maanantai 12. marraskuuta 2012

Hiustenkasvatusprojekti

Itkin taannoon harventunutta päätäni muutaman muun hormonin täytteisen emännän kanssa. Hiusten tippuminen ei ole edelleen loppunut mutta vähentynyt huomattavasti. Onnekseni tajusin eilen että etutukkani on alkanut kasvamaan takaisin. JEEEE. Myöskin mainitsemani lähes kaljut läikät ovat täyttyneet lyhyestä untuvasta. 

Nyt vaan pohdin että vedänkö etutukan kokonaan lyhyeksi vai mitä häh. Talvella tosin pitkä lämmittää mukavasti.

Ne kasvavat vihdoin.
Vielä kun Ketu pääsisi vähän kummisetäänsäkkin raapimaan niin jea.
Eilen Ketun kummitäti Lätty kävi kyläilemässä ja me kävimme vastavuoroisesti tsekkaamassa hänen uuden kotinsa. Kuva tosin on meidän kaaosmaisesta kodistamme ja jo jonkun viikon vanha.

Meillä isukinpäivä on joka päivä joten mitään erikoista emme tehneet. <3 Ville <3

9 kommenttia:

  1. Multa vei kilpirauhanen ison tukun hiuksia..mulla ei ole kasvanut takaisin kuin pieni osa hiuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui että. Kaikkea stä voikin tapahtua. Näytät onneksi hyvältä enkä osaa edes kuvitella kuinka tukkasi oli ennen. Toivottavasti kilpirauhanen toimii hyvin nykyisin.

      Poista
  2. Annnat nyt hiusten kasvaa! Sulle sopii niin lyhyt kuin pitkä tukka, mutta oot hieman lyhyehkö, niin pitkempi tukka tuo sellasta hyvää kontrastia tjsp :D Ollaampa söpöjä <3 niin ja glohair koulussa maksaa vissiin 40e ja sillä hinnalla ne oppilaat värjää ja leikkaa. Itse ajattelin käydä siellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta jos nyt puhutaankin vain etutukasta? Mitä mietit siitä? Minuu häiritsee nuo häivenet nyt kun etutukkaa ei peraatteessa enää ole vaan se on aina pinneillä kiinni.

      Glohairissa vois käydä tämäkin. Mennään yhtäaikaa? Jotain kivaa väriäkin jeeeee! Hyvä kun aian värjänny ite paitsi hiusmallina ollessa.

      Poista

  3. Oi voi, pahoittelut hius-asiasta. Voisikohan ihan oikeasti olla jossain yhteydessä tyttölapsisuuteen, minun tukka kun vain paksuuntui Olavi-raskauden aikana, eikä katoa käynyt imetyksen loputtuakaan. Yksi kampaaja ei taannoin suostunut edes leikkaamaan minun tukkaa lyhyeksi, kun itse oli kuulema menettänyt kaikki hiukset raskauden aikana. Pientä katkeruutta kenties hänen suunnaltaan?

    Noh, tukka on uusiutuvaa tavaraa, onneksi

    T.nimim. Ei ehkä olisikaan kannattanut leikata lyhyeksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis tuo on edelleen niin siistiä kuulla että edes jollain hiukset pysyi päässä ja vielä Tuuhentui! Vau. Mulla taas tuuhentui raskausaikana mutta sitten se 3kk synnytyksestä tapahtui suurkato joka jatkuu edelleen mutta vähenemissä määrin. En oo ite ajatellut tuota että tyttölapset veisivät hiukset mutta sellaisen jutun olen kuullut että tyttölapset vievät äidin kauneuden. O-ou..

      Mitäpä muuta voi sanoa. Onneksi hiukset kasvaa yleensä takaisin.

      Poista
  4. Sulle vois kyllä sopia paksu, aika pitkä otsis. :) Kyllähän nuo haituvatkin pitkäks kasvaa jos jaksat odotella. Ihana blogi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meikä tykkää just sellaisesta paksusta ja suht pitkästä otsiksesta. :D Jee. ainut huonopuoli vaan se että kasvaa niin nopeasti silmien eteen ja tervetuloa pinnit taas. Hiusten kasvamista en jaksaisi odotella. Joain actinia nyt heti olis parasta.

      Kiitos pitäisestä. ^_____^

      Poista
  5. Ihana kuulla, että tämä hiustenlähtö saattaa joskus jopa loppua! :D Jännä, että hiukset tietää jotenkin maagisesti et millon synnytyksestä on kulunu se kolme kk ja alkaa sillon tippua. Kaikille jotka tiiän on meinaan käyny niin!

    VastaaPoista

Morjesta!
Saapi jättää palautetta, terkkuja yms. :)
Kerro vaikka miten oma päiväsi on mennyt.

Terkuin,
Lisa Love