole tullut edes ajatelleeksi, että teillä on ja kyllä ne vaan ovat kekseliäitä ja ylettyvät ja hoksaavat paikat, joita on pitänyt varmana taltena. Miehen työelämästä johtuen mulla oli ainut mahdollisuus rauhassa istua ja syödä vain silloin kun Poikanen nukkui (ja voin tunnustaa, että illalla en tosiaan jaksanut loihtia mitään terveellistä).

    Itse taistelin imetyksen kanssa, joten jos se on itselle tärkeä niin kovin rajua liikunnan aloitusta en suosittele. Jostain lehdestä luin juuri, että ihmiset usein aloittaa rajulla puristuksella liikkumisen ja kun tuloksia ei pariin kuukauteen synny, niin into lopahtaa (itse tunnustan kuuluvani tuohon ryhmään), joten lempeä aloitus takaa varmimmin koko loppuelämän kestävän elämänmuutoksen.

    Toivottavasti osaat aloittaa pienillä muutoksilla, oma luonteeni on sellainen, etten vielä ainakaan siihen kykene. Toisaalta osa muutoksista toki pitää omassakin kropassa hyväksyä, mutta ei toki sitä, jos vaakan lukemat vaan kasvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis sinä oot niin upeen näkönen ilmestys että kuulostaa erikoiselle kun sanot noin.

      Olin itse täydellisesti ohjeita noudattava sillon odotusaikana niin miksikös en voisi muuttua samanlaiseksi nyttenkin. Tekis ainakin kropalle hyvää. Ja hampaille! Voi mun hammasparkojani tämän suklaan ja jäätelön mussutuksen takia. Toisaalta nyt on jotenkin hälläväliä-asennekausi menossa. EHkä toivonmukaan sitten kun Kettu alkaa syömään muuta kuin maitoa. Hyvä syy itsellekkin syödä aina samaan aikaan pieniä aterioita.

      Kuulun itse samaan ryhmään että jos ei heti onnistu niin lopetan. Pienestä on paha aloittaa kun oon niin kärsimätön tyyppi. Ääääääh. Turhautuminen.

      Poista
  5. Täällä kanssa yksi möhömaha. Olin innoissani alkuun painon pudotessa rajusti ja pöhötyksen karistessa, mutta sitten se kehitys vain loppui. Jotain tarttis tehdä, mutta ilmeisesti se itseinho ei ole vielä tarpeeksi suuri, kuten sanoit. Mä olen joskus ennenkin painanut näin paljon ja ollut näin iso, mutta jotenkin mä kadotin ilman laihista 10 kiloa- ehkä se onnistuis nytkin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ite olin kanssa niin onessani kun paino tippui ja kova maha hävisi. Nyt ei ole tapahtunut enää mitään vaikka olenkin koettaut liikkua. Siis liikun paljon enemmän kuin ennen raskautta ja silti mitään ei tapahdu. Liikkuminen on tietty sitä vaunujen pukkailua ympäri kaupunkia ja kantorepun kera kävelyä. Suurempaan ei into riitä. Voi kun olisi joku lampun henki. Itsekkäästi toivoisin unelma kroppaa. ;D

      Poista
  6. Kyllä se jossain välissä napsahtaa, jos napsahtaa, se intopinkeys kiinteyttämistä, liikkumista ja parempaa syömiskäyttäytymistä kohtaan. Jos sitä yrittää pakottaa niin se kostautuu, valitettavasti. Pienin askelin isoihin tuloksiin, ei itseään tarvitse ruoskia jos ei heti innostu kaikesta, ja raskaus kuitenkin muuttaa hormoneja ja kroppaa aika lailla; 3kk synnytyksestä on hyvin, hyvin pieni aika, ja siskoni väittävät kivenkovaa että kroppa "luopuu" ylimääräisistään suosiolla vasta 2 VUOTTA synnytyksestä ja sitten se paino alkaa pudota.

    Itelläni itseinho oli niin kova että asenne tupsahti sinne "no onko jotain v*tun väliä, oon ihan hirvee kummiskin" -akselille painon kilahtaessa sinne 125kg. Siitä paino nousi vielä vuodessa +25kg. Sitten kun opin hyväksymään itseni, SITTEN se paino vasta alkoi putoamaan pois, jännää käänteistä psykologiaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonna mou! Long time no see.

      Mulla menee juuri niin että jos alan ruoskimaan itseäni, koetan syödä terveellisemmin ja liikkua niiin mietin ihan kokoajan sitä suklaalevyä joka odottaa minua kaupan hyllyllä. Haen sen ja hotkaisen. Joskos sitä osaisi vaalia itseään silleen että sallisi herkuttelut kerran viikkoon.. Mutkun ei onnaa. Kiusaus käy aina liian suureksi. Varmaan hyväksyisin itseni helpommin jos olis vaatteita mitkä sopivat päälleni. Oon vaan niin pihi etten raaski ostaa itselleni "välikausi vaatteita" koska ajattelen kohta laihtuvani vaikka niin ei ole vieläkään käynyt. Tai sitten meen oikeesti sinne kauppaan ja tetsaan tätä käänteispsykologia hommaa.

      Poista
  7. ravista itsesi lenkille..mä kokeilin huvikseen juoksemista 2kk synnytyksen jälkeen vaunujen kans(ihan supertiukat urheilurintsit päällä)kun edellinen juoksulenkki päättyi oksentamiseen ja lähes tukehtumiseen lähemmäs 10v sitten..nyt sain kauheen inspiksen juosta ja ukkokin ihmettelee kun hinkuan lenkille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis mulla ei ole käynty mieleenkänä että voisi käyttää normaaleja urheiluliivejä koska imetän. :D Hitto miten tyhmää. Eihän sitä lenkillä tarvi alkaa kaivamaan tissejä esiin.. Ihan mielettömän hyvä idea. Sittenhän tuo sulkapallonkin pelaaminen voisi onnistua.

      Hui kamala sulle oli käydä huonosti tuon vuosien takaisin juoksulenkin takia. Itellä monesti liikunta oksettaa myös, varsinkin uiminen. Tosin ei oo käynyt lähelläkään tukehtumista. Paha olo on vaan mennyt ohi.

      Poista

Morjesta!
Saapi jättää palautetta, terkkuja yms. :)
Kerro vaikka miten oma päiväsi on mennyt.

Terkuin,
Lisa Love