maanantai 9. tammikuuta 2012

19+5 Paluu arkeen.

Eilen sitä sitten hurauttelin siskon poikaystävän siskon miehen kyydillä kotia kohti. Tarkoitus oli ehtiä Jyväskylästä Tampereelle lähtevään bussiin mutta kuski ajoi minua noutaessaan ojaan joten myöhästyimme hiukan tarvitusta ajasta. Onnekseni hän teki kiekan Tampereen kautta jotta pääsin kotiin. Siellä minua odottivat viikon mainokset sekä neljä korttia mieheltä. Hän osaa ottaa ilon irti tästä vauva asiasta ja allekirjoitti erään kortin karkuteillä olevana isukkina. :,D <3 Pikkusiskoni Lätty oli heti rutistamassa minua kun astuin kotiovesta sisään, hän oli päättänyt tulla luokseni jo lauantaina joskos kävisi säkä ja kotiutuisin jo sunnuntai aamuna. Siellä oli gluteenitonta herkullista pizzaakin valmiina. Ruoasta olinkin vähän huolissani. En nimittäin jaksanut käydä Siwassa enää puoliyhdentoista maissa illalla kun tulin.

Aamulla iski lumikasojen läpi rämpiessäni äkillinen pahaolo. Oksensin pienelle sivukujalle jonka toista puolta harjaili talkkari kuntoon juuri. Hän ei tainnut huomata tekemisiäni vielä silloin.. Kävelin vähän eteenpäin ja nousin suuremmalle kadulle. Taas se olo iski ja oksensin ihan kunnolla Siwan edessä olevan roskiksen alle. Ja talkkarihan näki. Arvata saattaa että nolotti.

Perus maanantai siis!


MUISTILISTA:
11.1 ke Lätyn synttärit
14.1 la Mies tulee Suomeen
16.1 ma Ultra
21.1 la Papan hautajaiset

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Morjesta!
Saapi jättää palautetta, terkkuja yms. :)
Kerro vaikka miten oma päiväsi on mennyt.

Terkuin,
Lisa Love