torstai 3. lokakuuta 2013

Viimeviikon joitain juttuja

Viikonloppuamme tahditti ystävien hääjuhla toisella paikkakunnalla. Bussimatka sujui suhteellisen hienosti edellis kertaan verrattuna. Istuin itse suosiolla toiselle penkkirivistölle kuin kaksi muuta perheenjäsentäni kädessäni pelikonsoli ja sisällä vanha tuttu Pokemon White 2. Tapasimme ystäviämme ja Kettu kävi ottamassa selkään kissalta. Tai paremmin muotoiltuna hän sai tassusta. Mitään vaaratilanteita ei oikeasti koettu, tyttö oli vaan liian innokas kissojen suhteen. Sanavarasto lisääntyi kissojen myötä. Kizzaah kizzaa kisssaa MOOOu. Ystäviemme vauva oli kasvanut hurjasti parissa viikossa. Tuhisi edelleen yhtä söpösti ja tuoksui aivan vauvalle. Vai onko oikea haju maito? Ensi kerralla tuoksuttelen myös ystävääni.

Hääjuhlat olivat intiimit, hääpari niin kaunis ja komea ja upea että tirautin useammat kyyneleet. Jos olisitte nähneet morsiamen .. Voi kunpa olisitte. <3 Tuore pariskunta viettää juuri nyt lemmenlomaansa muualla kuin kotonaan ja haluan lähettää terveisiä että lempikää nyt toisianne pupusti. Kiitos kun sain olla mukana ikimuistoisessa päivässänne.

Linnavainion julkaisubileet olivat myös viimeviikolla. Juhlat onnistuivat yli omien odotusteni vaikka varoitusaika järjestää oli lyhyt. Porukkaa tuli siitä huolimatta tasaisesti lisää ja kirjojakin meni kuulemma kaupaksi. Ville istui koko illan oma kirja edessään piirtäen omistuspiirroksia ja kirjoituksia. Me muut taas nautimme toistemme seurasta, omenasoodasta (hyvää!) ja sangriasta mihin en uskonut koskevani vuoden 2008 laivasta tippumisonnettomuuteni jälkeen. Kahvillan henkilökunnalle kiitosta että saimme järjestää kemut teillä. Niin ja kestämisestä yleensä. :D

Linnavainiota saa Turun Sarjakuvakaupan verkkokaupasta sekä Musta Ritari kustannuksen kautta.


Töiden tekeminen tuntuu yllättävän normaalille. Onko minussa jotain vialla? Luulin että olisin ollut työpäivien jälkeen totaalisen rikki mutta en ole. Muistelin päivien kuluvan armottoman hitaasti niiden sitä kuitenkaan olematta. Mikäpä tässä. Life is ok mutta sosiaalinen elämäni kärsii iltatöistä. Anteeksi ystävät. Meikellä on teitä ikävä!

4 kommenttia:

  1. laivalta tippumisonnettomuus???
    da fuck?
    ei mun naamaa olis tarvinnu peittää, se on ihan ookoo naama mun mielestä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä naama se on. <3 Oon vaan laiska enkä jaksa kysellä onko ok ja onko ilmekkin vielä ok. Tästä syystä sensuuri.

      Laivalta tipuin kun nautin sangriaa en kannullist avaan kannullisia Suvi-laivalla jokunen kesä sitten Laukontorilla. Polvet aukesivat ja siihen loppui vuodeksi housujen pitämine herkkien polvien vuoksi. En tippunut veteen!

      Poista
  2. Laivalta tippumisonnettomuus?? Mikä??

    Hei tarttee nyt joku pvä todellakin nähdä! Meillä on Amelien kaa teitä ikävä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tollanen älytön itseaiheutettu (lueppa tuo mitä kirjotin wilmiinalle äsken). :D Oon nolo.

      Nähdäään nähdään mutta aamulla. Meilläkin on teitä ikävä. <3 Olispa ihanaa saada tälle viikolle sovituksi joku päivä. Mutta tänään, huomena tai keskiviikkona ei valitettavasti käy kun jumitan sukulaisteni kanssa ketkä tulivat käymään. :)

      Poista

Morjesta!
Saapi jättää palautetta, terkkuja yms. :)
Kerro vaikka miten oma päiväsi on mennyt.

Terkuin,
Lisa Love