Mo!

Pitkän hiljaisuuden jälkeen tulen valottamaan vähän tilannettani.

Aloitin tosiaan työt ja siitä lähtien olen tuntenut oloni hyvin hyvin kurjaksi. Fiilikseni eivät johdu itse työstä vaan siitä kuinka joudun aikani käyttämään. Tapasin ennen lähes joka päivä ystäviäni. Nyt vaikeista työajoistani johtuen näen tuttujani ainoastaan töissä töiden lomassa. Villeä en näe sitäkään mitä ennen. Hän nousee aamuisin ennen meidän tyttöjen heräämistä ja lähtee työhuoneelle työstämään sarjakuvansa kakkos osaa. Vietämme Ketun kanssa kahdestaan päivän aamun tunnit syöden ja  leikkien ulkona kuin sisälläkin. Teen eväät, pukeudun valmiiksi pyöräilykamppeisiini kenkiä jalkaan laittamista lukuunottamatta. Ville pyyhältään kotiin ja teemme läpystä lapsen vaihdon. Pyöräilen töihin johon menee lähemmäs tunti peseytymisen takia. Hikoan. Ja alkulähtöni jälkeen olen kymmenen tunnin kuluttua kotona. Myöhään illalla siis. Lösähdän hetkeksi sohvalle television ääreen sitä oikeasti katsomatta ja nukahdan siihen.

Kappas se on aamu ja sama päivä uusiksi. MIKSI? EI EI EI!! .. fu fu fuuuuu

En halunnut tulla kirjoittamaan mitään tänne, enkä edes ehtinyt,  koska olisin mahdollisesti kertonut vain hyvin ikäviä asioita parisuhteestani jota ei enää näkynyt missään. Huusin poikaystävälleni viimeviikolla ja mietin väkivaltaisia ajatuksia. (entä jos potkaisen, huomaako se sitten minutkin) Olin hyvin turhautunut moneen muuhunkin asiaan kuin vain hänen ajankäyttöönsä. Siis oma ajankäyttönihän tässä on aivan syvältä. Missä mun ystävät on? Eikun hei, minähän oon töissä aina silloin kun he eivät ole. 

Hey pliiis miehet, huomioikaa emäntiänne. Ei tarvitse tehdä mitään sirkustemppuja kuten ystäväni hyvin sanoi. Halaus pahaan mieleen/hyvään mieleen tekee naisesta tärkeän. Naiset taas varmasti tietävät mistä oma mies tykkää ilman yksittäistä vastausta (esim. housut pois ja se suuhun).

"Elä huoli, me pidetään sulle kotona seuraa." 

(vine postaus)

Mo!

Kaikesta töihin paluun alkyhypetyksestä huolimatta tapahtui hajoaminen. En ole jaksanut tulla kertomaan tästä epäonnistuneesta olostani tänne aijemmin. Koetan vain pitää tapani mukaan elämän normaalina. Tavata kamuja aamuisin Ketun kanssa ennen töihin menoa ja jopa öisin töiden jälkeen armottomasta uupumuksesta huolimatta. Huonosti tosin. Pienetkin vastoinkäymiset tuntuvat hyvin suurilta ja epämiellyttäviltä. En haluaisi enää edes vastata puhelimeen jos joku soittaa tai laittaa viestiä. Jos käytin ennen facebookkia huonosti niin nyt en käytä sitä ollenkaan vältelläkseni ihmisiä.

Jos pahaa on niin hiukan hyvääkin. Työmatkapyöräily maistuu vaikkakin on hurjan raskasta minunlaiselleni huonokuntoiselle. Jospa seuraavalla viikolla helpottaisi eikä tuntuisi siltä että vetäisi pikkukiviä keuhkoihin.

:,,(

Viimeviikon joitain juttuja

Viikonloppuamme tahditti ystävien hääjuhla toisella paikkakunnalla. Bussimatka sujui suhteellisen hienosti edellis kertaan verrattuna. Istuin itse suosiolla toiselle penkkirivistölle kuin kaksi muuta perheenjäsentäni kädessäni pelikonsoli ja sisällä vanha tuttu Pokemon White 2. Tapasimme ystäviämme ja Kettu kävi ottamassa selkään kissalta. Tai paremmin muotoiltuna hän sai tassusta. Mitään vaaratilanteita ei oikeasti koettu, tyttö oli vaan liian innokas kissojen suhteen. Sanavarasto lisääntyi kissojen myötä. Kizzaah kizzaa kisssaa MOOOu. Ystäviemme vauva oli kasvanut hurjasti parissa viikossa. Tuhisi edelleen yhtä söpösti ja tuoksui aivan vauvalle. Vai onko oikea haju maito? Ensi kerralla tuoksuttelen myös ystävääni.

Hääjuhlat olivat intiimit, hääpari niin kaunis ja komea ja upea että tirautin useammat kyyneleet. Jos olisitte nähneet morsiamen .. Voi kunpa olisitte. <3 Tuore pariskunta viettää juuri nyt lemmenlomaansa muualla kuin kotonaan ja haluan lähettää terveisiä että lempikää nyt toisianne pupusti. Kiitos kun sain olla mukana ikimuistoisessa päivässänne.

Linnavainion julkaisubileet olivat myös viimeviikolla. Juhlat onnistuivat yli omien odotusteni vaikka varoitusaika järjestää oli lyhyt. Porukkaa tuli siitä huolimatta tasaisesti lisää ja kirjojakin meni kuulemma kaupaksi. Ville istui koko illan oma kirja edessään piirtäen omistuspiirroksia ja kirjoituksia. Me muut taas nautimme toistemme seurasta, omenasoodasta (hyvää!) ja sangriasta mihin en uskonut koskevani vuoden 2008 laivasta tippumisonnettomuuteni jälkeen. Kahvillan henkilökunnalle kiitosta että saimme järjestää kemut teillä. Niin ja kestämisestä yleensä. :D

Linnavainiota saa Turun Sarjakuvakaupan verkkokaupasta sekä Musta Ritari kustannuksen kautta.

Töiden tekeminen tuntuu yllättävän normaalille. Onko minussa jotain vialla? Luulin että olisin ollut työpäivien jälkeen totaalisen rikki mutta en ole. Muistelin päivien kuluvan armottoman hitaasti niiden sitä kuitenkaan olematta. Mikäpä tässä. Life is ok mutta sosiaalinen elämäni kärsii iltatöistä. Anteeksi ystävät. Meikellä on teitä ikävä!

Meikä menee töihin

Edellisviikko hurahti hirmuisen hyvissä merkeissä. Täyteen ängetty, joka päivälle jotain vähän ja vähän enemmänkin. Tykkään sellaisesta ajan hyvin käyttämisestä. Minulle tulee oikeastaan huono omatunto lorvimisesta. Esimerkiksi nyt tiskasin ja kokkasin samaan aikaan ja tässä se suurin syy jonka vuoksi poltan ruoan pohjaan AINA. Kauhun ja hyvän jännityksen sekoituksella odotan tänään alkavaa työelämääni. En ole vieläkään täysin päättänyt onko se enemmän ihanaa vaiko kamalaa. Miten yhdestä asiasta voi olla samaan aikaan niin ristiriitaiset tuntemukset?

Näihin tunnelmiin jään valitsemaan jotain pyöräilyyn sopivaa vaatetta tuohon hyiseen ilmaan. Äiti lupasi syntymäpäivälahjaksi lämpimät pyöräilykamppeet. Jeaaaaah todellakin!