keskiviikko 28. joulukuuta 2011

viikko 18 eli puolivälissä mennään

Vilustuin sitten oikeasti maanantaina Palleron junaan saattelu reissulla. Helkkari kanssani. Miksi en voi tajuta pukeutua JOULUKUUSSA toppatakkiin vaan pitää vetäistä myrskyn takai päälleni hupparin lisäksi vain sadetakki.. Eikä edes housuja vain ohuehkot sukkahousut. Eli pyllykin kivasti vilkkui kylmyydelle. Idiotismia! Eilen olo oli hyvin kuumeinen mutta ei mittari näyttänyt edes normialämpööni asti. Siis jos ei ole kuumetta niin en näe mitänä syytä jäädä kotia lorvimaan. Ja alilämpöähän ei oikeasti ole olemassa. Nyt kurkkukivun tililalta on vain hyvin tukkoinen ja kuuma pää. Onneksi enää huominen aamu töitä ja sitten VAPAUS!

Miehestä ei ole kuulunut aikoihin. :< Laitoin hänelle huolestuneen tekstarin ja odotan vastausta kahdeksaan mennessä. Jenkkilöissä voi kello olla silloin kymmenen. Tai oikeastaan en tiedä koska hehän ovat voineet ajaa jo uusille aika-alueille? Minulla ei ole tällä hetkellä yhtään ideaa missä he ovat. Las Vegasista tosiaan kuulin viimeksi ja siitäkin pari päivää aikaa. Alkuperäisen suunnitelman mukaan he ovat ilmeisesti käyneet Grand Canyonilla, Arizonassa ja Phoenixissa. Tai sitten he ovat nyt Phoenixissa, Tucsonissa tai jopa El Pasossa? En tiedä yhtään ja se ahdistuttaa pientä tukkoista päätäni. Tai suurta koska se tuntuu juuri nyt hyvin suurelta.

Eilen Ellu-tätini saapui Tampereelle Lätyn kanssa ja vietimme illan lojuen ja syöden. Lätty taas oli töissä. Hoho. Yöksi kömmin Lätyn viereen koska Ellukin jäi sinne. Huomisen työpäivän jälkeen haluaisin käydä hakemassa alennuksista jonkun puristamattoman tunikan ja siistimmät kalsarit. Äippämalliston S-sukkikset puristavat ikävästi mahaa ja ystävältäni saamat raskauspöksyt ovat muuten jees aina siihen asti että haluan viettää aikaa istualteni. Jotenkin mahaa painaa. Ja minähän en pidä epämukavasta jonka vuoksi olen nytpin pukeutunut töihin kunnon seksintappo kalsareihin ja suurtakin suurempaan paitaan. Go go Lisa Love sexy and I know it.

tiistai 27. joulukuuta 2011

17+6

Voi eiii. Kurkkasin eilen poikkiksen kavereiden matkablogia Jonnet Jenkeissä  ja kauhukseni huomasin että heillä on vielä ihan sikana matkaa jäljellä. Pojat aloittivat San Franciskosta ja menossa aina Floridaan asti. Heillä on ajettavaa vielä varmasti yli 40 000 kilometrin verran. O____O En uskalla edes ajatella sitä kuinka jalat puutuvat ja pylly kipeytyy.

Oli kyllä mielettömän mukava viikonloppu miehen nuorempien veljien seurassa. Pallero on kyllä minua parisen vuotta vanhempi mutta jotenkin kiva sanoa häntä silti miehen pikkuveljeksi. Äitikin kävi rutistamassa poikia perjantaina tekosyyllä "Mehän ollaan oikeastaan sukulaisia." Hih. Toisen ihmiset tekevät jouluruuat valmiiksi jo hyvissä ajoin. Meillä taas meni sillälailla että aloitin riisipuuron keittämisen piirakoille perjantai iltana samalla tehden makaroonilaatikkoa. Leivoimme poikien kanssa karjalanpiirakoita pari satsia, lauantaina sekä perjantaina. Ahneuksissamme unohdimme munavoin. Laatikoita saimme poikien äidiltä ja minä pyöräytin lauantaina karjalanpaistin joka olikin hyvää! Siis pakkohan sen oli olla kun Joensuun pojatkin kehaisivat: ensi kerralla enemmi suolaa. Nukuin paljon ja pojat pelasivat nettipeliä. Juttelimme ja olimme vaan. Se on sitä ihanan leppoisaa aikaa josta pidän ystävissä ja perheessä eniten. ei tarvitse kokoaikaa tehdä jotain heidän kanssaan vaan riittää että olemme samassa tilassa.

Lätty tulee tänään Limingan ja Kemin joulunvietosta takaisin Tampereelle, suoraan töihin. Soitin hälle aamummalla ja tiet ovat kuulemma jäisiä. Ei tuule paljoa onneksi. Tässä Tampereen vieressä Lempäälässä ainakin oli eräältä työkaverilta mennyt sähköt kokonaan eivätkä sähkömies tyypit osanneet sanoa korjataanko sähköt huomenna vai millloin.. Pakastin sulaa, asunto on jääkylmä. Huh. Onneksi asun kaupungissa kerrostalossa jossa on varmasti paremmat maadoitukset kuin maalla. Lisäksi kerrostalossa asuu niin paljon enemmän ihmisiä kuin omakotitaloissa joten ne luokiteltaisiin luultavimmmin kiireellisiksi tapauksiksi. Tsemppiä kaikille joilla sähköt eivät pelitä. Perseestähän se on.

Tänä aamuna tunsin itseni pitkästä aikaa kauniiksi. Tai ennemminkin perus söpöksi. En tuominnut peilin edessä itseäni lainkaan hirviöksi kuten jo pari kuukautta olen tehnyt. Stressitön viikonloppu poikien seurassa teki terää! :)

Vauva ei ole näyttäytynyt muuten kuin eilen ja tänään väsymyksenä, kipuiluna sekä huonona olona. Alkaisi vähän möyriä että tuntisin edes jotain pientä. Pahoja viiltäviä kipuja on välillä tuntunut alavatsan sivuissa. vau.fi.ssa luki että tähän aikaan nivusissa voi tuntua ikävää kipua mutta en minä nyt tuota mahansivua ihan nivusiksi väittäisi. Perjantaina neuvola jossa pitää kysyä:
1. HAMMASHUOLLOSTA! 
2. Kutinasta
(Jep, en ole vieläkään varannut sitä omalääkäri aikaa. Josko ottaisivat verikokeet neuvolassa?)

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

17+4


Niin siis ukkelin viimeisiä sanoja Suomessa minulle taisivat olla "Elä polta koko taloa."

Onneksi vessassa maleksimani ajan aikana poikkiksen veli Pallero sattui olemaan keittiössä kun palohälytin alkoi huutaa. Pitkän hiuskana miehenä hän sai hälyttimen nopsasti irti katosta samalla kun itse vetelin housuja vasta takaisin jalkaani. Osben (tuossa takana) pelaaminen ei keskeytynyt. :,D

Mukava joulu viikonloppu ollut noiden kahden veljeksen kanssa. <3

perjantai 23. joulukuuta 2011

Kutina iski taas 17+2

Jepsista. Eli se ärsyttävä pohkeiden ja käsien kutina on iskenyt minuun salakavalasti jälleen. Pakko kai se on varailla omalääkäriltä aikaa. Voisivat ainakin ottaa ne maksatestit. Mitä nyt asiaa googlailin niin tämä voi olla myös raskausihottuma. Kortisooni on auttanut muita, itse en uskalla käyttää edes vähääkään. Sitten vasta jos olo käy täysin sietämättömäksi. Olen pärjännyt ilman särkylääkkeitäkin! Itseasiassa nyt kun kirjoitin sen tähän tajusin että aijemmin kun kutisi oli samalla myös kova päänsärky. Nyt päänsärky palasi about samoihin aikoihi nkuin kutinakin. Niillä taitaa olla jokin yhteys keskenään. Soitan ihan varmasti tiistaina lääkärille ja varaan ajan. Ensi perjantaina onkin neuvola joskos saisin omalääkäriajan jopa samalle päivälle.. Sitten suuntaankin pohjoiseen sukuloimaan ja tappelemaan siitä kenen luona nukun minkäkin yön. :D Päätin tänään jo meidän uv menumme. Siihen kuuluu sipsiä, karkkia ja pizzaa.

Mies oli Los Angelesissa viimeksi kun sain häneltä viestiä. Siellä jää pojilta perunalaatikot, karjalanpaistit ja karjalanpiirakat syömättä. Tervetuloo uppopaistetut ranskikset ja rasvainen pekoni joulu!

Posti toi muuten eilen joululahjukseni mieheltä. Pokemon Black!! On muuten super törpän näköisiä uusia Pokeja tuossa. Tai ainahan se siltä tuntuu kun aloittaa uuden Pokemonin. "Nää on ihan rumia/tyhmiä eikä yhtään niin hienoja kun ensimmäiset Poksut." Silti noihin uusiinkiin aina vaan yllättävästi kiintyy.



ds.ign.com

torstai 22. joulukuuta 2011

Karrrmaiseva yö.

Töissä oli eilen erikoispäivä koska yksi työntekijä oli saikulla minä taas en voinut tulla aamuun kampaamo aikani takia. No nyt on uusi tukka ja työtkin tuli tehtyä ennätysvauhtia. Kotona laitoin ruuaksi itselleni (ja vähän koiralle) lasagnea niist puoliksi valmis peketeista joihin pitää lisätä vain vesi ja lihat. Pirkan vastaava ei muuten ole yhtä maukasta kuin Knorrin. Samalla siivoilin kämppää ja nyt täällä mahtuu jopa kävelemään kaatumatta. Paitsi tietty tuossa eteisessä minne olen kasannut kaikkea.. Kengät kasoittain, imuri lojuu siellä, tanko, laukut lattialla.. Eivätköhän viikonloppu vieraani mahdu tänne kuitenkin. Niillä pojilla on pitkät jalat. Voivat harppoa esteideni yli.


Väsähdin ja nukahdin melkein heti ysin jälkeen katsomalla Bridezillaa. Ihan loistokas sarja jossa on sekopää morsiamia. Ymmärrän että hääpäivän kuuluu olla täydellinen mutta että kaataa hulluna ikäviä syytöksiä ja haukkuja kaasojen, perheen, ystävien ja tulevan miehen niskaan.. Hyvä tulevaisuus tulossa! Heräsin neljän maissa kammoittavaan vatsakipuun. Säikähdin varsinkin yhtä jatkuvaa pistosta munasarjojen kohdalla. Koetin vaihtaa asentoa montakertaa ja tukea itseäni tyynyillä. Ei mitään vaikutusta kipuun. Sitten testasin yhtä asiaa mikä auttaa monesti jos mahaan sattuu. Köpöttelin pimeydessä vessaan pissalle. Sehän tepsi kipuiluun! Outoa tästä tekee se että minua ei kyllä kysettänut tasan tarkkaan yhtään. Olenko menettämässä rakkotuntumani jo nyt? Ei kai sen pitäisi olla keskiraskauden oireita? Menkööt väsymyksen piikkiin. Onnekseni ehdin nukkua vielä pari tuntia siihen kuuteen saakka.

Nyt veten aamiaiseksi päärynää ja jotain muuta hedelmää joka on oranssi. Olisin postannut kuvan "kauniista" asettelusta mutta kamera on jossain päin Amerikkaa.. Miehen kanssa toivottavasti. Hänestä ei ole nyt kuulunut kokonaiseen päivään. Viimeksi kuulin hänestä eilen aamulla.

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

vk17

Minusta tulee niin mahdoton läski tätä tahtia..
Poltin mahaani pienen palohaavan tulikuumalla rasvalla niitä kasvispihvejä tehdessäni. Mitä tästä opin? Pidä paita päällä kokatessa!

tiistai 20. joulukuuta 2011

Jouluni on pelastettu! *sydän*

Sain kuin sainkin miehen veljet houkuteltua luokseni viettämään joulua. Tai ehkä paremminkin hengaamaan, pelaaman ja syömään. Miehellä on näiden kahden luokseni tulevan lisäksi vielä yksi nuorempi veli jonka idea tuo Amerikan road trip oli. Heitä on siis neljä ja poikkikseni on vanhin. Olen onnekas että minulla on oman perheeni lisäksi myös tuo toinen perhe. Pojat ottivat minut hyvin vastaan jo heti kun tapasimme ja minä pidän heistä kaikista hyvin hyvin paljon. On se hyvä juttu että kun omat siskot ovat kaukana niin voi lainata poikkiksen veljiä. ;D

Nyt pitää vaan alkaa miettiä mitä ruokaa laitan meille. Ainakin Karjalanpaistia sekä Riisipiirakoita. He ovat kotoisin Joensuusta joten nämä herkut kuuluvat joulupöytään. Ja ilmeisimmin myös normi pöytään. Taitaapi olla pakko käydä tänään kaupasta aineksia.

Tein eilen kasvispihvejä kolme tuntia!! Voi hitto että meinasi hermot kärähtää niiden pihvien mukana. Koostumus oli ihan liian lötkö eivätkä ne meinanneet pysyä kasassa pannulla käännettäessä. Viimeviikolla asia oli täysin toinen kun mies paistoi pihvit minulle (paistoin itse kolme). Lisäksi kaikki ole helpompaa muutenkin koska hän esim. kuori perunat ja porkkanat sekä keitti ne valmiiksi. Olen käsi keskellä otsaa. Äiti onneksi tykkäsi pihveistä kun pyysin hänet syömään. Jeah.


Lisan kasvispihvit:
- Perunaaa
- Porkkanaa
- Hernepussi pakaste-altaasta
- Sipulia
- Vähän jauhoja
- Pari munaa
- Öljyä paistamiseen

1. Kuori porkkanat ja perunat -> Keitä ne
2. Pilko sipulit -> kuullota ne
3. Kun perunat ja porkkanat ovat pehmenneet kaada vesi pois, lisää herneet, kuullotetut sipulit, raa-at munat ja vähän jauhoja + mausteita oman maun mukaan, ainakin vähän suolaa ja pippuria -> Murskaa ne!
4. Ota jonkin kokoisia massa mössöjä ja paista pannulla öljyn kera tosi kuumalla nopeasti.

VALMIS!!

Syö ne runsaan kermaviilidipin kera. Esim. Taffelin valmis dippi. Itse maustan erinäisillä mausteilla. Yllättäen alkaa kasvikset maistua kun niitä maustaa reilulla kädellä. Minusta tuntuu että saan tätä kutinaa jalkoihini sekä käsiini juuri jostain mausteesta mutten ole varma mikä se on. Eilen syömisen jälkeen alkoi kova raavinta sessio..



En ole varma kiertääkö mahassani pieruja vai kutitteleeko pikku kettu minua? Hassua on.

maanantai 19. joulukuuta 2011

16+5

Kun sain itseni lauantaina pakotettua sängystä ylös kello näytti jo kahtatoista. Koira oli minulle vihainen ja kävi välillä pyörimässä sängyssä komentamassa minua. Onneksi se ei ole sellainen koira joka tekisi koiruuksia kiusallaan. Ainoastaan silloin jos on oikeasti hätä. Pyytelin Jesseltä anteeksi käytöstäni ja laahustimme ulos. Pienen lenkin jälkeen kömmin takaisin sänkyyn itkemään. Minulla on niin kova ikävä.

Olin jo aijemmin luvannut mennä illalla vanhan koulukaverini valmistujaisiin. Mietin koko päivän että kehtaanko perua? Mitä järkeä minun oikeastaan olisi edes perua sitä? Olisinko oikeasti iloisempi kotona itkemässä kuin tapaamassa kaveriani, hänen kavereitaan sekä perhettään? Ei mitään järkeä maata kotona sängyssä itku kurkussa.

Valmistujaisissa oli hurjan mukavaa. Kaverillani on tosi mukava perhe sekä ystävät. Pääsin hyvin juttuun ihmisten kanssa ja siellä oli milettömiä herkkuja tarjolla.. Nam! Tila jossa kaverini piti juhlansa oli hieno kuntosali. Hän oli siis töissä siellä. Poreamme ja tv seinässä.. Vau. Kun lähdin pois juhlista pyöräni oli hautautunut kiitettävästi lumikerroksen alle. Itkin taas koko matkan kotiin eli Tampereen Tammelasta aina keskustan läpi kotiin saakka. Koira oli hurjan iloinen saapuessani kotiin ja lähdimme heti ulos. Siellä oli kaunista ja tunsin itseni samalla hurjan yksinäiseksi. Huomasin kaverini facebookissa onlinessa ja pyysin häntä yökylään. Kaveri olikin hirmuisessa humalassa ja jotenkin se kaljan haju teki minut huonovointiseksi. Sain silti unta ja oloani helpotti ettei tarvinnut olla yksin.

Aamulla nappasin koiran mukaani ja lähdimme kaverille Hervantaan. Kahlasimme Jessen kanssa kaverille päin ja hän tuli vastaan toisen tutun näköisen tytön kanssa. Me olimmekin tavanneet kesällä. Niimpä tietysti minä tohelo pää. Katsoimme pari kauhuleffaa. Yhden Espanjalaisen jossa abortoitu lapsi palasi kostamaan hänet abortoineille ihmisille ja toisen nimeltä Re-Animator 2. Älytön leffa jossa hullut (mutta nerot) tohtorit saivat herätettyä kuollutta kudosta eloon. Olen katsonut saman leffan joskus aikaisemmin kuin myös siitä seuraavan osan.

Tänään aijon siivota kun pääsen töistä. Ja houkutella miehen veljet luokseni jouluksi. Meillä voisi olla niin kivaa!

Mies oli Suomen aikaa tänä aamuyönä käynyt Alcazarin vankilassa ja kävellyt siellä koko päivän. Olen niin onnellinen että hänen puhelimensa toimii siellä. Onneksi.

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Voisin postata tänne vähän koiria







SAIN NELJÄN JÄLKEEN AAMUYÖSTÄ POIKKIKSELTA VIESTIN!!1 Nyt he ovat San Franciscossa. Kaikki on muuten hyvin paitsi miehellä on korvat ihan lukossa ja kipeät. Se ressu.

lauantai 17. joulukuuta 2011

Turvonneet kasvot ja muutenkin itkettyneet silmät. 16+3

Aloitin eilen aamulla älyttömän vollottaisen ja se vaan jatkui ja jatkui koko päivän ajan mitä kummallisemmissakin paikoissa. Poikakaverini lähtisi kuukauden reissulleen kiertämään Jenkkilöitä autolla. Miksi se itkettää ja ahdistaa niin kovasti? Tiedän että minulla tulee olemaan mukavaa kotona. Pääsen kunnolla treenaamaan ruoanlaittoa ja yleistä kodinhoitoa nyt kun on ihan pakko. Miehellä tulee olemaan myös mukavaa. Näkee maailmaa poikien kanssa ja pääsee kunnolla tuulettumaan koti-ympyröistä ennen vauvan syntymistä. Meitä molempia vaan ahdistaa se asia että entäs jos hän ei tulekkaan koskaan takaisin kotiin. Ehkäpä se asia jotenkin alkoi takomaan päässäni niin kovasti etten saa tätä itkua loppumaan? Mies ajattelee asiat yleensä aina sitä kautta että kaikkea pahaa voi tapahtua. Perus negatiivinen tyyppi siis. Itse taas ajattelen kaikkea kivaa ensiksi ja sitten vasta niitä huonoja asioita. Ja nyt ne huonot asiat jäivät minullekkin päälimmäiseksi päälle.

Lisäksi hänen kännykkänsä ei tule toimimaan siellä. Se on sellainen 10 vuotta vanha Nokialainen. Pitää toivoa että löytävät käyttöönsä langattomia verkkoja.

Kävin saattamassa miehen yöllä kolmeltä lähtevään bussiin kohti Helsinkiä. Olimme siellä parikymentä minuuttia etuaikaan ja minä se vaan itkeskelin vähän väliä poikkiksen halaukseen hautautuneena. On nyt niin kova ikävä.  :,,(

Ps. Lempipaikkani on siis poikkiksen kainalo. Dödöllä tai ilman. 



keskiviikko 14. joulukuuta 2011

vk16 eli 4kk!

Aamulla on ihana herätä kun ei vielä tiedä minkälainen päivä on tulossa. Monet tuttuni eivät pidä siitä tunteesta että taasko tämä sama rumba alkaa. Itse en ajattele niin. Koetan olla manaamatta päivääni ennakkoon. Bussikuskini toivottaa jokaiselle matkustajalle hyvät huomenet ja lisäksi iloista päivää. Sitten kun saavuin esimerkiksi tänään töihin selvittyäni loskaisista kaduista kuulen työkaverini huikkaavan minulle "Kullannuppuhan se siinä." Kello on tässä vaiheessa vasta puoli kahdeksan aamulla ja minulla on jo nyt hyvä mieli. :)

Hyvää huomenta kaikille ja ILOISTA PÄIVÄÄ!

ps. Lisäksi minulla on jalassani äitiysfarkut jotka ystäväni lahjoitti eilen! Onko edes siistiä? On.

pps. Aamuuni kuului myös kiitettävällä paineella oksentaminen eteiseen, keittiöön sekä vessaan. Luulin että tämä olisi jo loppunut.

maanantai 12. joulukuuta 2011

Naisellisuus ja mitä se sitten onkaan?

Halusin olla lapsuuteni poika. Pojat olivat cooleja lippis väärinpäin päässään juosta viipottaen pieniä haavoja käsissään. He saattoivat hyppiä mutalammikoissa tahallaan, kaivaa matoja metsässä ja sitten pilkkoa ne lapiolla palasiksi. Sylkeä äänekkäästi nenästä suuhun vedettyä räkää useita metrejä. Pojat olivat myös kovempia juoksemaan ja muutenkin.. Kovempia kaikessa. Vasta kahdeksantoista talvisena aloin tajuta että HITTO VIE tyttönä oleminen on sittenkin siistimpää!! Saa olla heikko ja olla osaamatta vaihtaa sitä kämäistä pyöränkumiajoak puhkeaa aina. Jso tavarat ovat liian korkealla pojilta voi pyytää apua ja kiitellä kovasti. Aina saa näyttää hyvälle ja meikata. Tyttönä saa myös olla meikkaamatta ja sekin on ok. Riittää että saa edes joskus tuntea itsensä haluttavan naisekkaaksi. Pukeutua mekkoon, korkoihin ja terästää itseään kirkkaan punaisella huulipunalla. On ihanaa olla naisekas nainen!

Juttelimme kamun kanssa facebookissa tästä naisellisuus asiasta. Hänen miehensä mielestä hän ei ole tarpeeksi naisellinen koska ei lue naistenlehtiä tai puhu meikeistä. Siis mitä helkkaria? :D Kuka täysjärkinen yli kaksikymppinen vielä oikeasti lukee jotain Cosmoa? Ketä kiinnostaa puhua päivät pitkät miehelleen meikeistä ja kaikenlisäksi kuka mies jaksaa kuunnella lätinää meikeistä tai hitto TURHAA ÄLYTTÖMYYTTÄ nyt yleensäkkään? "Oiiih ihanaa Max Factorilta on tullut uusi huulipuna, pitäiskö käydä ostamassa? Sopisko se mulle? Lähetkö mukaan?" Oma mies ei edes välitä osallistua moniinkaan hänen kanssan yrittämiini keskusteluihin. Kiva kahdestaan juttelu muuttuukin lähes heti monologiksi. Enkä nyt edes puhu meikeistä tai naistenlehdistä.


Minusta tuntuu että vain naiset ketkä työskentelevät kauneudenhoidon alalla tai harrastavat muuten aktiivisesti kyseistä toimintaa voisivat jutella niistä kotona. Mites me normi tallaajat jotka pistävät aamulla meikkivoiteen, ripsarin ja mitä niitä nyt on vielä? Mitä niissä on puhumista? Ex ei tykännyt puuterin hajusta. "Sun kasvot haisee kummalle taas." "Joo mulla on tätä puuteria." Siinä oli meidän meikkikeskustelumme. Oman nykyisen ukon kanssa kaikki meikkeihin liittyvä keskustelu menee joksenkin näin:

Lisa: Kajalia vai huulipunaa?
Ukko: Kajalia
Lisa: Ootko ihan varma?
Ukko: Miksi edes kysyt jos sillä ei ole merkitystä?

...


Lisa: Apua! Oon ihan monsterin näkönen..
Ukko: Meikkaisit vaikka joskus.


Minun meikkikeskusteluni ukkelin kanssa ovat siis olleet avartavia. Voisin meikata enemmän ja olla kyselemättä vähemmän koska hänen mielipiteellään ei kuitenkaan ole väliä. Loppupeleissä häntä ei kiinnostaisi pätkän vertaa ja oikeasti, minuakaan eivät meikit liikuta. Paitsi jos peitevoide loppuu.

Naisellisuutta on niin montaa erilaista. Ulkonäköä, asennetta, materiaaliakin.. Mutta että naistenlehtiä lukemalla ja meikeistä juttelemalla olisi naisellinen nainen. Huh huh! :,,,DD OLLOLOlololol.






Tekeeköhän Cosmoa oikeasti kukaan mies?

Niin ja sori. Onhan noita naistenlehtiä Oliviaa, Suurta käsityötä ja vaikka mitä muuta. Tartuin vaan tähän Cosmoon koska Cosmoa nyt kaikki miehetkin lukevat enemmän tai vähemmän salaa tyttökavereilla kyläillessään. Ainakin omat poikapuoliset kamut ovat selanneet..

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Voima viikko + Biletys lauantai 15+4

On kuulkaas ollut aikamoista menoa ja meininkiä. Ihan timanttista kuten eräs Ylex-juontaja sanoisi. Olen jaksanut OIKEASTI tehdä asioita. Kävin parissa vaatekaupassa, tankotunnilla, kävelin loskassa kuusi kilsaa (kahdessa osassa) sekä ystävä pariskunnan synttäribileissä. Mieletön voimakas olo kun ei väsytä kaksneljä kautta seitsemän tai tee mieli oksentaa edes vähän. No joo, eilen alkoi mahasta nousta vähän happoja mutta sain pidettyä ne sisälläni. HYVÄ MEITSI! Sunnuntai tekemiseksi lupailin pikkusysterilleni Lätylle päivän Ideaparkissa. Jos joku ei tiedä mikä on Ideapark niin sehän on sellainen massiivinen ostoskeskus. Hyvästi loska ja märät varpaat. Mies lupasi lähteä mukaan ja hommata minulle joululahjan. Tampereen keskustan Henkkamaukasta löysinkin kivan villatakin tapaisen joten se olkoon se. Mutta hemme sen tietty Ideaparkista koska sinne ollaan menossa. Joskus tuo omakin ukko osaa yllättää lahjoissa, mutta yleisimmin hän kysyy viimehetkellä että mitä haluan koska hän ei tiedä mistään mitään. Synttärilahjan kanssa ylätti minut täydellisesti joten pistin vahingon kiertämään ja sain kuin sainkin vaihdettua hänen lahjuksensa maailman siisteimpään asiaan. En kerro vielä vaikka hän ei tätä luekkaan ettei käy vahingossakaan yllätykselle huonosti. ;)

Tankotunnista sen verran että maha on jo hiukan tiellä. 5 viikkoa aikaa treenata ja sen jälkeen ei tätä liikuntamuotoa enää tälle punkerolle. En uskalla koettaa mitään uutta tai vähäänkään vaatimampaa liiketta. Oikeastaan on hyvä että minulla on vauvansuojeluvaisto. Ehkä sellainen kehittyy kaikille tuleville ja oleville äideille? Sisko ainakin väitti kovasti että en todellakaan tule ikinä pyöräilemään vauva kiinni selässä/mahassa olevassa kantorepussa. Ja en voi tajuta koska en itse ole äiti. Tämä voi pitää paikkansa. Kohtahan sen näkee. Olen tälläinen huoleton pyörällä kaatuilija joten ymmärrän osittain siskon huolen.

Eiliset bileet olivat huippu kivat. Päivän sankari emäntä oli laittanut niin suolaista pizzaa kuin makeaa kakkuakin. Paikalla oli paljon kauniita naisia ja rontin näköisiä miehiä. Miehet olivat sankari miehen kavereita ja naiset suurilta osin sankari emännän. Eräs puolituttu tuli kysymään minulta jossain vaiheessa että odotanko minä kun hän katseli että olen jotenkin sen näköinen. Se tuntui samalla kivalle ja hassulle. Olenhan minä kasvanut mutta luulin vihreän mekkoni peittävän kasvaneen kumpareeni täydellisesti hämäten kaikkia. Jopa itseäni välillä. Lisäksi juhlan emäntä kutsui minua mammaksi loppuillan. Olen siitä oikeastaan ylpeä. Toivon myös että ystäväni eivät ala karsia bilekutsuja kasvavan mahani takia tai sitten puolenvuoden päästäkään kun vauva on konkreettisesti tässä elämässä kanssamme. Mielummin sanon itse jos en jaksa/ehdi yms lähteä minnekkään kuin että päätetään vaan olla kutsumatta "Koska sillähän on se vauva nyt eikä muuta elämään olemassa.." Eivät ystäväni voisi olla niin julmia! En usko. Mutta sellainen pieni pelko peppuvakosessa.


Asiasta poiketen satasella kuva Jessestä ja Lätyn märistä tennareista:

Koirani Jesse joka vihaa imuria sen ollessa päällä. Tai siis käynnissä koska imuro Jessen päällä on näköjään jees.


Sitten seuraa henkilökohtaisia terkkuja
Nyt on hyvä mieli kun tietää kahden pohjoisessa asuvan systerin lukevan tätä. Se oli alunperin tarkoituskin koko blogillani! Että kaukana olevat sukulaiset saisivat tietää miten meillä täällä menee. Rakastan teitä hyvät pahat rakkaat Sallu ja Hempe. <3

perjantai 9. joulukuuta 2011

Perjantai bileet.

Editors - Lullaby

I wanna be loved by you - Marilyn Monroe

Foals - Cassius

Richard Cheese - Rape me

 Original Heteroes - Bang Bang Penetration

Pocket monsters

Tosiaan olen aika suuri Pokemon fani. En nyt mikään fanaattinen fani mutta selainen aika perus. Penskana tullut katsottua televisiosta pikkusiskon ja naapurin poikien kanssa. Sitten innosuimme myös piirtämään Pokemoneja. Voisin jopa (melkein) lyödä vetoa että kaikki tällä hetkellä 18-25-vuotiaat Suomessa asuvat ja täällä lapsuutensa kasvaneet osaavat nimetä ainakin 5 Pokemonia jos oikein pinnistelevät. Koska se nyt sattui pyörimään telkusta juuri sellaiseen aikaan että tuon ikähaarukan tavoitti. Ja luultavasti löytyy myös joku lemppari ainakin joka toiselta. Kun taas ne toiset sanovat että "Ei kiinnosta." Tylsimykset. >:(


En ole näin fanaattinen. Kuva: www.worldinteresting.com


Pokemonit eivät ole minulle mikään tv-sarja. Ne ovat aivan uskomattoman laaja maailma taskussani. Viisitoista vuotiaana lainasin ystäväni pikkuveljeltä Pekalta hänen GameBoytaan sekä Pokemon-pelikasettia. En muista mikä versio kyseinen kasetti oli mutta Pekka antoi minulle myös läpipeluu ohjeet mukaan. Hän oli niin ajattelevainen. Ohjeista huolimatta kuitenkin kävi niin että en ikinä läpäissyt tarinaa. Jäin totaalisen jumiin enkä tiennyt minne mennä. Ensimmäinen Pokemon pelikokemukseni siis ei päättynyt hirveän hyvin.

Toisen kerran aloitin Pokemonin pelaamisen poikkiksen DS:lla. Sain jälleen lainaan (tosin erin) kaverin veljeltä Pokemon Sapphire-kasetin ja olin niin koukussa. Pelasin peliä aina iltaan saakka ja vielä sängyssä ollessani niin myöhään että nukahdin kuolat poskila valuen peli unohtuen päälle.

Myöhemmin hommasin itselleni omia Pokemoneja kuten FireRed, LeafGreen, Emerald, Diamond, Platinium, HeartGold, SoulSilver, Pokemon Rangers sekä Mystery Dungeon Blue Rescue Team. Onhan noissa riittänyt tahkoamista.

Kahta viimeksi mainitsemaani en ole vielä pelannut kunnolla. Ne ovat ihan erintyyppisiä kuin aluksi luettelemani. Sitten eläkepäiville säästössä.. Tai lapsille. ;)


Nappasin elämäni ensimmäisen Dratinin eilen. On se suloinen. Kuva: ValentineUmbreon

torstai 8. joulukuuta 2011

15+1

Soitin eilen sinne neuvolaan ja eivät epäilleet ainakan raskaushepatoosia. Itseasiassa eivät epäilleet mitään. Sanoivat että rasvaa vaan ihoa. Niin arvelinkin. Äiti koetti tyrkyttää minulle kaikista lievintä kortisonia mitä Apteekista saa. Sitäkään ei neuvolasta suositeltu käytettäväksi. Paitsi jos on ihan pakko. Jos kutina pahenee ensi viikolle niin omaan lääkäriin yhteyttä. Unohdin tosin mainita tästä jatkuvasta pääkivusta. Ehkä niillä ei ole yhteyttä tai sitten olen vaan stressaantunut? Mies kuitenkin lähtee kuukaudeksi reissuun ja minä olen kotona yksinäni kasvavan itseni kanssa. Tissit ovat jo nyt kasvaneet varmaan kupilla. Nännit vilahtelee vanhoista rintsikoista. Tai siis noista ainuista rintsikoista jotka menevät enää päälle.


Olen maailman huonoin laittamaan ruokaan ja tässä käy joko niin että
a) Näännyn nälkään
b) Lihon täysin muodottomaksi pizzerian pizzoilla ja muilla valmis mätöillä.

Itse olen tuon b-vaihtoehdon puolella.

kuva: pizzainsydney.com.au

Nooh. Itseasiassa kun tuota ylläolevaa kuvaa katselee niin pizzan haku naapurin pizzeroista ei vaikutakkaan enää niin vakavalle..

AAAAAH PIZZA TIME!

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Kutisee.. MiXX?!

Tässä tuli vietettyä pari päivää miehen äidin luona ja en siellä pahemmin istuskellut tietokoneella. Siitä pitkä tauko täällä.

Sellainen ikävämi asia on kohdannut minua nimittäin kutina! Sisko alkoi olla hysteerinen kutinani kanssa ja veikkasi heti raskausmyrkytystä. Sai minutkin vähän pois tolaltani. Googletin asiaa ja saattahan se olla tuo raskaushepatoosi. Toisaalta minua ei kutita jalkapohjista tai kämmenpohjista vaan pohkeista sekä käsistä kyynärpäästä alas päin. (On muute vaikea kirjoittaa lättänällä näppiksellä pitkillä kynsillä) Miehen äiti mittasi verenpaineeni heillä ollessamme ja se oli ihan normaali. Tänään pitää soittaa vihdoin neuvolaan ja kysyä joskos he ottaisivat minulta vähän verta että saisin varmuuden että olen kunnossa. Raskaushepatoosi on siis äidille vaaraton mutta sikiölle voi aiheuttaa jopa kuoleman. Iltaisin kutina on rasittava. Olen raapinut varsinkin jalkani ihan verille. Kaiken järjen mukaan ei tämä mikään punkki voi olla koska sittenhän se piinaisi ukkoakin. Häntä ei kutise ja jaamme saman sängyn. Tai sitten olen yksinkertaisesti vaan allerginen jollekkin asialle. Mille lie? Ärsyttävää että neuvolaan on viikolla tasan tunnin soitto mahdollisuus klo 12-13. Juuri silloin kun olen työmatkalla. Kiva kailottaa bussissa henkilökohtaisista vaivoistaan kaiken muun bussikansan kuullen. Heitä varmaan kiinnostaa kovasti kutiseva ihoni.

Koira on pikkusiskolla hoidossa. Pitäisi lähteä hakemaan se nyt kun ollaan tultu takaisin kotiinkin. En jaksaaaa. Taidan hakaista koiruuden vasta illalla työmatkalla. Laiskottaa.


Ai joo. Tässon tämä pikku kelmi.

lauantai 3. joulukuuta 2011

Nyrkkitappelu






Muistikortinlukija ei ole löytynyt. Keksin vaan normaalin tavan siirtää kuvat kortilta koneelle. Niinkin yksinkertainen ratkaisu oli kuin USB-johto! Haluan ostaa uuden digijärkkärin. Ei tuosta pokkarista ole hämärässä mihinkään niin kuin kuvista huomaa. Eilen toisaalta tuli veronpalautuksia että.. Unelmani olisi kauppaan kävelyn päässä. Olishan vauvastakin hienoa ottaa hyvät kuvat. Oma vanha Canonin järkkärini iskeytyi rotuaariin Oulussa parisen kesää sitten järkyttäen kennoa rikkovin seurauksin.

perjantai 2. joulukuuta 2011

Ketutusten ilta. 14+2

Eilinen päivä menikin aivan sillan alle.

Äiti soitteli päivällä ollessani vielä töissä että hän tarjoaisi ruuat jossain ravintolassa. Minulla oli oikeasti eiliseksi illaksi menoa kaverityttöjen kanssa.. Tarkoituksena oli tehdä ja purkittaa sinappia. Olen onnistunut feilaamaan kaksi edellistä kertaa jollain typerällä syyllä. Ja tässä jälleen yksi sellainen. Mennä äidin kanssa syömään.

Kun pääsin töistä hain koiran kotoa ja suuntasimme hakemaan kumit M&M:sta. Siellä minut otti vastaan sama mies kuin keväälläkin. Kumien hinnaksi tuli 40euroa! Ok, ulkorengas oli pistosuojattu (eli siitä ei pitäisi mennä läpi mitään mutta meneehän siitäkin) ja normaali sisäkumi mutta että nelkyt euroa kahdesta pikku kumista? Huh. Normi kaupassa sisäkumi maksaa siis 3-5e ja perus ulkokumi 10-15e. Ei kait siinä. Ainakin on vielä työpaikka joten sama kai tuo. Nakkasin koiran kotiin ja tapasin äidin kaupungilla silmälaseja etsimästä. Hän oli sovitellut montaa sataa kaikissa keskustan liikkeissä ja selasimme vielä kaksi kauppaa uudestaan. Jos kumini olivat mielestäni kalliit niin entäpä sitten uudet silmälasit? Sellaiset mitkä miellyttivät minua sekä äitiä kustantaisivat yli 700e. Siis hitto. Se on iso raha. Instrussa oli myös yhdet ihan ok jotka maksoivat alle 600e. Eli laseihin on merkitty yleensä vain kehysten hinta ja siihen päälle tulee vielä itse laseista tuleva hinta. Jos katsot että "Jahas, nämähän halvat lasit, vaan 150e lukee lapussa." niin luultavimmin olet väärässä. Lasissa maksavat itse voimakkuudet, ohennus, heijastuksen esto ja varmasti vielä muutama muukin kohta. Pelkästään lasin hinnaksi voi tulla 400e + kehykset päälle. Instrumentariumissa oli sentäs kiva systeemi että saa alennusta oman iän verran prosenteissa toisesta hinnasta. En tosin muista kummasta. Heh.

Tähän asti olikin vielä mukavaa mutta sitten alkoi se ruokapaikan metsästys. Kaikkialla oli ensinnäkin täyttä kuuden aikaan illalla. Äiti ei osannut päättää haluaako jäädä jonottamaan pöytää vai mennäänkö muualle. Aina tuli vaan katse minuun kun tarjoilija kysyi asiaa. Ja minähän päätin että mennänä sitten muualle. Siitähän seurasi se että kuljimme keskustan päästä toiseen. Väsytti, paleli, kusetti, nälätti ja itketti. Jalat turposivat. Kaikki oli niin huonosti. Hyppäsin bussiin, märisin siellä silmät päästäni ja bussikin meni ihan väärään paikkaan.  Onnekseni mies oli tehnyt linssikeittoa ja lupasi vaihtaa kumini perjantaina.

Sellainen ketutusten ilta!



Tänään menen morjestamaan ystävää koiran kanssa. Siellä asustaa myös pienen pieni kissa. Lisäksi pitäisi mennä baariin vanhojen työkamujen kanssa jotka eivät tiedä tilanteestani. Ehkä menen helpoimman kautta ja kerron asiasta etteivät vaan ajatele että muuten vaan lihotan itseäni.

torstai 1. joulukuuta 2011

Kumit kuntoon! 14+1

Helkkarin oksentelu. Taas tänään aloitin aamuni pää pöntössä. Onnekkaasti en ollut ehtinyt vielä syödä ennen sitä mitään joten ei ollut ongelmaa ikävistä raapivista ruoan paloista. Hoho. Mieskään ei herännyt!

Olen etsinyt kolmesta eri kaupasta pyörääni uutta sisä-ja ulkokumia puhjenneiden tilalle.. Tänään tsekkasin töissä ollessani kumitilanteita myös Intersportista, Stadiumista ja Prismasta netin kuin omani koska niitä ei löydy tasan mistään. Ketuttaa niin hulluna! Otin asian puheeksi ääneen työpaikkani mukavalle siivojan miehelle että ettei hän sattuisi tietämään pyörätarvikeliikkeitä Tampereelta. Ja hänhän muisti erään! M&M niin kuin se karkki jota mainostetaan joka paikassa. Googlauksella paikan numero löytyi heti. Itseasiassa koko firma on minulle tuttu jo alkukesästä. Kävin vaihdatuttamassa pyörääni takavanteen ja ketjut. Miehen pyörässä oli myös kinkkinen ongelma. Avain oli nimittäin katkennut talvella lukon sisälle ja kunnon työkaluja vailla emme saaneet lukkoa irti. M&M:n pojat katkaisivat lukon minulle ihan ilmaiseksi! Oli kuulema niin pieni juttu että ei mitään. Lisäksi oli ihana kevät päivä ja minulla pikku mekko päällä Enkä näyttänyt pahemmalta sinä päivänä. ;D Joskus toimii olla nainen. Eli haen tarvitsemani kumit M&M:lta ja kiitän heitä kovin myös näin rumana raskaana olevana naisena.


keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Toiveita

Jos joku sukulainen haluaa välttämättä muistaa esim. jouluna niin toivoisin (ukon kanssa vaikkei se tiedäkkään) jotain näistä.





- Anno, Fair Trade, Marjat 2 osainen pussilakanasetti (Kodin1 14.95e)
- Anno, Rosco pussilakanapakkaus, 2 osainen, 150x210 cm ja 50x60 cm punainen tai sininen (Kodin1 16.95e)
- Valkoinen helmalakana 120 cm sänkyyn (ei luonnonvalkoinen vaan valkoinen)
- Vauvan vaatteita (ei mielellään vaaleansinistä mitään)


brio.fi


Vauva jutuista ollaan kiitollisia mutta toivotaan että leluja ei vielä alkaisi kertyä paljon. Jos jotain lelua nyt välttis vauvalle haluaa laittaa niin jotain kestävää kuten Brion palikoita tai muita Brion leluja. Pehmoleluja en usko hänen tarvitsevan kymmeniä. Pari kettu pehmoa ja ehkäpä Bulbasaur. Oma lempi pehmoleluni koko lapsuuteni ja ylikin oli mummoni itse tekemä Tessu-niminen koira. Se on minulla edelleen tallessa kuin myös Tessun koiravaimo Pörri.



Rosco pussilakanapakkaus

Marjat



Raili Myntin Pehmeitä leluja-kirjassa on uskomattomia ohjeita pehmoeläimiin. Siellä on myös ohje täydellisen halittavaan kettuun. Jos joku innostuu ompelemaan niin säästää minulta opettelun vaivan. Äiti maybe? Kirjastosta luulisi löytyvän kyseinen kirja jossa kaavat.

kuva: http://pipetipoo.blogspot.com
(kettu on PipetiPoon tekemä ja kuva hänen ottamansa)

Ja mihinkö on unohtunut jo pidempään haaveilemani tanko? Ei mihinkään. Aijon hankkia sen heti kun muutamme nykyisestä asunnostamme. Sitä kun ei voi tietää että onko katto millä korkeudella niin haluan vähän varautua. Kiitos siis synttärilahjasta äidille, mummolle ja tädille. Ostan sen teiltä saamillani rahoillani. Miettikääpä LIIKUNNALLINEN HARRASTUS! :D Kukaan ei olisi voinut uskoa.

Viikko 14. Tasan. Lääkäri sanoi näin.

Eli ihan turha miettiä ja sekoituttaa omaa päätäni sillä uudellä lasketulla. Ei sitä oikeastaan edes kuulema laskettu koska se ei siirtynyt viikolla suuntaan taikka toiseen. Kaksi päivää on mitätön heitto. Selkis nyt kun lääkäri (joka muuten näytti paljon Tommy Tabermanilta!) tämän kertoi. Tai saattoi se olla neuvolan sairaanhoitajammekin. Äh. Menen aina ihan sekaisin siellä paikassa. No lääkäreissä ja terveyskeskuksissa yleensäkkin. Niissä tulee niin paljon tietoa ja oma pääni ei jaksa muistaa kaikkea. Edes oleellisimpia asioita. Onneksi sain pakotettua poikaystäväni mukaani jälleen. Se on heppoa kun toinen on ihan unentokkurassa ja sanotaan vaan että 15 min aikaa lähteä. Ja johan liikkuu. ;) Se on kyllä ihana ukkeli ja rakastan sitä hurjan paljon. <3


kuva: iltalehti.fi



MUISTILISTA

MUISTA KYSYÄ NEUVOLASSA KÄYDESSÄSI HAMMASHUOLLOSTA
Varataanko aika/ajat itse vai hoituuko asia neuvolan kautta?




Itseasiassa olin kirjoittanut nytkin pitkän listan kysymyksiä alkaen seksin harrastamisesta.
Kaivoin yliviivaus tusseilla sateenkaaren väriseksi värjätyn muistilappuni laukustani ja aloitin ujosti. "Seksi, voiko harrastaa normaalisti?" Lääkäri pälyili seinille ja vaikutti siltä että tuo nyt oli mahdottoman typerä kysymys (selvästi kysytty usein) ja vastasi vaan "Voi." Isosiskoni väitti kiven kovaan että sperma laukaisee kohdussa synnytyksen omaisia supisteluja jonka vuoksi keskenmenonriski suurentuu. Venäjällä ainakin vielä 24 vuotta sitten odottavia äitejä kehotetiin pidättäytymään seksistä. Sitä sai harrastaa vaan tietyin väliajoin. Äitini ystävä odotti siellä omaa tytärtään ja näin hän kertoi. Hurjaa! Että kaitpa niissä siskonkin jutuissa jotain perää oli.

Mielummin tyhmä hetken kun aina.

Mietin tässä myös sellaista asiaa että olenko itse vaan rennompi vai käyttäytyykö tuo mies jotenkin mukavammin minua kohtaan? Oli kummin vaan, toivon että tätä jatkuisi. En haluaisi että "raskaushormonit" nousevat pintaan ja minusta tulee kammoittava yksinvaltija demoni ruhtinatar joka vaan tiuskii ja komentelee kokoajan. Ehkä omat hormonini ovat tehneet minusat nyt leppoisamman? Ainakin mies väitti että käyttäydyn itse rennommin asioihin. Kuten esimerkiksi hänen tummaakin tummempaan huumoriinsa. Toisaalta kirjoittelin aijemmin tänne blogiinkin asioita mitä en varmaan ikinä aijemmin olisi suutuspäissänikään sanonut hänelle, tai varsinkaan kellekkään muulle! Että ehkäpä hormonini toimivat silloin ylikierroksilla.. Tai sitten olin vaan todella loukattu. Nyt onneksi hyvä mieli. Vaikkakin kävin siellä lääkärin tarkastuksessa aamulla ja aina tuntuu oudolle kun joku vieras ihminen koskettelee paikkoihin minne luulisi olevan pääsy vaan poikkiksella. TErmos!

maanantai 28. marraskuuta 2011

Aamupahoinvointi?

Miksi ihmeessä sitä sanotaan aamupahoinvoinniksi jos se on koko päivän jatkuva tila? Siis sehän on täyttä huijausta ja vie monet ihmiset harhaan! Varsinkin miehet jotka eivät ymmärrä. Oma mies onnekseni on alkanut hoksana tilanteeni "vakavuuden" eikä ihmettele kuin sitä että miten sitä tavaraa voi tulla niin paljon ja voimalla. Alkaa pahasti näyttämään siltä että kuulun siihen porukkaan jolla tämä huonovointisuus vaan jatkuu ja jatkuu maagisen 3kk odottelun jälkeenkin. Hyvin syvältä tämä on. Ehdin jo alkaa huokaista onnesta että "Jeee, voin alkaa ehkä jopa liikkumaan." mutta olin niin pahasti väärässä.

Eilen keljutti koko päivän. Iltasella komensin miehen pois wc:sta ja työnsin pääni pönttöön. Mies ei ollut ehtinyt edes lähteä wc:sta pois vaan pesi käsiäänsiinä vieressäni lavuaarilla. Siinä hän ihmetteli oksenteluni rajuutta ja tunnusti että oli luullut sitä aikaisemmin vähäisemmäksi. Oikeastaan tuntui hyvälle että mies huomasi kuinka paha olo minulla jotta hän tajusi että tämä oikeasti ei ole mukavaa hommaa. Mutta kestän sen tietysti kyyneliä samalal nieleskellen. Pyytelin anteeksi pahan hajuista oksenteluani ja mies ei onnekseni ollut moksiskaan asiasta. Silitteli selkääni siinä samalla ja ihmetteli mistä tuo voi oikein johtua.

Aamulla kun istahdin pöntölle oikein päin alkoi tavaraa taas tulla suuhuni. Ja siitä ovelasti lavuaariin. Mieskin heräsi vaikka kello ei ollut kuin vasta puoli seitsemän..

Kivaa päivää kaikille! Itse koetan syödä jotain ja pärjätä tämän työpäivän työkykyisenä.

lauantai 26. marraskuuta 2011

Perjantain kuulumiset ja rokkarille morsian. 13+5

Aaah ihanaa on lauantai vihdoin. Eilenkin sain iloiseksi yllätykseksi aamuvuoron töistä joten pääsin lähtemään jo aijoissa sieltä pois. Systerin kanssa meillä oli tarkoitus hakea Cittarista pyörääni uudet takakumit. Niijn sisä kuin ulkokumit. Mutta yllätykseksemme niitä ei siellä ollut! Helkkari että otti päähän. Jopa sisäkumeista oli tietty juuri se koko loppu jota tarvitsin.. Saipahan siinä pienen kävelylenkin kun joutui kävellä bussipysäkiltä kauppaan ja takaisin. Oli se hei ainakin 1.5km matka! Olen siis maailman laiskin kävelijä. En pidä siitä yhtään. Lisäksi "yläperseeni" on niin kipeä ja se kipeytyy aina lisää kävelystä. Mikä tässä liikunnattomuudessani on kaikisat kamlinta niin se että levenen sivusuuntaan. Nyt painan 57.9kg.Voin onnitella pian itseäni virallisesti ylipainoiseksi. Iki kuuna päivänä en ole painanut näin paljon.


kuva: jokilaakso.com

Loppuilta menikin koska keskustaan päästyämme suuntasimme Tampereen parhaaseen siipiravintolaan eli Kehräsaaressa sijaitsevaan Hookkiin. Päätimme olla repäisemättä ja hankkimatta kamalaa ähkyä joten tyydyimme vaan wingsseihin ilman alku tai lisä härpäkkeitä. Puolet hottina ja puolet salaisen reseptin omaavalla Buffalo-kastikkeella. Pohdimme illalla kotonakin että mitä siinä kastikkeessa olisi. Veikkasimme että ainakin tomaattia (tai jopa ketsuppia), selleriä, sokeria ja rasvaa.  Google ei auttanut muuten kuin kertomalla Hookin fb sivuilta että resepti on salainen. Noh, hyvää se on oli siinä mitä tahansa.

Kotona pikkusisko aloitti poikkikseni kanssa hurjan konsolipelaamisen ja minä valloitin sängyn ja katsomosta yhden älyttömimmistä sarjoista ikinä, Rokkarille morsian. Kohtapuoliin ystäväni Sara tuli kylään ja jatkoimme hänen kanssaan tätä karmistuttavan sarjan katsomista. Mikä näissä tositv:ssa meitä oikein kiehtoo? Ainakin tuossa sarjassa se mies on karmistus. Ikinä kuulluutkaan tyyliin sen bändistä? Jätkä meikkaa enemmän kuin minä. Mutta kyseisessä sarjassa minuun vetoavat ne naiset. Tollot naiset jotka himoitsevat jotian random miestä joka ei ole edes kovinkaan komea. Ainakaan omaan makuuni ei mene. Onkohan se rikas? Se selitäisi paljon. Ainakin kuulema tuo kakkos kauden voittaja on niin hullu bändäri että on pannot unelmien miehen bändikavereita. Se selviää vasta myöhemmissä jaksoissa mutta sisko osasi kertoa. Ja mikä tässä sarjassa on se älyttömin asia. No se että noita kausia on tehty joku viisi!! Siis viisi kautta jossa etsimään kaikissa sille samalla miehelle naista jonka kanssa jakaa loppuelämä. Kuinka tyhmiä me naiset olemme että menemme mukaan tuollaiseen? Ai niin. Olen BB fani.


Morjes.

torstai 24. marraskuuta 2011

Kertomisen vaikeudesta. 13+3

Hahaa. Eilen hain työmatkan varrelta postista paketin joka tuli Seinäjoelta. Sieltä paljastui syntymäpäivälahja ystävältäni joka sai minut niin iloiseksi. Lahja oli ihan kaverini näköinen ja jotenkin tuntui että hän olisi ollut kanssani hassuttelemassa juurikin silloin. Meillä oli ennen tapana juoda pari kupposta teetä iltaisin yhdessä kun hän vielä asui Tampereella. Niin ja nauraa, yleensäkkin jutella, jauhaa elämästä, miehistä ja Salatuista elämistä. Kerroin hänelle raskaudestani tuossa kaksi viikkoa sitten. Eilen kerroin tilastani myös toiselle hyvälle ystävälleni Kaisalle tekstiviestitse. Vähän tyhmää kertoa näin suuresta asiasta tekstarilla mutta satuin olemaan bussissa ja keksin että nyt minä kerron. Ja minähän kerroin. Vielä on liuta tärkeitä ystäviä keille en ole pukahtanut sanallakaan tästä asiasta. Kemin kavereille en ole saanut kerrotuksi ehkä siksikään vielä että eksällä syntyi vasta oma pieni tyttövauva enkä halua mennä siihen väliin hehkuttamaan omaa onneani. Lisäksi eräälle hyvälle kamulle en ole kertonut vielä niinkin lapsellisesta syystä kuin että hänen tyttöystävänsä tuntee poikakaverini "ex-tyttökaverin" enkä halua että hän tietää asiasta. Tai siis eiväthän he ikinä seurustelleet mutta pitivät toisistaan kovasti. Äääh. Olen oooomeeeenaaaaa. Pyöreäää omenaaaaaa. 


Lisäksi minulla on edelleen liuta tärkeitä ihmisiä elämässäni kelle en ole vaan vielä saanut kerrottua. Milloin on oikea aika kertoa?

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Hamsterit poskiinsa, Love komeroonsa.

Olen kova hamstraamaan kaikkea turhaa tavaraa näin aikuis iälläkin mutta nyt kun on tulossa oikeasti se oma vauva niin sillehän minä voin ne kaikki keräilykohteeni antaa. Hamittaa vaan että en ostanut tätä pikku Pikatchua viime kertaisesta Tampere kupliista. Selitin sen jotenkin itselleni että ei päältä parikymppinen tarvitse lisää pehmoleluja! Nyt tarvitsen. Ja haluan tuon Pikatchun.


Tuo Pikatsu kummittelee mielessäni edelleen.



Tässä lähdenkin kohta verikokeisiin. Mies nukkuu autuaan tietämättömänä siitä asiasta että olen ollut hereillä jo jonkin aikaa. Lisäksi toisen tissini nänni on kipeä. Sitä kutittaa ja kuumottaa. Lisäksi se on erimuotoinen kuin yleensä. Nyt kun on iskenyt joku nänni-mikä-lie tulehduskin niin se tästä vielä puuttuisikin.. Niin siis tuohon samaan asiaan lisätäkseni että töissäkin yt-neuvottelut alkavat tiistaina. Greeeeat.

tiistai 22. marraskuuta 2011

Eka ultraus. Huh. Huh. Huh. (alkuperäinen 12+6 ultra 13+1)

Ok. Olin viimeyön pikkusiskollani yötä koska poikkis oli ääliö enkä halunnut olla kotona. Sisko oli laittanut herkullista kukkakaaligratinia, meidän molempien herkkua. Lisäksi tv:sta tuli hassu elokuva nimeltä Guru mutta me molemmat nukahdimme varmasti jo ennen kun elokuva ehti puoliväliin. On kyllä maailman parasta kun systeri asuu täällä ihan lähelläni. Siis Parasta ikinä. Aamulla sitten hyppäsin bussiin ja hurautin kotiin. Poikakaveri oli saanut vihdoin aikaiseksi muutamia tärkeitä asioita yksinäisenä päivänään ja saatoin olla hänestä ylpeä. Kehuinkin tietysti. Pitää toivoa että lasten kasvatus on helpompaa kuin miehen. Ymmärtääkseni vähän samalla tavalla se toimii kuin koirillekkin. Oikein tehdystä asiasta kehutaan ja väärin tehdystä opetetaan tekemään toisin eikä palkita. No joo, eipä ole vielä ajankohtaista. Vasta puolen vuoden kuluttua.

Paikan päällä todettiin että ollaan sitten missattu alku seulonta kokonaan. Minä kun ymmärsin että voin varata ajan verikokeisiin vasta 7.11 alkaen mutta neuvolan tätäi olikin meinannut että se pitäisi varata sille kuluvalle viikolle. Justiinsa. Ei oikein pelittänyt meidän yhteisymmärrys. Menemme sitten mukaan keskiraskauden seulaan ja sinne varaan ajan jo hyvissä ajoin. Tosiaan ennen ultraa pitää käydä pissalla! Aulassa oli jo selkeät laput. Eipä olisi käynyt mielessä koska neuvolan puolella taas pitää käydä aina pissalla ensiksi jättämässä näyte. Empä minä sitä kyllä olisi muistanut. Mutta tosiaan se ultra.. Ensin leviteltiin geeliä vatsan päälle ja ultrattiin ulkoakäsin. Siitä jo näki suhteellisen selkeästi sellaisen pienen ihmisen. Mittasuhteet olivat oikeantapaiset ja pää oli tietty iso niinkuin meillä ihmisillä on tapana. Pieni sydän sykki suunnattomasti kokoajan ja sitä olin itse odottanut. Että sydän sykkisi siis. Ja selvisi sitten tässä samalla sekin että en ole harhaluuloinen raskauteni kanssa kuten poikkis koettanut väittää "Ei siellä kuitenkaan mitää oo. Tää on vaan siun juoni." Sitten katseltiin pientä ketun poikasta myös alakautta ja sehän ei sattunut sitten yhtään. Minuu oli oikeasti pelottanut että sisäultraus tuntuisi yhtä keljulle kun normi gynetutkimus mutta olimpa onnekseni väärässä. Ja noh toisaalta, jos olisin ajatellut olisin varmaan tajunnut että ei sinne kohtuun nyt samalla tavalla kurkata kun gynetutkimuksessa.. Kaveri vaikutti hyvinvoivalta. Jalat ristissä kun äidillään pissahädän alla. haukottelikin tai teki jotian muuta suullaan. Aivot on. Vatsalaukku on. Molemmat kädet ja jalat. Selkärankakin on. Tilaa näytti olevan ahtaanlaisesti mutta ei se pikku kaveria näyttänyt haittaavaan tippaakaan. Lääkäri vähän kutitteli mahaani vauvan kohdalta ja tämähän reagoi heti nostamalla nyrkin pystyyn häiriötä kohti. :D Se oli niin sympaattista. Pienen pieni käsi koettaa puolustautua heiluvia seinäviä vastaan. Poikaystävän kasvot olivat yhtä hymyä ruutua päin käännettynä kokoajan. Se kyllä liikuttui kovasti ja teki minutkin iloiseksi. Ei sillä ettenkö olisi ollut onneni kukkuloilla nähtyäni pienen. Mutta kyllä tuo ukkokin saa iloiseksi olemalla kerrankin oikeasti onnellinen.

Ultrasta kotiin lähtömme aikana koetin ylittää autotien alkavia punaisia päin. Poikkis ei antanut. Hän haluaa näköjään suojella meitä kahta. ;D Söpöä.

Ps. Joku oli kussut kotitaloni hissiin. Kiitos siitä!

maanantai 21. marraskuuta 2011

Synttärit jee!!!

Pikkusisko ja äiti päättivät että juhlitaan syntymäpäiviäni jo päivää ennen oikeaa päivää. Ei kait siinä, ihmettelin asiaa jopa ääneen että miksikös näin. Eivät osanneet vastata. Päivästä tuli kyllä oikein mukava. Kävimme syömässä kiinalaisessa buffetissa. Muistaakseni joku kaverini oli kehunut paikan ruokaa hyväksi mutta olen toistamieltä tai sitten kaverini vaan huijasi. 15e buffetista jossa pääruokia oli vain 3 kpl. Öh. Standissa pihalla luki 8 pääruokaa! Ei kait siinä jos laskee friteeratut kanat, friteeratut ravut sekä nuudelin pääruoaksi niin nostaahan se jo pääruokalajeja kolmesta kuuteen. Ehkäpä he olivat laskeneet pääruoaksi myös riisin ja ehkäpä makean chili kastikkeen? Ruoat eivät olleet edes kovin maukkaita. Ikävää. Mutta seura oli hyvää ja jälkkär onneksi myös. Lemppari kiinalaiseni on Shanghai. Sitä on vaikea ylittää eikä paikkojen edes tarvitse. Saampa minäkin aina vähän liikuntaa kun lyllerrän hakemaan ruokaa piristykseksi onnettomina päivinäni.

Tosiaan pari työkaveria painostivat leikillään minun leipomaan heille syntymäpäivieni johdosta jotain. Kaikki olivat mielissään tahmeista muffineista jotka pyöräytin. Onneksi! Vähän myös pelotti että tuleeko porukalle ripuli koska oma maha oli temppuillut. Luultavasti johtui tästä tilanteestani yleensäkkin ja jännityksestä tietysti.

Syntymäpäivän aamunani heräsin tapani mukaan aikaisin. Oloni tuntui jännittyneeltä ja odottavalta. Mitä tämä päivä toisikaan tuodakseen mukanaan. Mitä saisin poikaystävältäni lahjaksi. Entä mitä hän olisi keksinyt minulle aamupalaksi tai ohjelmaksi? Lopulta hän heräsi (enkä edes koettanut herätellä häntä tahallani, katsoin vaan Ugly Bettyä äänet päällä) ja hän kiikutti minulle pienen korurasian. Awwwwh. Sydämeni alkoi takomaan että voisiko siellä olla jopa odottamani kihlasormus.. Eipäs ollutkaan vaan jotain muuta ihanaa. Sieltä löytyi Bola, koru odottavalle äidille. Ihmettelin että mikä ihme se on ja poikkis kertoi että oli netistä keksinyt korun ja päättänyt hommata minulle sellaisen pienen ja yksinkertaisen. Yleensä Bolat ovat kuulemma paljon isompia ja joissain oli sydämmiä ja värejä.. Se muuten helisee ja siinä korun juju. Huh, olimpas onnekas että omani on pieni, simppeli hopeinen pallura. Korun remmiä saa säädeltyä oman mahansa mukaan ja tarkoitus on että kun vauva on syntynyt niin hänelle voi kilistää korua jolloin hän kuulee tutun ja turvallisen ääneen jo kohtuajoilta. Sen pitäisi kuulema rauhoittaa vauvaa. Kyllä sitä mieluusti koettaa. Minusta oli aivan uskomattoman upeaa että poikakaverini oli nähnyt vaivaa ja hankkinut tietoa tuollaisesta asiasta. Olin sinä aamuna sen hetken niin onnellinen. Ja niin.. Siitä alkoikin se alamäki. Loppupäivänä poikkis ei huomioinut minua ollenkaan. Hän päätti sulkeutua työhuoneeseensa jossa viettää muutenkin joka ikisen päivänsä. Tietysti odotin että hän tekisi kanssani jotain. Olihan syntymäpäiväni! Siis ihan sama, edes jotain. Lisäksi illalla hän kertoi ärsyyntyneensä huoneessaan siitä että vietin koko aamupäivän puhelimessa. No tietysti halojaaa minulla on synttärit ja sukulaiset ja muutamat ystävät halusivat muistaa soitollaan. Sukulaiseni sattuvat asumaan monen sadan kilometrin päässä joten tietysti he haluavat soittaa ja onnitella. Ja mikäs siinä minulla oli puhuessa puhelimeen kun poikakaveri istui omassa huoneessaan näpytellen tietokonettaan. Lisäksi en saanut synttäriseksiä. :,,< JULMUUUUUS!!1 Keksin jossain vaiheessa että heyy kirppikset ovat auki joten miksikös ei mennä katsomaan ja hankkimaan tulevalle vauvalle vähän vaatetta tai muuta. "Ei!" kieltäytyi mies heti. "Olen kyllästynty koko vauva asiaan." Oli niin kiva päivä voitte vaan uskoa!

kuva: raskauskeiju.fi
 Tuollainen Bola pallero meikellä nyt sitten on.















Ja jollei kellekkään jäisi epäselväksi niin ei ollut kiva päivä. Olisi pitänyt kaikestä huolimatta pitää vaan ne bileet kuten aina ennenkin.Helkkari sentään.

perjantai 18. marraskuuta 2011

Tahmeita muffinsseja porukalle.

Pahaolo on ihan oikeasti helpottanut paljon. Sitä on edelleen mutta kokoaikaisena vaan pientä kuvotusta joka ei välttämättä edes pyri ylös asti. Viimeksi puklauttelin sisältöäni ulos maanantaina bussipysäkillä töistä päästessäni.  Närästys taas on ympärivuorokautista ja väsymys on ja pysyy.

Eilen leipasin sitten työkavereilleni synttäreideni johdosta kolme pellillistä tahmeita suklaa muffinsseja. Ohjeen sain parisen vuotta sitten ystävältäni ja se löytyy Dagensmuffins sivustolta. Ihan loistavia ohjeita tuolla! Olen tehnyt noita useamman kerran ja nyt vasta koostumus oli oikeanlainen eli oikeasti tahmea. Lisäksi upotin pohjalle suklaapalan. Tein samalla ohjeella myös gluteenittomia muffineita siskolleni. Niistä tuli kovia. Taikina maistui prikulleen samalta kuin vehnäjauhoistakin tehty. Ainut ero kovuuden lisäksi muffineissa on se että gluteenittomat ovat vaaleampia.

Sitten hassu asia täältä töistä. Työpisteelleni oli ilmestynyt kumman mallinen paketti jonka päällä oli vaan osoitus juuri työpisteelleni. Huomasin paketin karkkipussiksi ihmeteltyäni sitä hetken hetken että miksi meille ja kiikutin paketin työpisteemme pomolle. Hänkin oli yhtä ihmeissään tästä lahjuksesta kuten minä ja päätti jakaa sen koko toimistomme kesken. Hetken kuluttua esimiehemme sattui paikalle ja kerroimme hänelle kummallisesta karkkilähetyksestä. Hän nauroi ja kertoi tienneensä siitä jo eilen. Se oli kuulema kiitos pisteellemme siitä että olimme kerrankin osanneet tehdä erään asian oikein joka oli mennyt jo kuukauden väärin. LOL. Aika piikki pisteellemme. Nolottaa. :D En tosiaan syönyt sitten sitä karkkia.

Vieläkään en ole saanut soitettua ystävälleni jonka luulen olevan pulassa. Nyt kun on vielä perjantai en kehtaa soittaa tänään ja aloittaa kysely tulvaani etten vahingossakaan yllytä häntä.

EDIT: Niin ja se 3kk ylittyikin vasta keskiviikkona eikä tiistaina. Go me. Piti käydä tarkistamassa vau.fi asia kun alkoi mietityttämään tuon alapalkin vauva kuvan kanssa että miksi se näyttää 12+2.

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

3kk täynnä mutta ahdistus.

Mamma tapaaminen meni mitä mainoimmin. Mitä nyt itse lähdin bussilla joka oli 10 minuutti myöhässä ja juosta puuskutin Finlaysonilta Sokokselle paineet päässäni. Onneksi tytöt olivat vielä paikalla ja tunnistin heidät heti katseesta. Hekin taisivat tunnistaa minut heti. Aivan mielettömän mukavia ja kauniita naisia. Eli raskaus ei tee kaikista näppylä monstereita. Molemmat ovat minua kuukausia edellä raskauksissaan mutta uskoisin että tulemme viettämään aikaa yhdessä äitiyslomillamme. Tuntuu heti paljon rennommalle kun tietää että ei ole ainoa maailman Tamperelainen joka synnyttää ensi vuonna ensimmäisensä. Tytöt muuten kertoivat että olemme keskimääräistä nuorempia keskisynnyttäjiä näin yleensä. Keskimääräinen ikä synnyttää on 27 tai jopa 28 vuotta. Ja minä tyhmä olin ajatellut olevani vanha esnisynnyttäjä. Miksi? No siksi kun kaksplussalla lähes kaikki enskarit ovat 19-21-vuotiaita. Ja Kemiläiset kaverini ovat tehneet ensimmäisensä juurikin parikymppisinä.

Eilen olin super väsynyt huonosti nukutuiden öiden vuoksi. Viikonlppu verotti edelleen ja Rööperi niminen elokuva myös. Päätä särki ja nälätti. Halusin vaan töiden jälkeen suoraan sänkyyn nukkumaan. Ei se onnistunut. Piti hakea erinäisiä Tamperelaisille ominaisia herkkuja; Wingssejä. Pikkusiskoni oli himoinnut siipiä viikonlopun yli jolloin hän oli biletysviikonlopulla pohjoisesa. Nyt niitä oli siis saatava ja minähän lupasin hommata ne ja muut oheis tarvikkeet sillä välin kun sisko on töissä. Vohveliperunat kuuluvat myös tähän settiin. Löysin perunat altaasta joissa on suht korkeat reunat ja jotka ovat yleensä täynnä pakasteita. Mitä enemmän altaassa on ruokaa sitä korkeammalla tuotteet ovat. Tällä kertaa siellä oli tasan kaksi pussia vohveliperunoita vieläpä kauimaisessa nurkassa. Minulla ei ollut mitään mahdolisuutta ylettyä niihin normaalein keinoin ja aloin hätääntyä. Sitten keksin että hyppään altaan reunalleni. Olenhan tehnyt niin vaikka kuinka monesti etsiessäni jotain tiettyä jäätelöä. Ei mennyt ihan putkeen tietysti koska en ajatellut loppuun asti asiaa. Tyhmää hypätä raskaana mahalleen. Todellista idiotismia suurimmillaan. Hyppyni jälkeen vasta tajusin mitä olin tehnyt ja paniikki iski. Ainakaan vielä ei ole tullut verta ja odotan sitä ensi viikon ultraa niin kovasti. Hitto en anna itselleni anteeksi jos satutin vauvaa tempauksellani. Olisin voinut kysyä joltain pidemmältä apua. Nyt kun sieltä paljastuukin vammainen vauva sen takia kun äiti halusi syödä vohveliperunoita. Helvetti mun kanssa.


maanantai 14. marraskuuta 2011

Monenlaista jännää.

Pientä jännitystä ilmassa. Okei, narrasin, isoa jännitystä ilmassa. Sovittiin kaksplussan foorumilla että tavataan tänään pienen porukan kanssa. Meistä kaikista on siis tulossa äippöjä ja asutaan samalla paikkakunnalla. Tuntuu tosi hyvälle että saa jutelal samassa tilanteessa olevien nuorten naisten kanssa. He taisivat kaikki jopa odottaa ensimmäistään, kuten minäkin. Ja jos nyt olen väärässä niin kohtahan tuo asia korjaantuu.

Aamulla oli poikkiksen kanssa vähän riitaa ja myöhästyin töistä. Se suuttuu niin lujasti jos sanon tai kysyn jotain "väärä". Nyt en ole yhtään varma onko hän vihainen kun tulen tulevat-mammat tapaamisesta kotiin. Ehkäpä vien hälle jotain lepyttely karkkia?

Musta tuntuu että yksi hyvä ystäväni on pulassa. Hän ei itse ole puhunut minulle asiasta mutta huomasinhan minä sen että kaikki ei ole normaalisti. Tai edes siihen suuntaan..

lauantai 12. marraskuuta 2011

11+3 Viikonlopun saldoa.

VV:lla oli eilen hurjan jännää. Siellä oli paljon tuttuja joita ei ole tullut nähtyä aikoihin ja tietty sellaisia joita tule enähtyä mutta kivaa nähdä aina uudestaan. Nyrkkitappelu veti settinsä mielestäni energisellä otteella ja muutenkin lavalla bändi toimi. Olen siis kuullut vaan muutaman kappaleen aijemmin.  Black Mambo(mamba?) olikin illan kolmesta bändistä se kevyin ja meni mukavasti taustalla. Illan viimeinen setti tuli Problems?:lta ja huh että olikin siiiiistiiii.

Mitäs muutakaan voisi seurata armottomasta panostamisesta ja pitkään valvomisesta kuin väsymystä? Eiliselle keikalle pelmahtivat poikakaverin bändikavereita Helsingistä ja päätin kutsua ukot meille aamuaiselle täksi päiväksi. Jotenkin oman miehen krapulatasosta johtuen en uskonut että toisetkaan selviäisivät humalatilassa sovitulle ajankohdalle luoksemme. Toisin kuitenkin kävi ja miehet olivat ovella tasan silloin kun oltiin sovittu. Ja minä en ollut tietysti valmis.. Onneksi kävin kaupasta kaikkea tarpeellista jo aijemmin sekä suihkutin itseni puhtaaksi mutta muilta osin. Huh. Nolotti. Onneksi pojilla ei ollut kiire mihinkään vaan odottivat kiltisti eteisessä että raivasin keittiöstä tilaa. :D

Syötyämme ja jauhettuamme älyttömistä asioista päätin että nyt mennään herättämään tuo meikän uketsu. Heräsihän se. Pääsin kyllä niin pätemään poikkikselle hänen ravatessaan vessassa oksentamassa pahaa oloaan ulos että "Nyt tiedät miltä musta tunuu!" Oli kyllä kivaa poikien kanssa. Laulettiin esim. Nirvanaa Mikon säestäessä kitaralla. Oma poikakaverini ei ala enää leikilläänkään soittelemaan kanssani niin että laualaisin. Taidan olla oikeasti niin surkea ääninen emäntä. Voi naapuri ressuja silloin kuin SingStar oli vielä hitti. Kesällä ostin vanhasta tottumuksesta alekorista kaksi uutta levyäkin kyseiseen sarjaan; Take Thatin ja olisko ollut sitten Queen.

Minuu niin harmittaa koska eilen ajattelin laittavani tähän postaukseen kuvia! Monikossa kyllä. Mutta nyt muistikortinlukija on kadonnut.

ps. Söin eilen illalla sitä sipsiä ennen keikkaa ja tänään aamupalaksi vedin kanssa aika paljon. Morkkistuttaa vähän mutta olipahan hyvää!

pps. Eksä on nyt synnärillä odottamassa omaa pientään maailmaan. Tiedä vaikka olisi tässä tämän päivän/illan aikana syntynytkin. Kaikkea hyvää heidän perheelleen toivon. Ensin tietty ahdisti ja suututti kun itsellä tuli keskenmeno samoihin aikoihin kun kuulin että hänen tyttöystävänsä odottaa vauvaa mutta asiaa pidemmin ajateltuna olen vaan hyvin onnellinen. Vaikka hän ei ollut se oikea poikakaveri minulle niin silti hyvä mies ja ansainnut onnensa. :)

Sitten taas eräältä kaverilta kuulin että hän oli tutustunut eilen baarissa minun toiseen eksääni. Ei siis tähän synnärillä olevaan. Ja hän huoritteli siellä baarissa omaa kihlattuaan kaverilleni. Miksi pitää omaakihalttuaan huoritella? Tai yleensäkkin jauhaa uusille ihmisille paskaa omasta rakkaasta ihmisestään? Ei kyllä antanut hyvää kuvaa itsestään ollenkaan. Harmittaa. Koska se tyttö on oikeasti ihan kiva.

Johan tuli jauhettua. Onneksi on kavereille pedit pedattu valmiiksi, koiran kanssa ulkoiltiin juuri ja söinkin jo. Sehän meinaa tasan sitä että saan kääriytyä peiton alle ja ehkä vähän vikistä poikkikselle että tulisi lämmittämään edes hetkeksi.

perjantai 11. marraskuuta 2011

Pikku stressissä painan mä painan. Mitä mä painan?

Huh mikä aamupäivä töissä.. Ensin ohjelmat toimivat ja sitten yhtäkkisesti ei tulekkaan virtaa. Hermostun ja panikoin. Työkaveri lainasi työpuhelintaan, minulla ei sellaista hienotta ole mutta empä normaali tilanteissa tarvitsekkaan. Soitin sillä taas vaihteeksi mikrotukeemme ja sain vastaukseksi että teempä vikailmoituksen. Koetin kysellä että voiskos joku tulla katsomaan tätä jo tänään? Niin ei. Eipä tietysti. Myöhemmin selvisi nolo unohdus, en ollut huomannut painaa piilossa ollutta TOISTA power-näppäintä. Kun se laite jälleen toimi niin tietokone ei tunnistanut kyseistä "uutta" laitetta. Uusi soitto mikrotukeen ja nyt odotellaan että heillä on aikaa auttaa minua. Kiva kymmenen tunnin työpäivä muutenkin tiedossa. En ottanut kunnollisia eväitä mukaan ja nälkä kurnii jo. Ei kait siinä.

Tänään Vastavirtaklubille katsastamaan suh uutukaista bändiä nimeltä Nyrkkitappelu. Nimi iski kympillä. On siellä pari muutakin bändiä joista varmaan infoan keikan jälkeen lisää. Ehkä kuviakin alkaa vihdoin tulla? Tänään esiintyisi myös Stig Dogg ja Tapani Kansalainen. Haluaisin kovasti käydä kuuntelemassa molempia mutta päätin jo aijemmin meneväni Nyrkkitappelun keikalle eli ei. Tuleehan noita! Tuuleehan? Ö____Ö

Tänään menossa:
11.11. Problems, Nyrkkitappelu, Black Mambo Liput 8e
@ Vastavirta-klubi, Pispalanvaltatie 39, 33250 Tampere

11.11. Stig Dogg & DJPP, Tapani Kansalainen, Hipedi Liput 8e
@ Club 10, Hämeenkatu 10, 33100 Tampere

torstai 10. marraskuuta 2011

11+1

Olen ehdottomasti mekko ja hame ihmisiä. En pidä housuista. Lopetin lähes kokonaan pitkien housujen käyttämisen pari kolme kesää taakse päin. Kaaduin silloin humalapäissäni eräästä laivasta jonka seurauksena polveni tohjoontuivat kuukausiksi. En kertakaikkisesti kyennyt pitämään housuja koska ne hankasivat ikävästi kipeitä polviani. Sitten kun polvet alkoivat rauhoittua niin en enää osannut käyttää housuja. Ne ahdistivat ja puristivat.

Nyt näin kylminä syksyn päivinä on ollut pakko kaivaa kaapista ne ainoat farkuntapaiset mitkä siellä ovat. Ahdistus on karmea vaikka litsit ovat auki. Eilen sitten lainasin työkaverilta saksia ja leikkasin housut sivulta auki. Ei purista ei!

Painoa on tullut lisää muttei siltä kasvavalta olennolta vaan ihan syömisestä.. Aamulla painoin 56.1kg. Faaaaak.


Eilen illalla onnistuin puklauttamaan tuorejuustohapankorppujäätelö kombon keskustorin laitamille. Great feeeeeliiing. Sori kaikille. Ehkäpä pulut ovat syöneet jo jämäni? Tarkistan sen pian kun lähden käppäsemään kohti bussipysäkkiäni. Nyt ensin koiran kanssa ulkoilemaan ja sitten töihin ahkeroimaan. Morjes.

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

vk 11! _o/

Jeee. Viikko 11 lähti käyntiin nyt. Vielä viikko niin keskenmenon riski pienenee. Huh huh huh. Ensi viikon keskiviikkona aijon kyllä niin hemmotella itseäni ja miestäni. En osaa tehdä mitään hyvää ruokaa mutta jospa pyöräyttäisin vaikka korvapuusteja? Entinen kämppikseni opetti minulle kuinka niistä saa sievän näköisiä. Ennen ne olivat vain muodottomia klönttejä. Normi pullani ovat olleet aina kovia, kuin murha aseita. Kauppiksessa opiskellessani opettelin leipomista ja tarjoilin uskaliaimmille kavereilleni luomuksiani. Eihän niitä voinut syödä. Jos pullan heitti esimerkiksi seinään niin seinään tuli lommo.

Vietin viimeyön äidillä. Olipa kiva katsoa tv:ta illalla kun meillä ei kotona ole sellaista hienoutta. Tai siis tv on muttei digiboxia. Äitikin oli mielissään. Poikaystävä joutui nukkumaan ilamn lämpöpatteriaan, eli minua. Hyvin se näytti pärjäävän kun tulimme äsken koiran kanssa kotiin. Tuossa se vieressä kellii onnellisen unisena.


Tuli äidin kanssa puheeksi myös joulun viettäminen tänä vuonna. Näyttää aika pahasti siltä että minä vietän joulun kahdestaan koirani kanssa. Äiti on töissä parinkymmenen kilometrin päässä eivätkä bussit kulje joten äiti jää koko jouluksi töihin sieltä tulematta kotiin. Itselläni on lomaa on kokonaista 3 päivää töistä ja jotenkin veikkaan että junat pohjoiseen ovat täynnä. Vaikka eivät olisikaan niin sukulaisillani on siellä muita omia sukulaisiaan (ei siis sukua minulle) joiden kanssa aikovat viettää aikaansa. Eli pohjoisessa olisi oikeastaan vaan mummoni kenen kanssa voisin viettää joulua. Poikkis lähtee ulkomaan reissuun poikien kanssa ja tulee vasta tammikuussa takaisin. Saa nähdä mitä tästä kehkeytyy..

Nyt tsekkaan eilisen BB:n netistä ja haen vähän lisää syömistä. Tänään aloitin taas aamuni puurolla vaikka äiti yritti kaikkensa tarjoilla kaikkea muuta esim. banaania. Raivostuttavaa että hän ei voi uskoa että se paha olo iskee jos en syö sitä puuroa ekana vaikka kuinka siitä kerroin.

EDIT: WHaaat! En ymmärrä. :D Omasta mielestäni kirjoitin tämän postauksen eilen aamulla eli keskiviikkona. Bloggeri tosin väittää että tämä olisi kirjoitettu jo tiistaina. Huijausta! - 10.11-11 LOV>E-

tiistai 8. marraskuuta 2011

Ihastuttavan märkä aamu.. 10+6

Heräsin tänään vasta kympin maissa aamulla normaalin kuuden sijaan. Olo oli ensin ihan ok ja päätin jopa syödä aamupalaksi leipää! Sitä hienoutta en olekkaan tehnyt sitten ensimmäisen neuvolakäyntini. Päätin silti syödä ensin puuronkin mutta vähemmän kuin normaalisti. Tein sellaiset gourmet leivät joissa oli tonnikalaa (Neuvolassa ei tykätty tästä mutta ei kertonut miksi, poikkis veikkasi sitä että koska säilyke) ananasta, kaalia, juustoa ja tulista kastiketta. Jalkoja alkoi tärisyttää leipiä väsäillessä. Päätin mennä nauttimaan aamiaiseni sänkyyn ja katsoa samalla viimeviikon Salkkareita. Ehdin haukata leivästä pari palaa ja puuroa vetäistä yli puoli kulhollista kun olo alkoi tuntua erityisen huonolle. Vaihdoin asentoni sängyssä niin että istuin seinää vasten. Sitten se oksentaminen alkoi! Ehdin hypätä sängystä pois kun tuli toinen aalto joka ei enää mahtunut suuhuni. Greeeeit. Juoksin vessaan kädet suuni ympärillä enkä meinannut saada wc:n ovea auki. Onnekseni ovi ei ollut kunnolla kiinni vaan sain sen varpaillani vedettyä auki. Mies huuteli keittiöstä etät onko kaikki hyvin kunnes kuuli mitä teen. Hän tui siihen pimeän wc:n ovelle kauhistelemaan että mistäs tämä nyt johtuu ja oma karmeaa. Oksensin siinä jonkin aikaa kunnes vatsani rauhoittui. Oksennus oli levinnyt koko kasvoilleni, en saanut henkeä nenälläni koska sekin oli ihan täynnä tavaraa.. Huusin poikaystävälleni ettei missää nimessä liikkuisi keittiöstä pois. Hän vähän ihmetteli että miksi. No tietty siksi että hitto olin yrjönnyt koko kämpän! Päästessäni vessasta ulos ja nähdessäni tekemäni tuhot saatoin onnitella itseäni. Olin jotenkin kummallisesti onnistunut kiertämään kaikki mattomme. Ainoastaan koiran tyynyn päälle olin tähdännyt kaiken lattia tilan lisäksi. Ja sitä oli paljon. Mutta mitä tästä opin, herään aamulla syömään ja nukun sitten vaikka lisää jos väsyttää. En siirrä aamupalaa myöhemmäksi.


Poikkis kannusti että onneksi elämme internet aikaa. Muuten olisin missannut Salkkarit. :,D On tuo ihana mies vaikka välillä vähän ääliö. <3

Huuuh. Kohta töihin. Eilen siellä olikin perus maanantai eli mikään ei toiminut ja kukaan ei tiennyt mistään mitään. Soittelin mikrotukeen ja hoidin muiden ihmisten asioita. Ei kait siinä. Ainakin tuli hoidetuksi!

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Bile perjantai & pikkujoulu lauantai.

Alku viikosta eräs Kotkassa asuva kamuni ehdotteli että mitäs jos hän tulisi kyläilemään luonamme viikonlopuksi. Tanssijalkaa vipatti ja hänen kotikaupungissaan on kuulema tasan yksi baari. Tietty toivottelin kaverini tervetulleeksi. Olin itse hyvin väsynyt perjantaina eikä olonikaan ollut kovin hyvä. Väsytti ja vatsaa särki. Päätin silti että tietty tekisimme jotain. Onnekseni Sara soitteli ja pyyteli heille kotibileisiin. Mikäpä sen parempi vaihtoehto. Lisäksi siellä oli paikalla muutama ihminen joka tiesi tästä raskaudesta joten ei tarvinnut selitellä juomattomuuttani tai vaihtoehtoisesti juoda vettä esim. siideripullosta. Kotkalaiselle ystävälleni paljastin iloisen salaisuuteni aika pian hänen saavuttuaan meille perjantaina. Hän kertoi arvanneensa asian jo aijemmin, vaikka emme olleet nähneet sitten vapun.

Ilta meni mukavasti youtube videoiden katselun kanssa mutta väsymys vei voiton ja nukahdin kaverieni pehmoiselle sohvalle. Poikaystäväni alkoi kinuta kotiin jossain vaiheessa mutta en vaan päässyt sohvasta ylös. Kaveritkin siinä ihmettelivät kalpeaa olemustani ja ehdottivat että alkaisin napsimaan rautatabletteja. Tiesin että ei tämä olo mistään raudanpuutteesta johdu vaan tasan siitä että vatsassani velloivat tortillachipsit ja juustodippi. Siellä ne kiertelivät vatsalaukussani ja sekoittivat kaiken. Kotimatkalla olo oli jo niin paha että huh ja rappukäytävään päästessäni oksensin. Onnekseni pidän koirankakkapusseja aina takintaskussa mukana joten ylimääräistä siivottavaa ei kertynyt. Kotona juoksin suoraan vessaan jatkamaan käytävässä alkanutta pahaa oloani. Jes.

Lauantaina pääni oli niin kipeä että en päässyt sängystä oikeasti ylös ennen kello puoli viittä iltapäivällä. Onneksi oli pyhäinpäivä joten kaupat eivät olleet auki ja meidän ei tarvinnut lähteä Kotkalaisen ystäväni kanssa shoppailemaan. Sain maata rauhassa sängyssä ja höpötellä sieltä mitä mieleemme juolahti. Illalla oli kuitenkin työpaikan pikkujoulut joten firma maksaisi ruoat, juomat ja huvituksen. Pikkusiskoni on samassa firmassa töissä joten hän ilmestyi luokseni vähän ennen viittää hoputtamaan minua bussiin. Vedin meikit naamariini viidessä minuutissa mutta sopivan mekon valintaan meni aikaa. Kaikki puristivat, vaikka eivät tietty oikeasti vielä. Vähänkään tiukemmat asiat vatsan seuduilla ahdistavat tällä hetkellä. Ihme homma koska vatsani ei oikeasti ole juurikaan normaalia isompi. Mitä nyt välillä jos turvottaa. Mahduin yhteen ihanaan IronFistin mekkoon onnekseni ja se ei puristanut vatsasta vaan TISSEISTÄ! Eli siis rintani ovat paisuneet.

Pikkujouluissa oli hurjan mukavaa. Siellä oli kerrankin myös meitä emäntiä enemmän kuin neljä kappaletta. Miehiä taisi olla kuutisenkymmentä. Voi vaan miettiä sitä huomion määrää.. Sitähän riitti. Kerroin pikkujouluissa yhdelle entiselle työkaverilleni raskaudesta ja hän onnitteli kovasti. Join itse paikalla vettä pillillä joten luulen että siksi kukaan ei ihmetellut juomattomuuttani. Kuka nyt toisten laseja kyttää? Ja voisinhan minäkin olla kokonaan alkoholista kieltäytyjä muutenkin. Ohjelmassa meillä oli keilausta parisen tuntia. Ensimmäisen kierroksen aikana sain ratamme toisiksi huonoimmat pisteet. Seuraavalla kerralla, eli siis ei harjoitus kerralla, voitin koko radan pisteillä 105. Ihan jees. Sain hyviä vinkkejä viereisillä radoilla pelaavilta miehiltä.

Kaikki kivuus loppuu aikanaan ja pakkauduimme tilatakseilla kaupunkiin. Olin sopinut tapaavani Kotkalaisen kamuni + muita kamuja eräässä baarissa mutta soittelivat että ei se ollutkaan heidänlaisensa paikka. Pistivät aika pahan tytöt siihen koska halusivat tanssimaan ja Kotkalainen tykkäsi listahiteistä ja kaksi muuta rankemmasta. FAAAK. WHat to do what to do? Mietimme kaikki Tampereen baarit ja niiden sisäänpääsy hinnat. Meitä ei ketään huvittanut maksaa sisään ensin 8e sitten narikka 2e ja ehkä vielä palvelumaksukin siihen päälle. Ja jos olut maksaa yli 5e niin huh huh. Itsehän olen istuskelu paikka ihmisiä. Päädyimme pitkän vääntämisen jälkeen Roosteriin jossa se loppuilta sitten vierähtikin karaoke kopissa.



No siis Alban Jessica lainas vähän mun mekkoa joskus pari vuotta sitten.


Nyt olo on ihan ok. Mitä nyt nälättää ja ottaa aivoihin kun pitää siivota ennen miehen kotiin tulemista. Mutta ei särje päätä! HORRAAAAY! Eikä satu vatsaan! HORRAAAAYYY!11

Voi kettu. Nyt laitan vähän nopeutta hommaan, imuroin tämän kämpän, puen ja lähden äipän sohvalle makaamaan. Morjens.

perjantai 4. marraskuuta 2011

Ihan jees melkeen.

Eilinen päivä meni ihan mukavasti. Ei tarvinnut syödä kokoaikaa koska pahaolo alkoi hiukan hellittää. Sain kampaamoon ajan otsatukan leikkuuta varten entiseltä naapuriltani. Hän pelasti näköni ehkä kuukaudeksi. Sitten pitääkin mennä uudestaan.. Sen jälkeen äitini ilmoitti olevansa lähistöllä ja kutsuin kylään. Poikaystävä muutenkin hommasi töitään työhuoneessaan ja minun väsymys tason tuntien halusin vaan makoilla sängyssä enkä liikkua missään julkisilla paikoilla. Torstaisin on eräs popkulttuuri-visa jossa poikaystäväni käy kavereidensa kanssa. Tämäkään torstai ei ollut poikkeus vaan hän lähti jo paria tuntia aijemmin viettämään aikaa kaverinsa luokse. Äidin kanssa pistettiin pitkästä aikaa Marie Anttoinette leffa pyörimään. Voi niitä mekkoja! Ihania ihania ihania. Äiti lähti kotiinsa siinä ysin maissa illalla ja visa alkoi myös samoihin aikoihin. Nukahdin. Kyllä nukahdan jo ysiltä. Ihme anemia päällä. Ennen nukahdin kahdentoistamaissa ja kuudelta aamulla herätys.

Heräsin 1.20 kylmyyteen ja sain huomata että olen sängyssä yksin. Poikaystäväni ei ollutkaan tullut visasta kotiin. Puhelimessani oli yksi viesti. Hän oli päättänyt jäädä juopumaan ja aikoi tulla kun ei tunnu enää hyvälle. Se tuntui niin raivostuttavalle keskellä yötä. Meikä on yksin sängyssä, paha olo, palelee, toinen on hitto baarissa keskellä viikkoa TAAS! Tuntui niin epäreilulle ja sydämeni takoi ainakin miljoonaa. Koetin soittaa hänelle mutta ei tietty vastausta. Onneksi hän soitti piakkoin takaisin ja sain vihaisena sanotuksi että "Heti kotia!" ja lupasi tulla. Tulikin. Muttei voinut ymmärtää miksi pilasin hänen kivan iltansa. Hällä oli ollut oikein lystiä aina siihen saakka kun pilasin kaiken. Oli oikein tyytyväinen kun uskalsi repäistä ja mennä keskellä viikkoa baariin. Hmm.. Muutenkin hän käy joka viikon torstai ja vähintään joka toinen kerta niistä on huppelissa enemmän tai vähemmän. Kyllä sitä alkoholia kului viimeviikollakin reilunlaisesti poikkiksen ollessa bändireissullaan. Kaiken lisäksi hänellä on työpaikkansa pikkujoulut viikonloppuna. Eli kyllä sitä alkoholia kuluu. Luulisi että raskaus edes vähän vähentäisi tahtia. Ei kyllä kovin reilulta tunnu. Aamulla se olinkin sitten minä joka pyyteli anteeksi hänen iltansa pilaamista..

Mutta siis muuten oikein jees päivä vaikka olenkin mulkku.

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Oho 10 viikkoa jo!

No johan on. Taisimpa tänään narrata ystävääni Saraa hänen kysyessä että onko jo 10-viikkoa niin tietty sanoin että "Eiii kun yheksän ja jotakin mitä lie päiviä päälle.." Mutta minähän olinkin aivan väärässä. Tänään on siis se päivä kun alkio ei olekkaan enää alkio vaan sikiö. Lisäksi kaikki sisäelimet ovat muodostuneet. How cool is that? Paha olo jatkuu entisestään joten pitäisi sulkea kokonaan tuulimunaraskauden mahdollisuus pois. Oikeasti mikä älytön nimikin tuolla, tuulimunaraskaus. Meinaako se sitä että mies oli tuuli munan alla vai munasolussa tuuli vai mitä häh? Tyhmä nimi kuitenkin.Ja vihaan sitä koko asiaa. Varmasti monen naisen ja miehen suuri pelko. Vielä pari viikkoa niin keskenmenon riski pienee. Nopeastihan tämä aika tuntuu sittenkin kuluvan kun tekemistä riittää.

Sain tänään ruoaksi kananuudelikeittoa höystettynä tuoreella chilillä. Chilit ostin Tampereella kesällä järjestetystä Chili-festival tapahtumasta jostain kojusta. Tuli ostettua vaikka kuinka myös Poppamiehen kastikkeita ja ehdottomaksi suosikiksi miehelle muodostui Chipotletahna. Sillä sai myös muuten niin normaalilta maistuvan jauhelihan maistumaan savuisen tuliselle ja oiiih että kun sen jauhelihan levitti pizzapohjan päälle.. Pelkkä ajatus saa pienoisen kuolanoron valumaan suupieltäni.

Olisin halnnut mennä huomenna tietylle tankotanssi-tunnille mutta kaikki paikat olivatkin jo varattu. En yhtään ihmettele koska kyseinen tunti on oma lempparini. Josko sitä jaksaisi lauanaina herätä ja mennä tunnille pyörimään. Olen niin laiska liikkumaan ja kyseinen harrastus treenaa kroppaani huomaamattani. Siksi se tuntuu juurikin minulle sille oikealle liikuntamuodolle. Heti kun liikkeissä arvitsee alkaa käyttää kunnolla esim. vatsalihaksia en onnistu koska en omista sellaisia. Tai joo mutta mitättömän pienet ja kaiken nahan ja rasvan alla piilossa. Poikakaveri muistaa aina naljailla tästä asiasta ja puristelee mahaani. Odottaisi vain minkälainen kivimaha on tulossa kun vauva alkaa kasvaa ja kohtu levetä. Hoho. Vähän pelottaa itseänikin. Kaiken lisäksi tuon ukon vaatteita ei voi lainailla koska se sattuu olemaan minua hoikempi! Eikö ole julmaa? On. :D