perjantai 21. helmikuuta 2014

Tässä minä paljastan

Momomoou.
Meikästä ei ole kuulunut mutta syystä. Töihin paluu otti hiukan liian raskaasti. Jotain pientä ehdinkin mainitsemaan kuukausia sitten. Huomasin samalla oman henkisen ja fyysisenkuntoni hurjan laskun alaspäin. Puntarin lukemat taas alkoivat kohota ylöspäin aina siihen saakka että saavutin lievän ylipainon. Olin alakuloinen, ehkä hieman sitä masennustakin. Näin ainoastaan niitä kamuja jotka kävivät luonani. Heidän seurassaan tsemppasin ja nautin. He leikittivät Kettua ja naurattivat minua. Makasin paljon sohvalla eikä aamulla sängystä nousemisesta meinannut tulla yhtään mitään. Se oli vaan pakko koska eihän pieni lapsi itseään hoida. Parisuhde oli(on) koetuksella koska emme nähneet ikinä. Puolet päivästä minä vietin aikani Ketun kanssa ja Ville taas huiteli luonnoslehtiönsä kanssa työhuoneellaan. Osat vaihtuivat lähes tasan silloin kun oli minun vuoroni juosta bussin kautta töihin. Kotiin päästyäni illalla läsähdin tietokoneelle vahtaamaan jotain sarjaa suuret eväät seuranani. Lopetin kokonaan ulkona käymisen. Tai, kävinhän minä harvoin ruokakaupassa ja ne työmatkat totta kai.
Lopetin oikeastaan kaiken kivan mistä olin ennen nauttinut. En jaksanut tehdä mitään. En edes halunnut tehdä mitään. Ystävyyssuhteet kärsivät. Saatoin keksiä huonoja tekosyitä perumaan sovittuja tapaamisia jotta voisin vaan rypeä lattialla. Unohtelin asioita. Unohdin kaiken. Kettu turhautui aamupäivien sisällä oloon ja alkoi kiukutella minulle tavallista enemmän.  Kotonaolo aiheutti ahdistusta koska en jaksanut lähteä minnekään ja tunsin vaan olevani kotini vanki sekä sen orja. Olin muuttunut entisen itseni vastakohdaksi. 
Vähän aikaa sitten sain puhelun vanhentuneen sokeriseurannan lähetteen vuoksi. Itkin bussissa puhelimeen että eihän minulle ole edes kerrottu koko lähetteestä. Sovimme tapaamisen ja kukaan ennen häntä ei ollut ottanut tosissaan lihomistani. Kaikki olivat vaan vähätelleet kilojani. Joku kohteliaisuuttaan ja toinen taas ei välttämättä osannut arvioida mustien väljien vaatteideni alle.
Nyt olen ollut itsekäs ja aloittanut harrastamaan kerran viikossa. Yksi tunti joka on vain minua varten. Ihana tunne! Pyrin vielä toiseenkin mutta sen aika ei ole vielä. Pikkuhiljaa keräilen voimiani ja myönnän olevani vähän heikossa jamassa. Minulla on edelleen uskomattomat univelat ja järjettömät säkit silmieni alla. Ei riitä cover it all -paletti. Tästä se lähtee. Itseni kasaaminen. 
---
Ei kannata kerätä sisäänsä liikaa kurjia asioita vaan antaa niiden tulla ulos. Väkivaltaan en ketään yllytä mutta jos vaikka itkettää niin antaa tulla vaan ja kunnolla. Ystävät ja perhe varmasti tsemppaavat ja vetävät sieltä syvimmästä ojasta jos antaa mahdollisuuden.
Alan myös pikkuhiljaa aktivoitumaan lemppari blogien parissa. Varautukaa epämääräisiin kommenteihin.. Mitäs porukalle kuuluu? Toivottavasti mukavampaa kuin menneille kuukausilleni. Heh.

13 kommenttia:

  1. Voi murunen :(
    Mä oon ollu huono ystävä enkä oo kertaakaan tullu käymään, koska mäkin olen vaan istunut sohvalla koneen ääressä, jos en oo ollu salilla tai tanssissa :/
    Sit joka tiistai-ilta ku meen siitä teidän läheltä ohi tanssaamaan, mietin aina et mitä teille kuuluu mut en soita.
    Olen pahoillani, olen tyhmy :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meikää masentaa kotona istuminen mutta ahistaa lähteä ulos. Älytön kierre tämä. Eikö sinuu innosta lähteä liikenteeseen? Ainakin mitä juttujasi olen lukenut sinuukin haluttaisi takaisin sosiaalisen kaveripiirien pyörityksiin.

      Ihan oma mokanihan tämä on kun olen "alistunut kohtalooni" vain kotona olevana äitinä ja muuna aikana töissä käyvänä. Eli ns. nolife combo vaikka luulin joskus teininä olevani sellainen. Hahahahahaa. :D

      Etkä oo tyhmä. Oot ihQ. <3

      Poista
    2. No innostaa ja sit ei innosta.
      Kotona on kauheen kivaa ja sit isoissa (ja pienemmissäki) porukoissa oleminen on ihan kivaa, mut sillon joutuu skarppaamaan kauheesti ni se on hirveen raskasta.
      On se kyl melkosta kun itekki huomaa, miten ennen on ollu tosi sosiaalinen ja homma on kääntyny niin päälaelleen.

      Niin hölmöö kyllä, et asutaan niin lähekkäin ja silti ollaan molemmat näi kotiin jääneitä :P

      Poista
  2. o-ou, no mutta tuoltahan sie olet jo nousemassa, parempaan suuntaan. MItä tähän kuuluu sanoa, kuulostaa vähän lattealta. Nauti siitä tunnistasi, ja pidä niitä useamminkin viikossa, ei huonoa omaatuntontoa, vain omia tunteita silloin ja vapaata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee hyvä kommentti! :) Meitsi oli jo niin turtunut tähän olooni etten uskonut ihan näin nopeaa muutosta tapahtuvan mutta kyllä vain harrastus saa ihmeen aikaan. Nautin niin ja kiroilen ainoastaan sitä että mulla on mahdollisuus valita ainoastaan kahdesta päivästä. Ja jos oikein onnekkaaksi menee niin ehkäpä voisin valita joku päivä molemmat. Ahiahuahua.

      Poista
  3. Minä oonkin sinua ja teitä tässä viime aikoina miettinyt, kun ei ole sieltä mitään kuulunut. Ihana kuulla, vaikka kuulumiset ei nyt sinällään tai oikeastaan mitenkään kivoja olleetkaan. MUTTA, suunta on ylöspäin. Ota omaa aikaa ja aikaa itsellesi. Ole myös armollinen itsellesi (tai voit ollakin, en minä tiedä, tuli vaan mieleen), näitä erinäisiä vaiheita elämässä tulee ja turha niistä on itseään ainakaan syyllistää.

    Voimia itsensä kasaamisen tiellä! Hiljaa hyvä tulee, vaikka se(kin) hirveältä kliseeltä kuulostaa. Jos jaksat niin käy täälläkin välillä hihkaisemassa vaikka vaan sen verran, et "hengissä ollaan moi" ni tiedetään et ootte siellä jossain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ollut vähän huono-omatunto tästäki että vaan katosin. Ei vaan voimat riittäneet eikä aikakaan. Voimat palautuivat sohvalla ja tytön hermot kiristyivät. :D Hahaa. Jep, naureskelen jo ihan hyvällä mielen niin ei tässä mitään kovin vakavaa enää.

      Ja nyt alan kyllä hihkaisemaan meistä enemmän! Eihän meistä nyt näin helpolla eroon pääse jos vähän kurjempaa aikaa on. Aina nousen. NYt tulee mieleen se Maija Vilkkumaan biisi jossa se näyttää maailmalle tai jotain. Toisaalta toinen aivopuoliskoni ilmoittaa saman biisin soidessa päässäni että zombit tulee.

      Poista
  4. Paljon voimia sinne. Hetki kerrallaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nelli. <3 Näin teen. Toivottavasti muutkin kella olo on kurja ja maatunut.

      Poista
  5. Voi muru <3

    Kohta on kevät ja sitten et saa seuraltani rauhaa. Mennään boulderoimaan ja lenkkeillään kevätauringon lämmittäessä kasvojamme.

    T: Punap... blondisi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Jes! Jaa että ulkomaalainen ystäväni on muuttunut blondiksi. Ihan hyvä aurinko siellä maailman toisella puolen. Tuo vähän meillekkin sitä niin saadaan D-vitamiinit kuntoon.

      Poista
  6. Voimia ihana <3 Itselläkin on ollut voimat vähissä uuden työn parissa, joten huonona ystävänä en ole pitänyt kummoisesti yhteyttä. Mielessä olet kuten tiedät <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän todellakin. Mielessä sinäkin. <3 Ja jos tuo on mielestäsi huonon ystävän leimaa antava tyyli niin mietin miten minulla on yhtään ystäviä jäljellä. Olen maailman huonoin yhteyttäpitäjä. :D Ahhaaa.

      Joku päivä kun vähiten osaat odottaa, soitan.

      Poista

Morjesta!
Saapi jättää palautetta, terkkuja yms. :)
Kerro vaikka miten oma päiväsi on mennyt.

Terkuin,
Lisa Love