sunnuntai 5. helmikuuta 2012

23+4 Hurjaa biletystä ja kavereiden järkytystä raskaudella

Koira on edelleen äipällä hoidossa joten me ollaan Villen kanssa saatu makoilla aamulla sängyssä kylliksemme. Flunssahan se nosti päätään minunkin suuntaani jo torstaina mutta vasta perjantai aamuna oli kurja olo. Silti kävin töissä ja lepäilin illan sängyssä itseäni viihdyttämässä Buffy ja katsomatta jääneet Salkkarit. Katsomo.fi -sivusto on yksi käytetyimpiä koneellani. Kävin myös iltakävelyllä viemässä ystävän koirille ruokaa ja ulkoiluttamassa ne villipillit.

Lauantaina oli tiedossa ei yhdet vaan jopa kahdet bileet. Työkaverini tuparit ja vanhan nettikaverin synttärit. Nettikamun hibbaloihin oli tulossa ihan mielettömästi porukkaa ympäri Suomea ketkä eivät tienneet tilanteestani. Eikö ole hassua että kirjoitan raskaudestani nettiin blogia ja siltikään en ole paljastanut omille hyville nettikamuilleni raskauttani? En ole nähny hyvää tapaa kertoa heille netin tai puhelimen välityksellä. Paras tapa mielestäni on kertoa kasvotusten tai sitten nykyisessä koossani vaan näyttää. :D Ja niinhän minä sitten eilen teinkin.

Työkaverin tupareissa oli ihan mielettömät tarjoilut ja upea asunto! Olivat kuulemma remontoineet sitä puolivuotta. 45 neliötä tuntui hyvin tilavalle. Kelpaisi meillekkin varmasti vaikka neliömäärä kuulostaa pienelle. Maanantaina asuntonäyttö jonne olen menossa..

Synttäreillä oli menossa kova saunomis operaatio kun saavuin paikalle. Itse sankari oli kahden muun tyypin kanssa saunassa sellaiset kolme tuntia. Saa nähdä minkälaiset nestehukat he kärsivät kaikki myöhemmin. Itse jätin saunomisen väliin ja keskityin seurusteluun. Ja tietty vastailemaan kysymyksiin kuten:

Oliko vahinko?
Tietääkö Ville?
Kuinka pitkällä se on?
Onko Ville kauhuissaan?


Molemmat bileet olivat oikein onnistuneita. Harmi että osuivat samalle illalle. Kumpikin kekkereiden järjestäjä olisi ansainnut seurani koko illaksi ja minä olisin halunnut jakaa seuraani koko illan molemmissa paikoissa.

Menossa taas kaksi juttua samana päivänä:
16.2.12 tai 17.2.12 Kaverin tuparit
17.2.12 Tampereen Vastavirtaklubilla Karanteeni, Nyrkkitappelu ja Rikoslaki / Liput 4/5e
 


Olen ihan liikuttunut miehen soittoinnosta. Koetin istua rauhassa vessassa kun alkaa oven takaa kuulua kitaran rämpyttelyä sanoilla jotka kertovat minusta joka koettaa istua ulostamassa. Näin meillä. :,D

2 kommenttia:

  1. olisin halunnu nähä näiden netti-ihmisten ilmeet kun ne tajus :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli aika yllättyneitä kyllä. Oli tosi jännää päästä päräyttämään tälläinen ylläri kaikille ihan vain sillä että otan talvivaatteet pois päältäni. :D Kellään ei ollut hajuakaan asiasta. Paitsi tietty osalla Tampereen porukasta. :)

      Poista

Morjesta!
Saapi jättää palautetta, terkkuja yms. :)
Kerro vaikka miten oma päiväsi on mennyt.

Terkuin,
Lisa Love