tiistai 10. syyskuuta 2013

Ah ihana oma(vuokra)koti täällä olen!

Jälleen yksi toimintarikas viikko takana ja meikä perheineni kokemuksia viisaampana. Rakastan olla kotona tekemättä mitään sen kummempaa. Olla vaan. Rakastan myös sitä että voin käydä pyörimässä päivän jossain lähistöllä ja illan hämärtyessä kipittää lämpimään kotiini.

Tukholman reissussa parasta oli tietysti seura ja laivabuffet. Kuinka voisinkaan kuvailla teille sitä hätääntymiseni määrä kun matkaseurani halusi viedä laukkunsa hyttiin ennen buffettiin astumista. Pelkäsin siis että emme ehdi syödä tarpeeksi. Huoleni osoittautui turhaksi. 
Gamla Stan eli tuttavallisemmin vanhakaupunki. Meikästä näyttää ihan Suomen Helsingille.
Söin liikaa, en jaksa panna


Sallulle matkan pääpointti oli meidän lisäksemme armoton shoppaus. Kiersimme hänen himoitsemansa kaupat läpi tarkkaan ja palasimmekin muutamiin. Molempien suureksi suosikiksi tosin nousi Quality Outlet-kylä Barkarbyssa. Siellä Sallu fanitti laatumerkkejä ja niiden normaalia alempia hintoja. Itsekkin innostuin kiskomaan päälleni sovituskopissa Leviksen farkkuja. Harmi että kokoja ei ollut. Hinta olisi kerrankin ollut sopiva. Tätini ja Kettu viettivät toisenlaista kivaa meidän kierrellessä kaupoilla. Kävivät Djurgårdenissa jossa oli esimerkiksi Astrid Lindgrenin saduilla höysetty juna! Kuulosti hienolle, olisin varmasti itsekkin viihtynyt.

Minulle hyvään seuraan ja koko reissuun lähtöön liittyi vahvasti velipuoleni ja siskopuoleni perheineen joiden kanssa vietimme aikaa mahdollisimman paljon. Emme ole tunteneet toisiamme vielä montaakaan vuotta ja tämä oli uskomattoman tärkeä kokemus. Toivon myös että Kettu voisi rohkeasti reissata ulkomaan serkkujaan tapaamaan milloin siltä tuntuu kun tutustuvat jo pieninä.

Viikonloppu menikin sarjakuvafestivaali hulinoissa kera ystävien ja viisiviikkoisen vauvan. Oi vauva. Teki mieli vain nuuskutella sitä pientä. Ihmetellä pieniä sormia ja silmiä jotka tutkivat yllättävän tarkkaan ympäristöään jo nyt. Se on ihan täydellinen pieni vauva. Menee edelleen yli ymmärryksen rajojeni tämä vauvailu. Ne ovat vaan niin uskomattoman ihania pieniä rääpäleitä joiden vuoksi tekisi mitä tahansa. <3 Rakastan.

ps. Valmistin raakasuklaata ensimmäistä kertaa ikinä. Helpompaa kuin hakea kaupasta ja taistella siellä minkä levyn ottaisi tällä kertaa. Suklaan ylimääräiset härpäkkeet nimittäin saa päättää itse ja senkin kuinka suklaista valmis mötikkä on. Uh. Nam.




4 kommenttia:

  1. Aikas leivospainoitteinen tuo sinun ateriasi sisko rakas. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä se oli. :D JA olipa muuten HYVÄÄ!

      Poista
  2. mä sain haasteen ja pistän vahingon kiertämään, siellä se on blogissa, ole hyvä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oukei! Teempäs sen tässä piakkoin. ;)

      Poista

Morjesta!
Saapi jättää palautetta, terkkuja yms. :)
Kerro vaikka miten oma päiväsi on mennyt.

Terkuin,
Lisa Love