keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Se olen taas minä moro

Morrrooo!

Poikkis on taas bändilöimässä viikon mutta minä en todellakaan ole ollut toimettomana yksinään sohvalla kyhjöttämässä. Meitä on nimittäin ollut kaksi kyhjöttäjää ja yksi telmiä lattialla. Hyvä ystäväni jakoi meille hengailuaikaansa muutaksi laiskaksi päiväksi ja yöksi. Olemme syöneet suklaata ja mahdottoman herkullisia jäätelöannoksia. Postaisin teille kuvan mutta siitä voisi tulla paha mieli joten unohdetaan se kuva heti.

Viimeviikon tavoitteisiini voisin sanoa että plörinäksi meni. Tekosyitä riitti joka lähtöön enkä enää edes muista mitä. Reippailla kävelyillä kävin kuitenkin neljästi että jotain sentäs. Tästä opin kuitenkin sen että turhaan asetan itselleni mitään paineita.

Ja mitä vielä tosi super siistii niin MEIKÄ MENEE KEIKALLE!! En ole käynyt taas kuukausiin yhtään missään kuuntelemassa livemusiikkia (paitsi muskarissa ja meidän kotona.) joten tämä tuntuu astetta jännittävämmälle. Ahdistusta eniten aiheuttavimmat asiat ovat mitä pistää päälle (AAAARG TUO PISSAA PÄÄLLENI.. kiitos kiva), keitä kaikkia sinne on tulossa ja selviääkö mummi Ketun kanssa yöstä. Menovinkki  perjantaille on siis bar Looseen katsomaan nouseeko tanssijalka.

Kettu alkoi muuten viimeviikolla nousta seisomaan ilman tukea. Tämä uusi taito tuntuu voimistuvan varsinkin pehmeillä alustoilla kuten patja, sohva tai sänky. Nätisti hän myös siitä laskeutuu. Itse olen hiukan hysteerisenä seurannu tuota uutta touhua.

Pyysin viimeviikolla isukkia leikkimään Ketun kanssa.. En Kettua leikkimään isukilla.


3 kommenttia:

  1. Mikä ihana kuva...Isot on lelut pikkuisella, hih

    VastaaPoista
  2. Nyt kun pikku-Kettu osaa nousta ilman tukea seisomaan, niin kohta on tiedossa ne hetket kun saatte juosta pikku-Ketun perässä ympäri asuntoa :D

    VastaaPoista
  3. Minä en jaksa juostaaaa. :D Pitää hommaa joku paksu kuminauha systeemi jonka sidon tyttöön kiinni ja se kimpoaa aina takaisin luokseni.

    Halvat on huvit ja hyvät on lelut. :,D

    VastaaPoista

Morjesta!
Saapi jättää palautetta, terkkuja yms. :)
Kerro vaikka miten oma päiväsi on mennyt.

Terkuin,
Lisa Love