sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Voittajaolo


 Jes! Nyt voin olla ylpeä itsestäni. Kaivelin coolisti kuluneen CC:n lautani ja Burtonin vanhat kenkäni varastosta ja raahauduin tässä lähistöllä sijaitsevaan puistoon kamuni kanssa. Ämmi tuli onnessaan vahtimaan Kettua siksi aikaa että pääsin verestämään muistojani laudan päällä. Kasasimme pienen hyppyrin lyhyeen mäkeen ja se oli menoa sitten. Ihan voittaja olotila. Kerrankin ei jäänyt vaan puheiksi tämä homma kuten minulla on tapana. Puhun kyllä paljon mutta tekoja on ollut vähemmän.

Olen onnistunut käyttämään aikani sen verran fiksusti että tiskit eivät ole vuoreentunee viikkoon!

Mäkki on päivitetty uusimpaan käyttikseen ja nyt kuukauden taistelun jälkeen saamme uusista puhelimistamme tiedostot tietokoneelle. Tämä meinaa siis käytännössä kännykkäkuvia blogsuun.

Sain MIESystäväni kotiin musahommista (tai siis "kotiin" töihinhän se meni). Kettu oli koko eilisen päivän kiinni isukissaan kuin pieni takiainen. Hienoa huomata että viikossa ei unohdu. Onhan se kyllä mummin ja vaarin vierailuista huomattu että tämä tyttö muistaa pidemmänkin näkemättömyyden jälkeen.




Lisää puhetta ensi viikoksi:

Ainakin kaksi kertaa treenaamaan hyppimistä

Kaivan tankoon tarvittavan palikan varastosta ja asennan sen

Treenaan tankoilua
Lenkille ainakin kahtena päivänä
Piirrän ja paineeksi siitä että se tulee tehtyä lupaan vilautella tännekkin
Uimaan (ei pakko 2km jos Kettu on mukana)


10 kommenttia:

  1. Mukavaa :) Meikäläinen on katsellut sellaisella himolla Rion karnevaalikuvia, että mulla taitaa olla kohta aika palata samban pariin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ;D no niiin! Ja niin aina välillä sanot että et kyllä enää. ;D Hihihi. Ehottomasti sambaaaa!

      Poista
  2. Hyvä! Siitä tuleekin aina huippu fiilis kun jotain aikaiseksi saa. Itselläni on ööö sata asiaa mitkä pitäis tehdä tai minne pitäis mennä tai muuta. Eikä vielä ole toteutunut. Puhuminen on helppoa, tekeminen ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä! Mullatämä kämpän siivous ja (öhöm) muutolaatikoiden purku on edelleen kesken. :D Esimerkiksi nyt vaikkapa. Mutta aina kun jotain saa tehtyä niin se tunne. <3

      Poista
  3. Suunnitelmat kuulostaa hyvältä! Pitäs itekki kirjotella kuntoilukuulumisia blogiinkin asti. On meinaan lähtenyt ihan hyvin käyntiin. Ehkä eka kertaa elämässäni voin sanoa säännöllisesti urheilevani. :D Kaikkea se äitiys (ja varsinkin raskaus) teettää. ;)

    Ja vitsit semmonen tanko olis siisti! Tankoilukuvia vaan tännekki. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, blogissamme on sulle haaste! :)

      Poista
    2. Höh meikä muka vastas sulle jo eilen mutta en näköjään. :I Tää on taas joku tietokoneeni juoni minua vastaan! >:((

      Mutta joo pitää pistää kuvia, tosin ne nyt voi olla tyyliin: Lisbe seisoo tangon edessä, Lisbe seisoo tangon takana, Lisbe seisoo tangon sivulla.. :D Itsestäänlaukaisimella en varmaan onnistu saamaan itsenä pysymäönä edes ilmassa. Poikkis ei tykkää ottaa kuvia. :I Yhyy.

      Ja urheilu postausta kehiiin! Saadaanme muutkin vähän motivointia elämäämme. Minuu ainakin motivoi kun muut laihtuu ja ite en. Tekee mieli yrittää kovempaa (aina hetken..). :D

      Poista
    3. Hööö, kyllä joku kaveri kahvittelun (tms.) lomassa pari tankoilukuvaa susta räpsäsee. :) Ni saat tehtyä semmosenki päivityksen!

      Monesti jo miettiny et pitäs liikuntapäivitys tehdä, mut tuntuu ettei nyt aika vaan riitä. Tosin on mulla onneks edistykset tallessa Heiaheia:ssa ja motivaatiokuva tammikuulta (yöh!), joten eiköhän tässä joku päivä semmonen päivitys synny. :)

      Poista
  4. Onko muuten edes joku ihanin kuva! ^-^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä. ;D MEikällä puhelimessa taustakuvana. :D On leso puhelin,

      Poista

Morjesta!
Saapi jättää palautetta, terkkuja yms. :)
Kerro vaikka miten oma päiväsi on mennyt.

Terkuin,
Lisa Love