perjantai 27. heinäkuuta 2012

Leppoisia meininkejä

Kävästiimpäs tässä parinpäivän reissulla mummolassa. Samalla se oli Ketaleen ensimmäinen junamatka. Ville pelkäsi jo ennen matkan alkua kamalaa itkua joka tytöstä mahdollisesti kuuluisi. Kaikesta manauksesta huolimatta junailu sujui upeasti nukkuen. Mummolassa oli mukavan leppoisaa. Vauva sai nautiskella muiden syleistä ja me Viken kanssa pelasimme rauhassa pelikonsoleilla. Harmi vaan että unohdin DS:n laturin kotiin. Tuleva kummisetä sai vihdoin tavata mini Ketun livenä. Eiköhän tyttö päättänyt kiljua koko sylityshetken.. Tästä on tulossa hieno ystävyys, hyvin hieno.. :D

Eka kerta turvakaukalossa. Älkää huoliko, airbägit olivat kiinni.

Lempi ukkeleitani. <3
Kotiuduttuamme maalta kävin järkkäämässä Lätyn ja minun yhteisen kirppispöydän minkä kanssa on ollut erinäisiä ongelmia. Kuten vaikka luulimme pöytävuokran alkavan maanantaina sunnuntain sijasta.. Illempana livahdin yksinäni kirjastoon varmaan 10 kiloa painavien sarjakuvien palautuksen takia. Ei riittänyt yksi reppu voin kertoa!

Käväisimme tyttöjen kera Viikinsaaressa. Ensimmäinen kerta minulle. Vauva jäi kotiin Villen kanssa. Olivat kuulema lenkkeilleet ja syöneet. Me teimme samaa saaressa PLUS Sarde kävi uimassa. Koetin tänään myös varata pohjoiseen halpaa juna-matkaa mutta koska olen minä myöhästyin päivällä ale hinnoista. Arvata saattaa että liput jäivät ostamatta. Voihan likainen vessanovenkahva!
Meitsi tukka pystyssä veneilemässä.

Superäiti! Sillä oli kymmenen pientä poikasta vahdittavana. En kykenisi..
Emännät saaristossa.

Tässä viikon sisällä on käynyt hyviä tyttökamuja tutustumassa vauvaan. Jaana kävi myös meillä tiskaamassa mikä oli siisteintä pitkään aikaan. ;D Huomasittehan sanavalintani. Oma juttu paras juttu. MAybe yes.

4 kommenttia:

  1. Hyviä kuvia, ja eipä sujuis multakaan ihan 10 lapsen vahtiminen.. hui. :) Ja en tosiaan ole missään sairaalassa, meidän tyypillä ei ole mikään kiire. Ja sairaalaan meen käymään maanantaina vasta, eilen oli vaan neuvola oon tainnu kirjotella sekavia blogiini :D Mutta siis, yhdessä osassa edelleen. Mun äitini tosin on jo ihan kypsä tähän ja pimahti tänään. Totes, että nyt marssit sinne ja vaadit sen käynnistykseen ei tosta tule mitään. :D Eli saa nähdä käynkö siellä jo tänään näytillä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Silleenhän se varmaan toimiski ku ottais äidin matkaan sairaalaan komentaan porukkaa synnytyksen käynnistyksen puolesta. ;D JEeeea! Ite tosiaan sekoilin kuukausissa koska luulin jo olevan maanantai aijemmin.. Eikä se mitään ollu!

      Poista
  2. Hehe, miut mainittiin:) pitää tulla taas pian tiskailemaan! nätti oot tuossa veneilykuvassa! t.jaana

    VastaaPoista

Morjesta!
Saapi jättää palautetta, terkkuja yms. :)
Kerro vaikka miten oma päiväsi on mennyt.

Terkuin,
Lisa Love