maanantai 31. joulukuuta 2012

Vuosi 2012


Viimevuonna en tainnut tehdä tätä. Nappasin kysymykset MFF:n Lauralta mutta vastaukset ihan omasta päästä. Otin myös vapauden poistaa väliotsikon kysymysten keskeltä. Haastan muutkin miettimään näitä juttuja ja pistämään ylös vaikkapa blogiin/fb:n/päiväkirjaan jos sellainen löytyy. Ens vuonna on sitten kiva katella näitä vastauksia ja vertailla uuteen tilanteeseen.




1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana?
Olen saanut hienon kourallisen äiti ja isi-kamuja niin irl kuin internetistäkin. 

2. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt?
Synnyttänyt ja jakanut kokoaikaisen huomioni tuolle pikkukelmille.  

3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana?
Kyllä.

4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?
Siskoni Hemu ja Sallu sekä kummityttöni Vivi ja Tico-koira tulivat luoksemme.  Olihan se aika hurjaa pienessä asunnossa mutta siskonpeti pelastaa.  
Rajaportilla saunomista Minnan kanssa.
Lätyn muuttoon ja sieltä pois pyöräileminen, YKSIN.
Tampereen toukokuisten vauvojen äiteihin (ja vauvoihin) tutustuminen.
Ketun hymyily.
Donkey Kong Sailan kanssa.
Saran leipoma kakku ja sen syöminen.
Kävelyt kauniissa Käpylässä hyvässä seurassa.
Uskomattomat intialaisherkut joita Ville on kokannut.
Yleis hengailu Tammelantorilla ja Sorsapuistossa Ketun nukkuessa.
Vivi suukottamassa Kettua. 
Ystävät eivät ole minua hyljänneet vauvan saannin vuoksi.
Meidän muutto tähän nykyiseen asuntoon oli stressaavuudessaan loistava ihmisten ansiosta.
Ja olihan tuo Ketun ristiäispäivä/nimipäivä myös ikimuistoinen kaikessa pienuudessaan.

Tekis mieli muistaa joka ikinen hetki kuluneesta vuodesta ja ihmisistä joiden kanssa aikani vietin. 

Kiitos.
5. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
En ole riitaantunut mutta välit ovat viilenneet.

6. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana?
Samanlainen olen. Tai ehkä hiukan rennompi? Ja olen parantanut syömätottumuksiani vuoden aikana aina lipsuen takaisin jättisuuriin annoksiin..

7. Oletko lihonnut?
Olen mutta myös laihtunut.  Ja taas lihonut eli kohta vois alkaa jo se laihtuminen.  

8. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana?
En ole.

9. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana?
En ole. Tosin sain katsoa yksin lähes puolet Sinkkuelämää 2 leffasta kotona mummon ja vaarin ollessa Ketun kanssa ulkona. Luksusta.


10. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana?
En

11. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
Meikä on kyllä ihan ihastunut noihin Tampereen äiti-kamuihin. Kuten myös moniin samankaltaisen tilan jakavaan täällä netissä.

12. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Ei mutta olen kyllä lähentynyt synnyttäneiden kesken.


13. Kuoliko kukaan läheisesi?

Kyllä.


 14. Missä maissa kävit?
En oo Suomesta poistunut edes Haaparannalle.

15. Mitä haluaisit vuodelta 2013 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2012?
Sitä kuuluisaa omaa aikaa (isi pliis). Aloittaa jonkun mielekkään harrastuksen. Vaikka jatkaa sitä piirtämisen opettelua, tankoilua ja snoukkaamaan.

16. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2012?
Ketun syntymäpäivä.


17. Kärsitkö vammoista?
No joo. :I


18. Mikä oli paras asia, jonka ostit?.
Talvikengät itselleni.


19. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?

Oma äitini on saanut oman osansa kiukuttelustani. Muut eivät sitten juurikaan. Eli ämmille kiitos olemassaolosta.

20. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
Systerini Hemun. Asetat mulle välillä niin paljon paineita vaikka et tee sitä tahallasi. Rakastan sua silti.

21. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Ruokaan.

22. Vuoden 2012 ihmiset?
Koko perheeni mukaan lukien tietysti Viken puolen, Sara, Saila, Markku, Kaisa, Ansku, Kirsi, Wilma, Maria, Minde, Riku, Jaana, Eveliina, Krisse, Otto R, Solja, Laura J, Joonas, Juuso, Emmi, Silja, Tomi, Jaakko, Jade, Marjo J, Niila, Tuomo, Marjo L, Marika, Heini, Nammi, Jori W, Juha A, Heikki, Mikko, Laura K, Venla S, Tiina, Anna-Kaisa, Anu, Saara, Sari, Juha, Meki. 
+netin ihmisiä
Tuli ekana mieleen mutta varmana muitakin muistuisi jos pinnistäisin hiukan.
Ilme kuin synnytyssalista. Miks? Not sexy at all.


23. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?

Onnellisempi. Taisin olla tähän aikaan viimevuonna yksin suurentuneen itseni kanssa katsoen sängyssä nyyhkyttäen Buffya tai Smallvilleä.

 24. Lihavampi vai laihempi?
Eiks tää ollut jo? :(( No Lihavampi.

25. Rikkaampi vai köyhempi?
Köyhempi rahallisesti kun taas kokoemuksia(?haha lol) rikkaampi.

26. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
Pidättyväisempi herkkujen suhteen.


27. ...entä vähemmän?
Syönyt jäätelöä ja karkkia vähemmän.(voisin myös miettiä vähemmän syömistä yleensä)


28. Miten aiot viettää uuden vuoden?

Jos kunto antaa myöten niin Lätyn katolle sain kutsun. Tosin saa nähdä huiteleeko neiti itse jossain hibbaloissa loppupeleissä ja olenko minä missä kunnossa. Lääkäriin ollaan menossa koko sakki tänään.

29. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mitä se olisi?
En ottaisi niin raskaasti erään ystäväni sanomisia jotka johtivat puoleltani välien viilenemiseen. Lisäksi olisin halunnut olla mukana juhlimassa Sardea ja Wilmistä heidän synttäreillään. Niin eikä unohdeta joka vuotista erään nettifoorumin pikkujouluja jonne en ole ikinä päässyt mukaan.

Eli ens vuonna toivottavasti osaan pitää oman pääni kylmänä ja päättää itse mitä teen milloinkin. Ensimmäiseen asiaan josta mainitsin en luultavasti osaisi tehdä toisin vaikka pääsisinkin ajassa taakse. 

 30. Rakastuitko vuonna 2012?
Kyllä. Tyttäreeni.

31.  Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
Fringe, Buffy, Muodon vuoksi, Veronica Mars, Salatut elämät, Uusi Päivä, Misfits.. Lista voisi olla loputon jos aikaa löytyis.

32. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
En.

33. Mikä oli paras lukemasi kirja?
En kyllä muista.  Käyn kirjastossa joka viikko mutta yleensä kannan mukanani repullisen sarjakuva kirjoja. Sarjiksista jäi mieleen ainakin koko Hopea Nuoli-manga sarja, En koskaan pitänyt sinusta, Chew, Apinatarha.. Äää en oikeasti muista juuri nyt muita mikä on noloa sanoa koska luin enneni hyvin paljon (ihan niitä "normi" kirjojakin).

34. ...entä musiikillinen löytö?
Mietin pääni puhki eikä mitään tulvi joten tylsä vastaus luvassa. En muista.

35. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
Käytiin Marian, Villen ja Ketun kanssa Nanda Devin intialaisessa buffetissa mättämässä. Jea! Emmi kävi myöhemmin tutustumassa Kettuun ja sitten kiirehdin Niilalle muuttoavuksi (en oikeasti ollut kovin avukas).  Vike ei edes toivottanut mulle onnea ennen kun toivottelin itse sitä itselleni surkeana laulellen. :D

36. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
Rautaiset hermoni. Unohtamatta Sarden, Sailan ja Kirsin kärsivällisyyttä vuodatuksilleni.

Ihan kelpo vuosi vaikka itse sanonkin. Ei oikeastaan mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Paitsi tietty tuo pieni syntyi ja minä en olekkaan enää minä vaan me(tai te).

12 kommenttia:

  1. Heip. Kirjotit jostain Treen toukokuisten vauvojen ryhmästä?? Onks se joku suljettu ryhmä vai ihan avoin? Muutettiin just Tampereelle enkä juurikaan tunne sieltä ketään. Olis kauheen kiva vaan tutustuu muihinkin äiteihin ja jos toi meen tillikkakin sais seuraa :) hyvät uudet vuodet!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsit vähänkö kiva kun ootte muuttaneet. Toivottavatsi tuut(te) viihtymään. Tuo toukokuisten ryhmä josta puhuin on meijän neuvolan kautta mutta voin sanoa aikamoisella varmuudella että tervetuloa mukaamme. Ja jos innostaa niin aletaan mekin treffailla ja käydään vaikka MLL:n jutuissa porukassa. Meikelläkään ei oo päivisin mitään muuta kuin aikaa..

      Hyvää tätä vuotta! :)

      Poista
    2. Hei ihan huippu kivaa!! Meille kelpaa Amelien kanssa aina treffiseura ;) ootkos sattumoisin Facebookissa? Siellä ois helpompi varmaan jutella enempi?!! MLL:nkin jutut kuulostaa huippu kivalta!

      Poista
    3. Joo kyl oon! Aletaan siis fb kamuiksi ja sovitaan siellä paremmin treffejä. ;) Jos viittit laittaa mulle vaika mailia (en löytäny sun sivuilta omaasi) ketustelua(AT)gmail.com nimesi niin lisään sut. Minuu ei tosiaan löydy fb:sta kuin tuttujen kautta. Joku erikois asetus en tiiä? :D

      Poista
  2. Hei hyvää uutta vuotta, may it be good!

    Ja niistä i-ha-nis-ta me&i ja metsola fb-kirppiksistä, niin saa halvalla välillä, mie olen ostanut pari paitaa postikuluineen alle kympillä ja ne pilvipyllyhaalarit tais olla just sen 20€, osa on tietysti överikallista, mutta kyllä osa myy ihan inhimillisillä normaalien ihmisten hinnoilla, jee!

    Ja jee joensuu ja tampere, tampere on meillä "jos täytyy muuttaa johonkin muualle suomessa"- listan ylivoimainen ykkönen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mmh ehkäpä minänkin menen tutkimaan noiden fb kirppisten tarjontaa.. Saa nhädä aletaanko taistella samoista tuotteista toisistamme tietämättöminä? :D Mutta noh, meikä pihinä emäntänä en pistäis yli paria kymppiä tyyliin ees omiin vaatteisiini mutta jos johonkin hurahtaa niin saa nähdä kuin käy..

      Tampere onkin kiva! ;) Sanoisin että kivoin kaupunki missä oon asunut tähän saakka.

      Halutkaa vaan muuttaa! :D

      Poista
  3. hei tiialla on me&i- kutsut helmikuussa ja se kyseli et jos säkin haluut tulla sinne? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylhän tuota vois. Aijon itekki pitää jossain vaiheessa nii sinnekki saa tulla. :D

      Poista
  4. Ne on 2.2 klo 16 Linnainmaalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedosta. Meitsi pitää yhteyttä suhun jos lähen matkaan if passar? :)

      Poista

Morjesta!
Saapi jättää palautetta, terkkuja yms. :)
Kerro vaikka miten oma päiväsi on mennyt.

Terkuin,
Lisa Love