keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Party party all day long!

Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, tuntui sää olevan Ketun syntymäpäiväjuhlia vastaan. Leivoimme Villen kanssa aamun ja voi kuinka toivoimmekaan sään selkeytymistä. Välillä näytti ihan hyvältä mutta sitten sade taas iski ropisten kattopaneelejamme vasten. Tip tip tip tip tipeti tap. Helvetti sentään. Ville ei suostunut miettimään kakkosvaihtoehtoa, se oli turhan rankka. Nimittäin ahdas ja kuuma asuntomme. Heitin myös muita ideoita joista ehkä ällöin oli pesutupamme. Kaiken manaamisen ja toivomisen päätteeksi aurinko voitti ja pilvet lipuivat jonnekin muualle. Juhlat ulkona saattoivat alkaa. Arvon juhlavieraat joutuivat heti saavuttuaan hommiin eli kantamaan ja järjestämään ympäristöön vähän sitä juhlan tuntua. Hyvä tuli ja hyvät juhlat oli. Lapsivieraiden puolesta pieniltä kähinöiltä ei vältytty mutta me isommat osasimme ottaa iisisti tuoremehun äärellä. Suurimmat erimielisyydet tulivat esille tavaroiden käytöstä eli kuka saa pukata vauvanukkea ja kuka ajella potkupyörällä.  ”MINUN! Anna tänne se.”  Mitään älyttömiä sokeriövereitä en usko kenenkään vetäneen koska sitä huumaavaa ainetta oli niin vähän tarjolla. Mielestäni hedelmät ja kasvikset ajoivat ihan hyvin asiansa näissä kemuissa. En näe mitään järkevää syytä alkaa syytämään sokerisia naminameja ennen kun lapsi osaa sitä itse haluta. Loppu huomautuksena; Mieheni oppi syömään karkkia vasta tutustuttuaan minuun.. Sori Ville ja + 10kg.
Ketun tädit olivat matkanneet kaikki kuka mistäkin Suomen kolkasta luoksemme juhlahumuun. En uskonut ennen kun se oli totta. Harmi ettemme ehtineet viettää aikaa kimpassa kemuissa.

Ai niin, oli lystiä!


sunnuntai 25. toukokuuta 2014

La-La means i love you (tai ihan vaan lauantai)


Oi joi mitä kelejä. Oi joi mitä päiviä. Lauantaina olin esim. Yellow housen avajaisssa Vellamonkadulla. Siellä soi aika paljon musiikki ja tunnelma oli mukavan leppoisa. Kiitos Marialle joka mahdollisti tämän. Minäkin aika randomina paikalla hengasin mutta hengasimpa silti. 

Ihana ihana ihana Laura Moisio. 
Satan's Fingers toimi!


Ja no, Lassi! Tykkään.
Tuttu keikkayleisö.


Kävin myös vähän keilaamassa työkamujen kera. Piikki oli auki mutta join vain yhden lonkeron. Mikä mua vaivaa? Kuitenkin söin sitäkin enemmän työpaikan laskuun. Sori.

Sieltä pyöräilin takaisin nauttimaan keltaiselle talolle eli näpräämään uutta kännykkääni seurassa. Tapasin siellä kännykän koskettelun lomassa jonkun valokuvaajamiehen joka meidän hetki juteltuamme tajusi minun olevan Villen tyttöystävä. Kuulemma murre, cthulhu ja suunnattomat pelikokoelmat todistivat sen. Taustoistamme voisin sanoa että olen nähyt kyseisen miehen selän ja sivuprofiilin kerran aiemmin. En ole varma näkikö hän minua silloin koska työskenteli ahkerasti.


Myöhäisempää iltaa vasten nostin tipahtaneet ketjut takaisin pyörääni ja lähdimme Jaden ja Even kera Rauhaniemen rantaan. Kettu oli yökylässä ämmillä joten ei tarvitse ilmoitella sossuille että valvottaisin lasta tahallani yömyöhään. Mielihalu uimisesta oli kova ja sinne myös menimme. Paitsi Eve joka ei järveen uskaltanut. Idean äiti feidasi oman ideansa. Ymmmärrän sen koska edes pienet tytöt eivät kyenneet uimaan siinä jääkylmässä vedessä. Melkein näin vielä jääpalikoita siellä täällä. Nyt on toukokuu! Aika herkkusienenä olin sen pulahtamisen jälkeen. 

Nyt jatkan Ketun kaksivuotis kemujen uusiksi pistämistä (ulkona sataa ja ukkostaa). Tarkoitus oli juhlistaa ulkona neitiä koska kotimme on kuin sauna. Vihtomaan mars!

perjantai 23. toukokuuta 2014

Me tytöt ja vähän muita.

Vaikka asummekin kaupungissa, olemme Ketun kanssa sen verran onnekkaassa asemassa että pääsemme silloin tällöin ihastelemaan komeita hevosia ja maatilan meininkiä. Kyseisellä tilalla on myös pörröinen Martti-kissa joka pitää minua jonkinlaisena lepotuolina. Ja ei, en ole nostanut kissaa päälleni, hän kiipeää aina itse.
 
Ei mulla nyt muuta.
 
Mou.
 


keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Takinkääntäjä


Joskus sanoin että en niinkään välitä urheilusta. En pidä siitä edelleenkään jos mietin asiaa liikunnan kannalta. Pyöräilystä, lautailusta, uimisesta, tankoilusta ja ilma-akrobatiasta (kankaat sekä renkaat!) sen sijaan pidän. Ajattelen ne kaikki ennemmin aivojumppa harrastuksiksi.Paitsi pyöräily joka on selkeästi vain fiksuin tapa liikkua. 

Mutta nehän ovat kaikki liikunnallisia harrastuksia! Missä kohtaan ajatteluni käänsi ne mukavaksi? Sama se, mutta kelpaa.

Välillä oikein tärisen jännityksen riemusta ennen tunnin aloitusta. Jo se että varaan itselleni tuntipaikan jostain aiheuttaa kivaa kihelmöintiä vatsassa sekä kämmenissä. Enkä nyt edes meinaa mitään pientä kiherrystä vaan aika suurta.

En osaa silti vieläkään käsittää että harrastan liikuntaa. Wtf minä. 

Löytykö kohtalotovereita? Ensin vihataan mutta ehkä ei sittenkään kohta..


Hyvin hikiset pyöräilykamppeet ja edelleen hikinen minä arkivaatteet niskassa. Kuva siksi koska värimätsäys vahinko.



torstai 15. toukokuuta 2014

Piirretään JOOO!


Suuressa suosiossa ovat kellot, ympyrät ja viivat. Monesti meitä isompia kehotetaan topakasti jäljentämään neidin jalat ja kädet paperille. Viimeviikolla hän oivalsi myös valmiiden kuvien värityksen hienouden. Ehkäpä syntymäpäivälahjaksi tulee värityskirja tai kaksi.

Kuvat tehty yhteistyössä Ketun kanssa.

maanantai 5. toukokuuta 2014

Ystäväni, pelastajani.

Tässä viimeaikana olen joutunut tukeutumaan ystävieni apuun Ketun hoidossa. Sehän ei ystäviäni ole haitannut, päinvastoin! He rakastavat Kettua vähintään yhtä paljon kuin tyttö heitä. Saikulta tuli jopa nurinaa asiasta kun selvisi että hän vahtisi vain Ketun unta minun ja Villen ollessa armottomasti bilettämässä naamiaisissa. Bileet sujuivat ja Saikku oli ottanut Ketun kainaloonsa jossa uni maistui.


Sarde taas sai osakseen iltavuoron eli Ville lähti Vastavirralle keikalle ja minä olin tapani mukaan töissä. Kotiuduttuani kuulin Ketun hihkuvan ”Kiva päivä! Kiva päivä!”  Noilla tytöillä oli siis ollut mukavaa yhdessä. Mitäpä muuta olisin odottanut? Sarde on hyvää seuraa ja minähän sen myös tiedän. Silti minua kylmää aina ajatus siitä josko Kettu onkin kiukkuisella tuulella. Hän on nimittäin sitä aika usein ja paljon. Heillä oli mennyt kaikki hyvin joten huokaisin helpotuksesta ja tein meille jäätelöannokset. Neiti Kettukin vaihtoi omalta jogurtti kupiltaan minun lautaselleni. Olkoon.. Yliannostus sokeria yötä vasten ei silti estänyt nukahtamista kivan päivän jälkeen  

Me ollaankin viimeaikoina tehty yhteisiä naisten reissuja milloin minnekin. Ideaparkissa käytiin sovittelemassa kenkiä (huudon kanssa pois), Ikeassa kiertämässä, Saikun muuttohommia, tallilla Even kanssa,  Birgitan polulla ja vaikka missä muuallakin. Aina jos ehdotan lähtöä jonnekin Kettu hihkaisee, ”Joo, autolla yhdessä!” Hän on tykännyt naisten reissuistamme kovasti.

Aika mahtipontinen otsikko. Heh. Totta se silti on.

Punainen lanka katosi jo aikaa sitten. Ehkäpä ensikerralla sellainen?