torstai 15. maaliskuuta 2012

Yleis.

Ketun kelmi pitää jotain ruumiinosaansa oikean puolen kylkiluideni alla. Se ei tunnu mukavalta sitten ollenkaan. Pientä ahdistusta havaittavissa. Rintaliivien pois ottaminen auttaa hiukan muttei tarpeeksi. Muuten fyysisesti on oikein jees olotilat. Olen onnistunut syömään fiksummin. 2 lämmintä ateriaa päivässä, välipala, aamupala sekä iltapala. Pieniä annoksia. Tai siis ainakin pieniä verrattuna entisiin ruokatapoihini. Vike kehui minua alkuviikosta asiasta että syömiseni on ollut fiksua enkä ole alkanut ahnehtia herkkuja. Tuntui niin hyvältä että hän on huomannut panostukseni. Olisi kyllä ollut vaikea jättää huomioimatta kun varmaan joka päivä vinetän että on nälkä.. Hoh. Ruokailuhetkeni eivät ole enää niin nautinnollisia kuin ennen. Se on se yksi annos ja lisää ei oteta. Aterioiden välissä ei pistetä suuhun edes sitä omenaa tai porkkanaa. Vesilasillinen tai kaksi on ok. Sokeriarvoni ovat edelleen hiukan koholla.

Karmeinta ehkä oli sunnuntaina käydä kaupassa jossa komeasti seisoi Ben&Jerry's jäätelökaappi keskellä näkökenttääni. Nyt vaan ajattelen jäätelöä. Ajattelen myös sisälläni köllöttelevää sikiötä josta saattaa tulla jättiläinen jos lankean. Sillehän ne suurimmat ongelmat koituvat jos alan ääliöimään vaan siksi että satun rakastamana jäätelöä. Jäätelöööööö. Vetelen sitä kaksin käsin suoraan paketista kun vauvalle ei koidu enää haittaa syömisistäni.

Mutta eilen sorruin herkuttelemaan salaatilla ilman kastiketta tietysti. Söin melkein koko kulhollisen yksin. Sokeriarvot eivät nousseet (liikaa)!! :D

 8-9kg kevyempänä kuin nyt menossa pohjoiseen.
30.6.11

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Morjesta!
Saapi jättää palautetta, terkkuja yms. :)
Kerro vaikka miten oma päiväsi on mennyt.

Terkuin,
Lisa Love