maanantai 5. toukokuuta 2014

Ystäväni, pelastajani.

Tässä viimeaikana olen joutunut tukeutumaan ystävieni apuun Ketun hoidossa. Sehän ei ystäviäni ole haitannut, päinvastoin! He rakastavat Kettua vähintään yhtä paljon kuin tyttö heitä. Saikulta tuli jopa nurinaa asiasta kun selvisi että hän vahtisi vain Ketun unta minun ja Villen ollessa armottomasti bilettämässä naamiaisissa. Bileet sujuivat ja Saikku oli ottanut Ketun kainaloonsa jossa uni maistui.


Sarde taas sai osakseen iltavuoron eli Ville lähti Vastavirralle keikalle ja minä olin tapani mukaan töissä. Kotiuduttuani kuulin Ketun hihkuvan ”Kiva päivä! Kiva päivä!”  Noilla tytöillä oli siis ollut mukavaa yhdessä. Mitäpä muuta olisin odottanut? Sarde on hyvää seuraa ja minähän sen myös tiedän. Silti minua kylmää aina ajatus siitä josko Kettu onkin kiukkuisella tuulella. Hän on nimittäin sitä aika usein ja paljon. Heillä oli mennyt kaikki hyvin joten huokaisin helpotuksesta ja tein meille jäätelöannokset. Neiti Kettukin vaihtoi omalta jogurtti kupiltaan minun lautaselleni. Olkoon.. Yliannostus sokeria yötä vasten ei silti estänyt nukahtamista kivan päivän jälkeen  

Me ollaankin viimeaikoina tehty yhteisiä naisten reissuja milloin minnekin. Ideaparkissa käytiin sovittelemassa kenkiä (huudon kanssa pois), Ikeassa kiertämässä, Saikun muuttohommia, tallilla Even kanssa,  Birgitan polulla ja vaikka missä muuallakin. Aina jos ehdotan lähtöä jonnekin Kettu hihkaisee, ”Joo, autolla yhdessä!” Hän on tykännyt naisten reissuistamme kovasti.

Aika mahtipontinen otsikko. Heh. Totta se silti on.

Punainen lanka katosi jo aikaa sitten. Ehkäpä ensikerralla sellainen?

2 kommenttia:

  1. Mullakin se punainen lanka häviää melkein jokaisessa postauksessa jos en oo tarkkaan suunnitellut mitä kirjoitan. Myös tänään se meinasi hävitä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jippii teit paluun!! Onhan suakin odotettu.

      Minuu ei muiden tekstejä lukiessa langan karkailu haittaa, se tuo vaan väriä. :) Omat höpötykset taas ovat suurimmilta osin juurikin sitä höpötystä eikä värikästä lankailua.

      Poista

Morjesta!
Saapi jättää palautetta, terkkuja yms. :)
Kerro vaikka miten oma päiväsi on mennyt.

Terkuin,
Lisa Love