keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Toiveita

Jos joku sukulainen haluaa välttämättä muistaa esim. jouluna niin toivoisin (ukon kanssa vaikkei se tiedäkkään) jotain näistä.





- Anno, Fair Trade, Marjat 2 osainen pussilakanasetti (Kodin1 14.95e)
- Anno, Rosco pussilakanapakkaus, 2 osainen, 150x210 cm ja 50x60 cm punainen tai sininen (Kodin1 16.95e)
- Valkoinen helmalakana 120 cm sänkyyn (ei luonnonvalkoinen vaan valkoinen)
- Vauvan vaatteita (ei mielellään vaaleansinistä mitään)


brio.fi


Vauva jutuista ollaan kiitollisia mutta toivotaan että leluja ei vielä alkaisi kertyä paljon. Jos jotain lelua nyt välttis vauvalle haluaa laittaa niin jotain kestävää kuten Brion palikoita tai muita Brion leluja. Pehmoleluja en usko hänen tarvitsevan kymmeniä. Pari kettu pehmoa ja ehkäpä Bulbasaur. Oma lempi pehmoleluni koko lapsuuteni ja ylikin oli mummoni itse tekemä Tessu-niminen koira. Se on minulla edelleen tallessa kuin myös Tessun koiravaimo Pörri.



Rosco pussilakanapakkaus

Marjat



Raili Myntin Pehmeitä leluja-kirjassa on uskomattomia ohjeita pehmoeläimiin. Siellä on myös ohje täydellisen halittavaan kettuun. Jos joku innostuu ompelemaan niin säästää minulta opettelun vaivan. Äiti maybe? Kirjastosta luulisi löytyvän kyseinen kirja jossa kaavat.

kuva: http://pipetipoo.blogspot.com
(kettu on PipetiPoon tekemä ja kuva hänen ottamansa)

Ja mihinkö on unohtunut jo pidempään haaveilemani tanko? Ei mihinkään. Aijon hankkia sen heti kun muutamme nykyisestä asunnostamme. Sitä kun ei voi tietää että onko katto millä korkeudella niin haluan vähän varautua. Kiitos siis synttärilahjasta äidille, mummolle ja tädille. Ostan sen teiltä saamillani rahoillani. Miettikääpä LIIKUNNALLINEN HARRASTUS! :D Kukaan ei olisi voinut uskoa.

Viikko 14. Tasan. Lääkäri sanoi näin.

Eli ihan turha miettiä ja sekoituttaa omaa päätäni sillä uudellä lasketulla. Ei sitä oikeastaan edes kuulema laskettu koska se ei siirtynyt viikolla suuntaan taikka toiseen. Kaksi päivää on mitätön heitto. Selkis nyt kun lääkäri (joka muuten näytti paljon Tommy Tabermanilta!) tämän kertoi. Tai saattoi se olla neuvolan sairaanhoitajammekin. Äh. Menen aina ihan sekaisin siellä paikassa. No lääkäreissä ja terveyskeskuksissa yleensäkkin. Niissä tulee niin paljon tietoa ja oma pääni ei jaksa muistaa kaikkea. Edes oleellisimpia asioita. Onneksi sain pakotettua poikaystäväni mukaani jälleen. Se on heppoa kun toinen on ihan unentokkurassa ja sanotaan vaan että 15 min aikaa lähteä. Ja johan liikkuu. ;) Se on kyllä ihana ukkeli ja rakastan sitä hurjan paljon. <3


kuva: iltalehti.fi



MUISTILISTA

MUISTA KYSYÄ NEUVOLASSA KÄYDESSÄSI HAMMASHUOLLOSTA
Varataanko aika/ajat itse vai hoituuko asia neuvolan kautta?




Itseasiassa olin kirjoittanut nytkin pitkän listan kysymyksiä alkaen seksin harrastamisesta.
Kaivoin yliviivaus tusseilla sateenkaaren väriseksi värjätyn muistilappuni laukustani ja aloitin ujosti. "Seksi, voiko harrastaa normaalisti?" Lääkäri pälyili seinille ja vaikutti siltä että tuo nyt oli mahdottoman typerä kysymys (selvästi kysytty usein) ja vastasi vaan "Voi." Isosiskoni väitti kiven kovaan että sperma laukaisee kohdussa synnytyksen omaisia supisteluja jonka vuoksi keskenmenonriski suurentuu. Venäjällä ainakin vielä 24 vuotta sitten odottavia äitejä kehotetiin pidättäytymään seksistä. Sitä sai harrastaa vaan tietyin väliajoin. Äitini ystävä odotti siellä omaa tytärtään ja näin hän kertoi. Hurjaa! Että kaitpa niissä siskonkin jutuissa jotain perää oli.

Mielummin tyhmä hetken kun aina.

Mietin tässä myös sellaista asiaa että olenko itse vaan rennompi vai käyttäytyykö tuo mies jotenkin mukavammin minua kohtaan? Oli kummin vaan, toivon että tätä jatkuisi. En haluaisi että "raskaushormonit" nousevat pintaan ja minusta tulee kammoittava yksinvaltija demoni ruhtinatar joka vaan tiuskii ja komentelee kokoajan. Ehkä omat hormonini ovat tehneet minusat nyt leppoisamman? Ainakin mies väitti että käyttäydyn itse rennommin asioihin. Kuten esimerkiksi hänen tummaakin tummempaan huumoriinsa. Toisaalta kirjoittelin aijemmin tänne blogiinkin asioita mitä en varmaan ikinä aijemmin olisi suutuspäissänikään sanonut hänelle, tai varsinkaan kellekkään muulle! Että ehkäpä hormonini toimivat silloin ylikierroksilla.. Tai sitten olin vaan todella loukattu. Nyt onneksi hyvä mieli. Vaikkakin kävin siellä lääkärin tarkastuksessa aamulla ja aina tuntuu oudolle kun joku vieras ihminen koskettelee paikkoihin minne luulisi olevan pääsy vaan poikkiksella. TErmos!

maanantai 28. marraskuuta 2011

Aamupahoinvointi?

Miksi ihmeessä sitä sanotaan aamupahoinvoinniksi jos se on koko päivän jatkuva tila? Siis sehän on täyttä huijausta ja vie monet ihmiset harhaan! Varsinkin miehet jotka eivät ymmärrä. Oma mies onnekseni on alkanut hoksana tilanteeni "vakavuuden" eikä ihmettele kuin sitä että miten sitä tavaraa voi tulla niin paljon ja voimalla. Alkaa pahasti näyttämään siltä että kuulun siihen porukkaan jolla tämä huonovointisuus vaan jatkuu ja jatkuu maagisen 3kk odottelun jälkeenkin. Hyvin syvältä tämä on. Ehdin jo alkaa huokaista onnesta että "Jeee, voin alkaa ehkä jopa liikkumaan." mutta olin niin pahasti väärässä.

Eilen keljutti koko päivän. Iltasella komensin miehen pois wc:sta ja työnsin pääni pönttöön. Mies ei ollut ehtinyt edes lähteä wc:sta pois vaan pesi käsiäänsiinä vieressäni lavuaarilla. Siinä hän ihmetteli oksenteluni rajuutta ja tunnusti että oli luullut sitä aikaisemmin vähäisemmäksi. Oikeastaan tuntui hyvälle että mies huomasi kuinka paha olo minulla jotta hän tajusi että tämä oikeasti ei ole mukavaa hommaa. Mutta kestän sen tietysti kyyneliä samalal nieleskellen. Pyytelin anteeksi pahan hajuista oksenteluani ja mies ei onnekseni ollut moksiskaan asiasta. Silitteli selkääni siinä samalla ja ihmetteli mistä tuo voi oikein johtua.

Aamulla kun istahdin pöntölle oikein päin alkoi tavaraa taas tulla suuhuni. Ja siitä ovelasti lavuaariin. Mieskin heräsi vaikka kello ei ollut kuin vasta puoli seitsemän..

Kivaa päivää kaikille! Itse koetan syödä jotain ja pärjätä tämän työpäivän työkykyisenä.

lauantai 26. marraskuuta 2011

Perjantain kuulumiset ja rokkarille morsian. 13+5

Aaah ihanaa on lauantai vihdoin. Eilenkin sain iloiseksi yllätykseksi aamuvuoron töistä joten pääsin lähtemään jo aijoissa sieltä pois. Systerin kanssa meillä oli tarkoitus hakea Cittarista pyörääni uudet takakumit. Niijn sisä kuin ulkokumit. Mutta yllätykseksemme niitä ei siellä ollut! Helkkari että otti päähän. Jopa sisäkumeista oli tietty juuri se koko loppu jota tarvitsin.. Saipahan siinä pienen kävelylenkin kun joutui kävellä bussipysäkiltä kauppaan ja takaisin. Oli se hei ainakin 1.5km matka! Olen siis maailman laiskin kävelijä. En pidä siitä yhtään. Lisäksi "yläperseeni" on niin kipeä ja se kipeytyy aina lisää kävelystä. Mikä tässä liikunnattomuudessani on kaikisat kamlinta niin se että levenen sivusuuntaan. Nyt painan 57.9kg.Voin onnitella pian itseäni virallisesti ylipainoiseksi. Iki kuuna päivänä en ole painanut näin paljon.


kuva: jokilaakso.com

Loppuilta menikin koska keskustaan päästyämme suuntasimme Tampereen parhaaseen siipiravintolaan eli Kehräsaaressa sijaitsevaan Hookkiin. Päätimme olla repäisemättä ja hankkimatta kamalaa ähkyä joten tyydyimme vaan wingsseihin ilman alku tai lisä härpäkkeitä. Puolet hottina ja puolet salaisen reseptin omaavalla Buffalo-kastikkeella. Pohdimme illalla kotonakin että mitä siinä kastikkeessa olisi. Veikkasimme että ainakin tomaattia (tai jopa ketsuppia), selleriä, sokeria ja rasvaa.  Google ei auttanut muuten kuin kertomalla Hookin fb sivuilta että resepti on salainen. Noh, hyvää se on oli siinä mitä tahansa.

Kotona pikkusisko aloitti poikkikseni kanssa hurjan konsolipelaamisen ja minä valloitin sängyn ja katsomosta yhden älyttömimmistä sarjoista ikinä, Rokkarille morsian. Kohtapuoliin ystäväni Sara tuli kylään ja jatkoimme hänen kanssaan tätä karmistuttavan sarjan katsomista. Mikä näissä tositv:ssa meitä oikein kiehtoo? Ainakin tuossa sarjassa se mies on karmistus. Ikinä kuulluutkaan tyyliin sen bändistä? Jätkä meikkaa enemmän kuin minä. Mutta kyseisessä sarjassa minuun vetoavat ne naiset. Tollot naiset jotka himoitsevat jotian random miestä joka ei ole edes kovinkaan komea. Ainakaan omaan makuuni ei mene. Onkohan se rikas? Se selitäisi paljon. Ainakin kuulema tuo kakkos kauden voittaja on niin hullu bändäri että on pannot unelmien miehen bändikavereita. Se selviää vasta myöhemmissä jaksoissa mutta sisko osasi kertoa. Ja mikä tässä sarjassa on se älyttömin asia. No se että noita kausia on tehty joku viisi!! Siis viisi kautta jossa etsimään kaikissa sille samalla miehelle naista jonka kanssa jakaa loppuelämä. Kuinka tyhmiä me naiset olemme että menemme mukaan tuollaiseen? Ai niin. Olen BB fani.


Morjes.

torstai 24. marraskuuta 2011

Kertomisen vaikeudesta. 13+3

Hahaa. Eilen hain työmatkan varrelta postista paketin joka tuli Seinäjoelta. Sieltä paljastui syntymäpäivälahja ystävältäni joka sai minut niin iloiseksi. Lahja oli ihan kaverini näköinen ja jotenkin tuntui että hän olisi ollut kanssani hassuttelemassa juurikin silloin. Meillä oli ennen tapana juoda pari kupposta teetä iltaisin yhdessä kun hän vielä asui Tampereella. Niin ja nauraa, yleensäkkin jutella, jauhaa elämästä, miehistä ja Salatuista elämistä. Kerroin hänelle raskaudestani tuossa kaksi viikkoa sitten. Eilen kerroin tilastani myös toiselle hyvälle ystävälleni Kaisalle tekstiviestitse. Vähän tyhmää kertoa näin suuresta asiasta tekstarilla mutta satuin olemaan bussissa ja keksin että nyt minä kerron. Ja minähän kerroin. Vielä on liuta tärkeitä ystäviä keille en ole pukahtanut sanallakaan tästä asiasta. Kemin kavereille en ole saanut kerrotuksi ehkä siksikään vielä että eksällä syntyi vasta oma pieni tyttövauva enkä halua mennä siihen väliin hehkuttamaan omaa onneani. Lisäksi eräälle hyvälle kamulle en ole kertonut vielä niinkin lapsellisesta syystä kuin että hänen tyttöystävänsä tuntee poikakaverini "ex-tyttökaverin" enkä halua että hän tietää asiasta. Tai siis eiväthän he ikinä seurustelleet mutta pitivät toisistaan kovasti. Äääh. Olen oooomeeeenaaaaa. Pyöreäää omenaaaaaa. 


Lisäksi minulla on edelleen liuta tärkeitä ihmisiä elämässäni kelle en ole vaan vielä saanut kerrottua. Milloin on oikea aika kertoa?

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Hamsterit poskiinsa, Love komeroonsa.

Olen kova hamstraamaan kaikkea turhaa tavaraa näin aikuis iälläkin mutta nyt kun on tulossa oikeasti se oma vauva niin sillehän minä voin ne kaikki keräilykohteeni antaa. Hamittaa vaan että en ostanut tätä pikku Pikatchua viime kertaisesta Tampere kupliista. Selitin sen jotenkin itselleni että ei päältä parikymppinen tarvitse lisää pehmoleluja! Nyt tarvitsen. Ja haluan tuon Pikatchun.


Tuo Pikatsu kummittelee mielessäni edelleen.



Tässä lähdenkin kohta verikokeisiin. Mies nukkuu autuaan tietämättömänä siitä asiasta että olen ollut hereillä jo jonkin aikaa. Lisäksi toisen tissini nänni on kipeä. Sitä kutittaa ja kuumottaa. Lisäksi se on erimuotoinen kuin yleensä. Nyt kun on iskenyt joku nänni-mikä-lie tulehduskin niin se tästä vielä puuttuisikin.. Niin siis tuohon samaan asiaan lisätäkseni että töissäkin yt-neuvottelut alkavat tiistaina. Greeeeat.

tiistai 22. marraskuuta 2011

Eka ultraus. Huh. Huh. Huh. (alkuperäinen 12+6 ultra 13+1)

Ok. Olin viimeyön pikkusiskollani yötä koska poikkis oli ääliö enkä halunnut olla kotona. Sisko oli laittanut herkullista kukkakaaligratinia, meidän molempien herkkua. Lisäksi tv:sta tuli hassu elokuva nimeltä Guru mutta me molemmat nukahdimme varmasti jo ennen kun elokuva ehti puoliväliin. On kyllä maailman parasta kun systeri asuu täällä ihan lähelläni. Siis Parasta ikinä. Aamulla sitten hyppäsin bussiin ja hurautin kotiin. Poikakaveri oli saanut vihdoin aikaiseksi muutamia tärkeitä asioita yksinäisenä päivänään ja saatoin olla hänestä ylpeä. Kehuinkin tietysti. Pitää toivoa että lasten kasvatus on helpompaa kuin miehen. Ymmärtääkseni vähän samalla tavalla se toimii kuin koirillekkin. Oikein tehdystä asiasta kehutaan ja väärin tehdystä opetetaan tekemään toisin eikä palkita. No joo, eipä ole vielä ajankohtaista. Vasta puolen vuoden kuluttua.

Paikan päällä todettiin että ollaan sitten missattu alku seulonta kokonaan. Minä kun ymmärsin että voin varata ajan verikokeisiin vasta 7.11 alkaen mutta neuvolan tätäi olikin meinannut että se pitäisi varata sille kuluvalle viikolle. Justiinsa. Ei oikein pelittänyt meidän yhteisymmärrys. Menemme sitten mukaan keskiraskauden seulaan ja sinne varaan ajan jo hyvissä ajoin. Tosiaan ennen ultraa pitää käydä pissalla! Aulassa oli jo selkeät laput. Eipä olisi käynyt mielessä koska neuvolan puolella taas pitää käydä aina pissalla ensiksi jättämässä näyte. Empä minä sitä kyllä olisi muistanut. Mutta tosiaan se ultra.. Ensin leviteltiin geeliä vatsan päälle ja ultrattiin ulkoakäsin. Siitä jo näki suhteellisen selkeästi sellaisen pienen ihmisen. Mittasuhteet olivat oikeantapaiset ja pää oli tietty iso niinkuin meillä ihmisillä on tapana. Pieni sydän sykki suunnattomasti kokoajan ja sitä olin itse odottanut. Että sydän sykkisi siis. Ja selvisi sitten tässä samalla sekin että en ole harhaluuloinen raskauteni kanssa kuten poikkis koettanut väittää "Ei siellä kuitenkaan mitää oo. Tää on vaan siun juoni." Sitten katseltiin pientä ketun poikasta myös alakautta ja sehän ei sattunut sitten yhtään. Minuu oli oikeasti pelottanut että sisäultraus tuntuisi yhtä keljulle kun normi gynetutkimus mutta olimpa onnekseni väärässä. Ja noh toisaalta, jos olisin ajatellut olisin varmaan tajunnut että ei sinne kohtuun nyt samalla tavalla kurkata kun gynetutkimuksessa.. Kaveri vaikutti hyvinvoivalta. Jalat ristissä kun äidillään pissahädän alla. haukottelikin tai teki jotian muuta suullaan. Aivot on. Vatsalaukku on. Molemmat kädet ja jalat. Selkärankakin on. Tilaa näytti olevan ahtaanlaisesti mutta ei se pikku kaveria näyttänyt haittaavaan tippaakaan. Lääkäri vähän kutitteli mahaani vauvan kohdalta ja tämähän reagoi heti nostamalla nyrkin pystyyn häiriötä kohti. :D Se oli niin sympaattista. Pienen pieni käsi koettaa puolustautua heiluvia seinäviä vastaan. Poikaystävän kasvot olivat yhtä hymyä ruutua päin käännettynä kokoajan. Se kyllä liikuttui kovasti ja teki minutkin iloiseksi. Ei sillä ettenkö olisi ollut onneni kukkuloilla nähtyäni pienen. Mutta kyllä tuo ukkokin saa iloiseksi olemalla kerrankin oikeasti onnellinen.

Ultrasta kotiin lähtömme aikana koetin ylittää autotien alkavia punaisia päin. Poikkis ei antanut. Hän haluaa näköjään suojella meitä kahta. ;D Söpöä.

Ps. Joku oli kussut kotitaloni hissiin. Kiitos siitä!

maanantai 21. marraskuuta 2011

Synttärit jee!!!

Pikkusisko ja äiti päättivät että juhlitaan syntymäpäiviäni jo päivää ennen oikeaa päivää. Ei kait siinä, ihmettelin asiaa jopa ääneen että miksikös näin. Eivät osanneet vastata. Päivästä tuli kyllä oikein mukava. Kävimme syömässä kiinalaisessa buffetissa. Muistaakseni joku kaverini oli kehunut paikan ruokaa hyväksi mutta olen toistamieltä tai sitten kaverini vaan huijasi. 15e buffetista jossa pääruokia oli vain 3 kpl. Öh. Standissa pihalla luki 8 pääruokaa! Ei kait siinä jos laskee friteeratut kanat, friteeratut ravut sekä nuudelin pääruoaksi niin nostaahan se jo pääruokalajeja kolmesta kuuteen. Ehkäpä he olivat laskeneet pääruoaksi myös riisin ja ehkäpä makean chili kastikkeen? Ruoat eivät olleet edes kovin maukkaita. Ikävää. Mutta seura oli hyvää ja jälkkär onneksi myös. Lemppari kiinalaiseni on Shanghai. Sitä on vaikea ylittää eikä paikkojen edes tarvitse. Saampa minäkin aina vähän liikuntaa kun lyllerrän hakemaan ruokaa piristykseksi onnettomina päivinäni.

Tosiaan pari työkaveria painostivat leikillään minun leipomaan heille syntymäpäivieni johdosta jotain. Kaikki olivat mielissään tahmeista muffineista jotka pyöräytin. Onneksi! Vähän myös pelotti että tuleeko porukalle ripuli koska oma maha oli temppuillut. Luultavasti johtui tästä tilanteestani yleensäkkin ja jännityksestä tietysti.

Syntymäpäivän aamunani heräsin tapani mukaan aikaisin. Oloni tuntui jännittyneeltä ja odottavalta. Mitä tämä päivä toisikaan tuodakseen mukanaan. Mitä saisin poikaystävältäni lahjaksi. Entä mitä hän olisi keksinyt minulle aamupalaksi tai ohjelmaksi? Lopulta hän heräsi (enkä edes koettanut herätellä häntä tahallani, katsoin vaan Ugly Bettyä äänet päällä) ja hän kiikutti minulle pienen korurasian. Awwwwh. Sydämeni alkoi takomaan että voisiko siellä olla jopa odottamani kihlasormus.. Eipäs ollutkaan vaan jotain muuta ihanaa. Sieltä löytyi Bola, koru odottavalle äidille. Ihmettelin että mikä ihme se on ja poikkis kertoi että oli netistä keksinyt korun ja päättänyt hommata minulle sellaisen pienen ja yksinkertaisen. Yleensä Bolat ovat kuulemma paljon isompia ja joissain oli sydämmiä ja värejä.. Se muuten helisee ja siinä korun juju. Huh, olimpas onnekas että omani on pieni, simppeli hopeinen pallura. Korun remmiä saa säädeltyä oman mahansa mukaan ja tarkoitus on että kun vauva on syntynyt niin hänelle voi kilistää korua jolloin hän kuulee tutun ja turvallisen ääneen jo kohtuajoilta. Sen pitäisi kuulema rauhoittaa vauvaa. Kyllä sitä mieluusti koettaa. Minusta oli aivan uskomattoman upeaa että poikakaverini oli nähnyt vaivaa ja hankkinut tietoa tuollaisesta asiasta. Olin sinä aamuna sen hetken niin onnellinen. Ja niin.. Siitä alkoikin se alamäki. Loppupäivänä poikkis ei huomioinut minua ollenkaan. Hän päätti sulkeutua työhuoneeseensa jossa viettää muutenkin joka ikisen päivänsä. Tietysti odotin että hän tekisi kanssani jotain. Olihan syntymäpäiväni! Siis ihan sama, edes jotain. Lisäksi illalla hän kertoi ärsyyntyneensä huoneessaan siitä että vietin koko aamupäivän puhelimessa. No tietysti halojaaa minulla on synttärit ja sukulaiset ja muutamat ystävät halusivat muistaa soitollaan. Sukulaiseni sattuvat asumaan monen sadan kilometrin päässä joten tietysti he haluavat soittaa ja onnitella. Ja mikäs siinä minulla oli puhuessa puhelimeen kun poikakaveri istui omassa huoneessaan näpytellen tietokonettaan. Lisäksi en saanut synttäriseksiä. :,,< JULMUUUUUS!!1 Keksin jossain vaiheessa että heyy kirppikset ovat auki joten miksikös ei mennä katsomaan ja hankkimaan tulevalle vauvalle vähän vaatetta tai muuta. "Ei!" kieltäytyi mies heti. "Olen kyllästynty koko vauva asiaan." Oli niin kiva päivä voitte vaan uskoa!

kuva: raskauskeiju.fi
 Tuollainen Bola pallero meikellä nyt sitten on.















Ja jollei kellekkään jäisi epäselväksi niin ei ollut kiva päivä. Olisi pitänyt kaikestä huolimatta pitää vaan ne bileet kuten aina ennenkin.Helkkari sentään.

perjantai 18. marraskuuta 2011

Tahmeita muffinsseja porukalle.

Pahaolo on ihan oikeasti helpottanut paljon. Sitä on edelleen mutta kokoaikaisena vaan pientä kuvotusta joka ei välttämättä edes pyri ylös asti. Viimeksi puklauttelin sisältöäni ulos maanantaina bussipysäkillä töistä päästessäni.  Närästys taas on ympärivuorokautista ja väsymys on ja pysyy.

Eilen leipasin sitten työkavereilleni synttäreideni johdosta kolme pellillistä tahmeita suklaa muffinsseja. Ohjeen sain parisen vuotta sitten ystävältäni ja se löytyy Dagensmuffins sivustolta. Ihan loistavia ohjeita tuolla! Olen tehnyt noita useamman kerran ja nyt vasta koostumus oli oikeanlainen eli oikeasti tahmea. Lisäksi upotin pohjalle suklaapalan. Tein samalla ohjeella myös gluteenittomia muffineita siskolleni. Niistä tuli kovia. Taikina maistui prikulleen samalta kuin vehnäjauhoistakin tehty. Ainut ero kovuuden lisäksi muffineissa on se että gluteenittomat ovat vaaleampia.

Sitten hassu asia täältä töistä. Työpisteelleni oli ilmestynyt kumman mallinen paketti jonka päällä oli vaan osoitus juuri työpisteelleni. Huomasin paketin karkkipussiksi ihmeteltyäni sitä hetken hetken että miksi meille ja kiikutin paketin työpisteemme pomolle. Hänkin oli yhtä ihmeissään tästä lahjuksesta kuten minä ja päätti jakaa sen koko toimistomme kesken. Hetken kuluttua esimiehemme sattui paikalle ja kerroimme hänelle kummallisesta karkkilähetyksestä. Hän nauroi ja kertoi tienneensä siitä jo eilen. Se oli kuulema kiitos pisteellemme siitä että olimme kerrankin osanneet tehdä erään asian oikein joka oli mennyt jo kuukauden väärin. LOL. Aika piikki pisteellemme. Nolottaa. :D En tosiaan syönyt sitten sitä karkkia.

Vieläkään en ole saanut soitettua ystävälleni jonka luulen olevan pulassa. Nyt kun on vielä perjantai en kehtaa soittaa tänään ja aloittaa kysely tulvaani etten vahingossakaan yllytä häntä.

EDIT: Niin ja se 3kk ylittyikin vasta keskiviikkona eikä tiistaina. Go me. Piti käydä tarkistamassa vau.fi asia kun alkoi mietityttämään tuon alapalkin vauva kuvan kanssa että miksi se näyttää 12+2.

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

3kk täynnä mutta ahdistus.

Mamma tapaaminen meni mitä mainoimmin. Mitä nyt itse lähdin bussilla joka oli 10 minuutti myöhässä ja juosta puuskutin Finlaysonilta Sokokselle paineet päässäni. Onneksi tytöt olivat vielä paikalla ja tunnistin heidät heti katseesta. Hekin taisivat tunnistaa minut heti. Aivan mielettömän mukavia ja kauniita naisia. Eli raskaus ei tee kaikista näppylä monstereita. Molemmat ovat minua kuukausia edellä raskauksissaan mutta uskoisin että tulemme viettämään aikaa yhdessä äitiyslomillamme. Tuntuu heti paljon rennommalle kun tietää että ei ole ainoa maailman Tamperelainen joka synnyttää ensi vuonna ensimmäisensä. Tytöt muuten kertoivat että olemme keskimääräistä nuorempia keskisynnyttäjiä näin yleensä. Keskimääräinen ikä synnyttää on 27 tai jopa 28 vuotta. Ja minä tyhmä olin ajatellut olevani vanha esnisynnyttäjä. Miksi? No siksi kun kaksplussalla lähes kaikki enskarit ovat 19-21-vuotiaita. Ja Kemiläiset kaverini ovat tehneet ensimmäisensä juurikin parikymppisinä.

Eilen olin super väsynyt huonosti nukutuiden öiden vuoksi. Viikonlppu verotti edelleen ja Rööperi niminen elokuva myös. Päätä särki ja nälätti. Halusin vaan töiden jälkeen suoraan sänkyyn nukkumaan. Ei se onnistunut. Piti hakea erinäisiä Tamperelaisille ominaisia herkkuja; Wingssejä. Pikkusiskoni oli himoinnut siipiä viikonlopun yli jolloin hän oli biletysviikonlopulla pohjoisesa. Nyt niitä oli siis saatava ja minähän lupasin hommata ne ja muut oheis tarvikkeet sillä välin kun sisko on töissä. Vohveliperunat kuuluvat myös tähän settiin. Löysin perunat altaasta joissa on suht korkeat reunat ja jotka ovat yleensä täynnä pakasteita. Mitä enemmän altaassa on ruokaa sitä korkeammalla tuotteet ovat. Tällä kertaa siellä oli tasan kaksi pussia vohveliperunoita vieläpä kauimaisessa nurkassa. Minulla ei ollut mitään mahdolisuutta ylettyä niihin normaalein keinoin ja aloin hätääntyä. Sitten keksin että hyppään altaan reunalleni. Olenhan tehnyt niin vaikka kuinka monesti etsiessäni jotain tiettyä jäätelöä. Ei mennyt ihan putkeen tietysti koska en ajatellut loppuun asti asiaa. Tyhmää hypätä raskaana mahalleen. Todellista idiotismia suurimmillaan. Hyppyni jälkeen vasta tajusin mitä olin tehnyt ja paniikki iski. Ainakaan vielä ei ole tullut verta ja odotan sitä ensi viikon ultraa niin kovasti. Hitto en anna itselleni anteeksi jos satutin vauvaa tempauksellani. Olisin voinut kysyä joltain pidemmältä apua. Nyt kun sieltä paljastuukin vammainen vauva sen takia kun äiti halusi syödä vohveliperunoita. Helvetti mun kanssa.


maanantai 14. marraskuuta 2011

Monenlaista jännää.

Pientä jännitystä ilmassa. Okei, narrasin, isoa jännitystä ilmassa. Sovittiin kaksplussan foorumilla että tavataan tänään pienen porukan kanssa. Meistä kaikista on siis tulossa äippöjä ja asutaan samalla paikkakunnalla. Tuntuu tosi hyvälle että saa jutelal samassa tilanteessa olevien nuorten naisten kanssa. He taisivat kaikki jopa odottaa ensimmäistään, kuten minäkin. Ja jos nyt olen väärässä niin kohtahan tuo asia korjaantuu.

Aamulla oli poikkiksen kanssa vähän riitaa ja myöhästyin töistä. Se suuttuu niin lujasti jos sanon tai kysyn jotain "väärä". Nyt en ole yhtään varma onko hän vihainen kun tulen tulevat-mammat tapaamisesta kotiin. Ehkäpä vien hälle jotain lepyttely karkkia?

Musta tuntuu että yksi hyvä ystäväni on pulassa. Hän ei itse ole puhunut minulle asiasta mutta huomasinhan minä sen että kaikki ei ole normaalisti. Tai edes siihen suuntaan..

lauantai 12. marraskuuta 2011

11+3 Viikonlopun saldoa.

VV:lla oli eilen hurjan jännää. Siellä oli paljon tuttuja joita ei ole tullut nähtyä aikoihin ja tietty sellaisia joita tule enähtyä mutta kivaa nähdä aina uudestaan. Nyrkkitappelu veti settinsä mielestäni energisellä otteella ja muutenkin lavalla bändi toimi. Olen siis kuullut vaan muutaman kappaleen aijemmin.  Black Mambo(mamba?) olikin illan kolmesta bändistä se kevyin ja meni mukavasti taustalla. Illan viimeinen setti tuli Problems?:lta ja huh että olikin siiiiistiiii.

Mitäs muutakaan voisi seurata armottomasta panostamisesta ja pitkään valvomisesta kuin väsymystä? Eiliselle keikalle pelmahtivat poikakaverin bändikavereita Helsingistä ja päätin kutsua ukot meille aamuaiselle täksi päiväksi. Jotenkin oman miehen krapulatasosta johtuen en uskonut että toisetkaan selviäisivät humalatilassa sovitulle ajankohdalle luoksemme. Toisin kuitenkin kävi ja miehet olivat ovella tasan silloin kun oltiin sovittu. Ja minä en ollut tietysti valmis.. Onneksi kävin kaupasta kaikkea tarpeellista jo aijemmin sekä suihkutin itseni puhtaaksi mutta muilta osin. Huh. Nolotti. Onneksi pojilla ei ollut kiire mihinkään vaan odottivat kiltisti eteisessä että raivasin keittiöstä tilaa. :D

Syötyämme ja jauhettuamme älyttömistä asioista päätin että nyt mennään herättämään tuo meikän uketsu. Heräsihän se. Pääsin kyllä niin pätemään poikkikselle hänen ravatessaan vessassa oksentamassa pahaa oloaan ulos että "Nyt tiedät miltä musta tunuu!" Oli kyllä kivaa poikien kanssa. Laulettiin esim. Nirvanaa Mikon säestäessä kitaralla. Oma poikakaverini ei ala enää leikilläänkään soittelemaan kanssani niin että laualaisin. Taidan olla oikeasti niin surkea ääninen emäntä. Voi naapuri ressuja silloin kuin SingStar oli vielä hitti. Kesällä ostin vanhasta tottumuksesta alekorista kaksi uutta levyäkin kyseiseen sarjaan; Take Thatin ja olisko ollut sitten Queen.

Minuu niin harmittaa koska eilen ajattelin laittavani tähän postaukseen kuvia! Monikossa kyllä. Mutta nyt muistikortinlukija on kadonnut.

ps. Söin eilen illalla sitä sipsiä ennen keikkaa ja tänään aamupalaksi vedin kanssa aika paljon. Morkkistuttaa vähän mutta olipahan hyvää!

pps. Eksä on nyt synnärillä odottamassa omaa pientään maailmaan. Tiedä vaikka olisi tässä tämän päivän/illan aikana syntynytkin. Kaikkea hyvää heidän perheelleen toivon. Ensin tietty ahdisti ja suututti kun itsellä tuli keskenmeno samoihin aikoihin kun kuulin että hänen tyttöystävänsä odottaa vauvaa mutta asiaa pidemmin ajateltuna olen vaan hyvin onnellinen. Vaikka hän ei ollut se oikea poikakaveri minulle niin silti hyvä mies ja ansainnut onnensa. :)

Sitten taas eräältä kaverilta kuulin että hän oli tutustunut eilen baarissa minun toiseen eksääni. Ei siis tähän synnärillä olevaan. Ja hän huoritteli siellä baarissa omaa kihlattuaan kaverilleni. Miksi pitää omaakihalttuaan huoritella? Tai yleensäkkin jauhaa uusille ihmisille paskaa omasta rakkaasta ihmisestään? Ei kyllä antanut hyvää kuvaa itsestään ollenkaan. Harmittaa. Koska se tyttö on oikeasti ihan kiva.

Johan tuli jauhettua. Onneksi on kavereille pedit pedattu valmiiksi, koiran kanssa ulkoiltiin juuri ja söinkin jo. Sehän meinaa tasan sitä että saan kääriytyä peiton alle ja ehkä vähän vikistä poikkikselle että tulisi lämmittämään edes hetkeksi.

perjantai 11. marraskuuta 2011

Pikku stressissä painan mä painan. Mitä mä painan?

Huh mikä aamupäivä töissä.. Ensin ohjelmat toimivat ja sitten yhtäkkisesti ei tulekkaan virtaa. Hermostun ja panikoin. Työkaveri lainasi työpuhelintaan, minulla ei sellaista hienotta ole mutta empä normaali tilanteissa tarvitsekkaan. Soitin sillä taas vaihteeksi mikrotukeemme ja sain vastaukseksi että teempä vikailmoituksen. Koetin kysellä että voiskos joku tulla katsomaan tätä jo tänään? Niin ei. Eipä tietysti. Myöhemmin selvisi nolo unohdus, en ollut huomannut painaa piilossa ollutta TOISTA power-näppäintä. Kun se laite jälleen toimi niin tietokone ei tunnistanut kyseistä "uutta" laitetta. Uusi soitto mikrotukeen ja nyt odotellaan että heillä on aikaa auttaa minua. Kiva kymmenen tunnin työpäivä muutenkin tiedossa. En ottanut kunnollisia eväitä mukaan ja nälkä kurnii jo. Ei kait siinä.

Tänään Vastavirtaklubille katsastamaan suh uutukaista bändiä nimeltä Nyrkkitappelu. Nimi iski kympillä. On siellä pari muutakin bändiä joista varmaan infoan keikan jälkeen lisää. Ehkä kuviakin alkaa vihdoin tulla? Tänään esiintyisi myös Stig Dogg ja Tapani Kansalainen. Haluaisin kovasti käydä kuuntelemassa molempia mutta päätin jo aijemmin meneväni Nyrkkitappelun keikalle eli ei. Tuleehan noita! Tuuleehan? Ö____Ö

Tänään menossa:
11.11. Problems, Nyrkkitappelu, Black Mambo Liput 8e
@ Vastavirta-klubi, Pispalanvaltatie 39, 33250 Tampere

11.11. Stig Dogg & DJPP, Tapani Kansalainen, Hipedi Liput 8e
@ Club 10, Hämeenkatu 10, 33100 Tampere

torstai 10. marraskuuta 2011

11+1

Olen ehdottomasti mekko ja hame ihmisiä. En pidä housuista. Lopetin lähes kokonaan pitkien housujen käyttämisen pari kolme kesää taakse päin. Kaaduin silloin humalapäissäni eräästä laivasta jonka seurauksena polveni tohjoontuivat kuukausiksi. En kertakaikkisesti kyennyt pitämään housuja koska ne hankasivat ikävästi kipeitä polviani. Sitten kun polvet alkoivat rauhoittua niin en enää osannut käyttää housuja. Ne ahdistivat ja puristivat.

Nyt näin kylminä syksyn päivinä on ollut pakko kaivaa kaapista ne ainoat farkuntapaiset mitkä siellä ovat. Ahdistus on karmea vaikka litsit ovat auki. Eilen sitten lainasin työkaverilta saksia ja leikkasin housut sivulta auki. Ei purista ei!

Painoa on tullut lisää muttei siltä kasvavalta olennolta vaan ihan syömisestä.. Aamulla painoin 56.1kg. Faaaaak.


Eilen illalla onnistuin puklauttamaan tuorejuustohapankorppujäätelö kombon keskustorin laitamille. Great feeeeeliiing. Sori kaikille. Ehkäpä pulut ovat syöneet jo jämäni? Tarkistan sen pian kun lähden käppäsemään kohti bussipysäkkiäni. Nyt ensin koiran kanssa ulkoilemaan ja sitten töihin ahkeroimaan. Morjes.

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

vk 11! _o/

Jeee. Viikko 11 lähti käyntiin nyt. Vielä viikko niin keskenmenon riski pienenee. Huh huh huh. Ensi viikon keskiviikkona aijon kyllä niin hemmotella itseäni ja miestäni. En osaa tehdä mitään hyvää ruokaa mutta jospa pyöräyttäisin vaikka korvapuusteja? Entinen kämppikseni opetti minulle kuinka niistä saa sievän näköisiä. Ennen ne olivat vain muodottomia klönttejä. Normi pullani ovat olleet aina kovia, kuin murha aseita. Kauppiksessa opiskellessani opettelin leipomista ja tarjoilin uskaliaimmille kavereilleni luomuksiani. Eihän niitä voinut syödä. Jos pullan heitti esimerkiksi seinään niin seinään tuli lommo.

Vietin viimeyön äidillä. Olipa kiva katsoa tv:ta illalla kun meillä ei kotona ole sellaista hienoutta. Tai siis tv on muttei digiboxia. Äitikin oli mielissään. Poikaystävä joutui nukkumaan ilamn lämpöpatteriaan, eli minua. Hyvin se näytti pärjäävän kun tulimme äsken koiran kanssa kotiin. Tuossa se vieressä kellii onnellisen unisena.


Tuli äidin kanssa puheeksi myös joulun viettäminen tänä vuonna. Näyttää aika pahasti siltä että minä vietän joulun kahdestaan koirani kanssa. Äiti on töissä parinkymmenen kilometrin päässä eivätkä bussit kulje joten äiti jää koko jouluksi töihin sieltä tulematta kotiin. Itselläni on lomaa on kokonaista 3 päivää töistä ja jotenkin veikkaan että junat pohjoiseen ovat täynnä. Vaikka eivät olisikaan niin sukulaisillani on siellä muita omia sukulaisiaan (ei siis sukua minulle) joiden kanssa aikovat viettää aikaansa. Eli pohjoisessa olisi oikeastaan vaan mummoni kenen kanssa voisin viettää joulua. Poikkis lähtee ulkomaan reissuun poikien kanssa ja tulee vasta tammikuussa takaisin. Saa nähdä mitä tästä kehkeytyy..

Nyt tsekkaan eilisen BB:n netistä ja haen vähän lisää syömistä. Tänään aloitin taas aamuni puurolla vaikka äiti yritti kaikkensa tarjoilla kaikkea muuta esim. banaania. Raivostuttavaa että hän ei voi uskoa että se paha olo iskee jos en syö sitä puuroa ekana vaikka kuinka siitä kerroin.

EDIT: WHaaat! En ymmärrä. :D Omasta mielestäni kirjoitin tämän postauksen eilen aamulla eli keskiviikkona. Bloggeri tosin väittää että tämä olisi kirjoitettu jo tiistaina. Huijausta! - 10.11-11 LOV>E-

tiistai 8. marraskuuta 2011

Ihastuttavan märkä aamu.. 10+6

Heräsin tänään vasta kympin maissa aamulla normaalin kuuden sijaan. Olo oli ensin ihan ok ja päätin jopa syödä aamupalaksi leipää! Sitä hienoutta en olekkaan tehnyt sitten ensimmäisen neuvolakäyntini. Päätin silti syödä ensin puuronkin mutta vähemmän kuin normaalisti. Tein sellaiset gourmet leivät joissa oli tonnikalaa (Neuvolassa ei tykätty tästä mutta ei kertonut miksi, poikkis veikkasi sitä että koska säilyke) ananasta, kaalia, juustoa ja tulista kastiketta. Jalkoja alkoi tärisyttää leipiä väsäillessä. Päätin mennä nauttimaan aamiaiseni sänkyyn ja katsoa samalla viimeviikon Salkkareita. Ehdin haukata leivästä pari palaa ja puuroa vetäistä yli puoli kulhollista kun olo alkoi tuntua erityisen huonolle. Vaihdoin asentoni sängyssä niin että istuin seinää vasten. Sitten se oksentaminen alkoi! Ehdin hypätä sängystä pois kun tuli toinen aalto joka ei enää mahtunut suuhuni. Greeeeit. Juoksin vessaan kädet suuni ympärillä enkä meinannut saada wc:n ovea auki. Onnekseni ovi ei ollut kunnolla kiinni vaan sain sen varpaillani vedettyä auki. Mies huuteli keittiöstä etät onko kaikki hyvin kunnes kuuli mitä teen. Hän tui siihen pimeän wc:n ovelle kauhistelemaan että mistäs tämä nyt johtuu ja oma karmeaa. Oksensin siinä jonkin aikaa kunnes vatsani rauhoittui. Oksennus oli levinnyt koko kasvoilleni, en saanut henkeä nenälläni koska sekin oli ihan täynnä tavaraa.. Huusin poikaystävälleni ettei missää nimessä liikkuisi keittiöstä pois. Hän vähän ihmetteli että miksi. No tietty siksi että hitto olin yrjönnyt koko kämpän! Päästessäni vessasta ulos ja nähdessäni tekemäni tuhot saatoin onnitella itseäni. Olin jotenkin kummallisesti onnistunut kiertämään kaikki mattomme. Ainoastaan koiran tyynyn päälle olin tähdännyt kaiken lattia tilan lisäksi. Ja sitä oli paljon. Mutta mitä tästä opin, herään aamulla syömään ja nukun sitten vaikka lisää jos väsyttää. En siirrä aamupalaa myöhemmäksi.


Poikkis kannusti että onneksi elämme internet aikaa. Muuten olisin missannut Salkkarit. :,D On tuo ihana mies vaikka välillä vähän ääliö. <3

Huuuh. Kohta töihin. Eilen siellä olikin perus maanantai eli mikään ei toiminut ja kukaan ei tiennyt mistään mitään. Soittelin mikrotukeen ja hoidin muiden ihmisten asioita. Ei kait siinä. Ainakin tuli hoidetuksi!

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Bile perjantai & pikkujoulu lauantai.

Alku viikosta eräs Kotkassa asuva kamuni ehdotteli että mitäs jos hän tulisi kyläilemään luonamme viikonlopuksi. Tanssijalkaa vipatti ja hänen kotikaupungissaan on kuulema tasan yksi baari. Tietty toivottelin kaverini tervetulleeksi. Olin itse hyvin väsynyt perjantaina eikä olonikaan ollut kovin hyvä. Väsytti ja vatsaa särki. Päätin silti että tietty tekisimme jotain. Onnekseni Sara soitteli ja pyyteli heille kotibileisiin. Mikäpä sen parempi vaihtoehto. Lisäksi siellä oli paikalla muutama ihminen joka tiesi tästä raskaudesta joten ei tarvinnut selitellä juomattomuuttani tai vaihtoehtoisesti juoda vettä esim. siideripullosta. Kotkalaiselle ystävälleni paljastin iloisen salaisuuteni aika pian hänen saavuttuaan meille perjantaina. Hän kertoi arvanneensa asian jo aijemmin, vaikka emme olleet nähneet sitten vapun.

Ilta meni mukavasti youtube videoiden katselun kanssa mutta väsymys vei voiton ja nukahdin kaverieni pehmoiselle sohvalle. Poikaystäväni alkoi kinuta kotiin jossain vaiheessa mutta en vaan päässyt sohvasta ylös. Kaveritkin siinä ihmettelivät kalpeaa olemustani ja ehdottivat että alkaisin napsimaan rautatabletteja. Tiesin että ei tämä olo mistään raudanpuutteesta johdu vaan tasan siitä että vatsassani velloivat tortillachipsit ja juustodippi. Siellä ne kiertelivät vatsalaukussani ja sekoittivat kaiken. Kotimatkalla olo oli jo niin paha että huh ja rappukäytävään päästessäni oksensin. Onnekseni pidän koirankakkapusseja aina takintaskussa mukana joten ylimääräistä siivottavaa ei kertynyt. Kotona juoksin suoraan vessaan jatkamaan käytävässä alkanutta pahaa oloani. Jes.

Lauantaina pääni oli niin kipeä että en päässyt sängystä oikeasti ylös ennen kello puoli viittä iltapäivällä. Onneksi oli pyhäinpäivä joten kaupat eivät olleet auki ja meidän ei tarvinnut lähteä Kotkalaisen ystäväni kanssa shoppailemaan. Sain maata rauhassa sängyssä ja höpötellä sieltä mitä mieleemme juolahti. Illalla oli kuitenkin työpaikan pikkujoulut joten firma maksaisi ruoat, juomat ja huvituksen. Pikkusiskoni on samassa firmassa töissä joten hän ilmestyi luokseni vähän ennen viittää hoputtamaan minua bussiin. Vedin meikit naamariini viidessä minuutissa mutta sopivan mekon valintaan meni aikaa. Kaikki puristivat, vaikka eivät tietty oikeasti vielä. Vähänkään tiukemmat asiat vatsan seuduilla ahdistavat tällä hetkellä. Ihme homma koska vatsani ei oikeasti ole juurikaan normaalia isompi. Mitä nyt välillä jos turvottaa. Mahduin yhteen ihanaan IronFistin mekkoon onnekseni ja se ei puristanut vatsasta vaan TISSEISTÄ! Eli siis rintani ovat paisuneet.

Pikkujouluissa oli hurjan mukavaa. Siellä oli kerrankin myös meitä emäntiä enemmän kuin neljä kappaletta. Miehiä taisi olla kuutisenkymmentä. Voi vaan miettiä sitä huomion määrää.. Sitähän riitti. Kerroin pikkujouluissa yhdelle entiselle työkaverilleni raskaudesta ja hän onnitteli kovasti. Join itse paikalla vettä pillillä joten luulen että siksi kukaan ei ihmetellut juomattomuuttani. Kuka nyt toisten laseja kyttää? Ja voisinhan minäkin olla kokonaan alkoholista kieltäytyjä muutenkin. Ohjelmassa meillä oli keilausta parisen tuntia. Ensimmäisen kierroksen aikana sain ratamme toisiksi huonoimmat pisteet. Seuraavalla kerralla, eli siis ei harjoitus kerralla, voitin koko radan pisteillä 105. Ihan jees. Sain hyviä vinkkejä viereisillä radoilla pelaavilta miehiltä.

Kaikki kivuus loppuu aikanaan ja pakkauduimme tilatakseilla kaupunkiin. Olin sopinut tapaavani Kotkalaisen kamuni + muita kamuja eräässä baarissa mutta soittelivat että ei se ollutkaan heidänlaisensa paikka. Pistivät aika pahan tytöt siihen koska halusivat tanssimaan ja Kotkalainen tykkäsi listahiteistä ja kaksi muuta rankemmasta. FAAAK. WHat to do what to do? Mietimme kaikki Tampereen baarit ja niiden sisäänpääsy hinnat. Meitä ei ketään huvittanut maksaa sisään ensin 8e sitten narikka 2e ja ehkä vielä palvelumaksukin siihen päälle. Ja jos olut maksaa yli 5e niin huh huh. Itsehän olen istuskelu paikka ihmisiä. Päädyimme pitkän vääntämisen jälkeen Roosteriin jossa se loppuilta sitten vierähtikin karaoke kopissa.



No siis Alban Jessica lainas vähän mun mekkoa joskus pari vuotta sitten.


Nyt olo on ihan ok. Mitä nyt nälättää ja ottaa aivoihin kun pitää siivota ennen miehen kotiin tulemista. Mutta ei särje päätä! HORRAAAAY! Eikä satu vatsaan! HORRAAAAYYY!11

Voi kettu. Nyt laitan vähän nopeutta hommaan, imuroin tämän kämpän, puen ja lähden äipän sohvalle makaamaan. Morjens.

perjantai 4. marraskuuta 2011

Ihan jees melkeen.

Eilinen päivä meni ihan mukavasti. Ei tarvinnut syödä kokoaikaa koska pahaolo alkoi hiukan hellittää. Sain kampaamoon ajan otsatukan leikkuuta varten entiseltä naapuriltani. Hän pelasti näköni ehkä kuukaudeksi. Sitten pitääkin mennä uudestaan.. Sen jälkeen äitini ilmoitti olevansa lähistöllä ja kutsuin kylään. Poikaystävä muutenkin hommasi töitään työhuoneessaan ja minun väsymys tason tuntien halusin vaan makoilla sängyssä enkä liikkua missään julkisilla paikoilla. Torstaisin on eräs popkulttuuri-visa jossa poikaystäväni käy kavereidensa kanssa. Tämäkään torstai ei ollut poikkeus vaan hän lähti jo paria tuntia aijemmin viettämään aikaa kaverinsa luokse. Äidin kanssa pistettiin pitkästä aikaa Marie Anttoinette leffa pyörimään. Voi niitä mekkoja! Ihania ihania ihania. Äiti lähti kotiinsa siinä ysin maissa illalla ja visa alkoi myös samoihin aikoihin. Nukahdin. Kyllä nukahdan jo ysiltä. Ihme anemia päällä. Ennen nukahdin kahdentoistamaissa ja kuudelta aamulla herätys.

Heräsin 1.20 kylmyyteen ja sain huomata että olen sängyssä yksin. Poikaystäväni ei ollutkaan tullut visasta kotiin. Puhelimessani oli yksi viesti. Hän oli päättänyt jäädä juopumaan ja aikoi tulla kun ei tunnu enää hyvälle. Se tuntui niin raivostuttavalle keskellä yötä. Meikä on yksin sängyssä, paha olo, palelee, toinen on hitto baarissa keskellä viikkoa TAAS! Tuntui niin epäreilulle ja sydämeni takoi ainakin miljoonaa. Koetin soittaa hänelle mutta ei tietty vastausta. Onneksi hän soitti piakkoin takaisin ja sain vihaisena sanotuksi että "Heti kotia!" ja lupasi tulla. Tulikin. Muttei voinut ymmärtää miksi pilasin hänen kivan iltansa. Hällä oli ollut oikein lystiä aina siihen saakka kun pilasin kaiken. Oli oikein tyytyväinen kun uskalsi repäistä ja mennä keskellä viikkoa baariin. Hmm.. Muutenkin hän käy joka viikon torstai ja vähintään joka toinen kerta niistä on huppelissa enemmän tai vähemmän. Kyllä sitä alkoholia kului viimeviikollakin reilunlaisesti poikkiksen ollessa bändireissullaan. Kaiken lisäksi hänellä on työpaikkansa pikkujoulut viikonloppuna. Eli kyllä sitä alkoholia kuluu. Luulisi että raskaus edes vähän vähentäisi tahtia. Ei kyllä kovin reilulta tunnu. Aamulla se olinkin sitten minä joka pyyteli anteeksi hänen iltansa pilaamista..

Mutta siis muuten oikein jees päivä vaikka olenkin mulkku.

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Oho 10 viikkoa jo!

No johan on. Taisimpa tänään narrata ystävääni Saraa hänen kysyessä että onko jo 10-viikkoa niin tietty sanoin että "Eiii kun yheksän ja jotakin mitä lie päiviä päälle.." Mutta minähän olinkin aivan väärässä. Tänään on siis se päivä kun alkio ei olekkaan enää alkio vaan sikiö. Lisäksi kaikki sisäelimet ovat muodostuneet. How cool is that? Paha olo jatkuu entisestään joten pitäisi sulkea kokonaan tuulimunaraskauden mahdollisuus pois. Oikeasti mikä älytön nimikin tuolla, tuulimunaraskaus. Meinaako se sitä että mies oli tuuli munan alla vai munasolussa tuuli vai mitä häh? Tyhmä nimi kuitenkin.Ja vihaan sitä koko asiaa. Varmasti monen naisen ja miehen suuri pelko. Vielä pari viikkoa niin keskenmenon riski pienee. Nopeastihan tämä aika tuntuu sittenkin kuluvan kun tekemistä riittää.

Sain tänään ruoaksi kananuudelikeittoa höystettynä tuoreella chilillä. Chilit ostin Tampereella kesällä järjestetystä Chili-festival tapahtumasta jostain kojusta. Tuli ostettua vaikka kuinka myös Poppamiehen kastikkeita ja ehdottomaksi suosikiksi miehelle muodostui Chipotletahna. Sillä sai myös muuten niin normaalilta maistuvan jauhelihan maistumaan savuisen tuliselle ja oiiih että kun sen jauhelihan levitti pizzapohjan päälle.. Pelkkä ajatus saa pienoisen kuolanoron valumaan suupieltäni.

Olisin halnnut mennä huomenna tietylle tankotanssi-tunnille mutta kaikki paikat olivatkin jo varattu. En yhtään ihmettele koska kyseinen tunti on oma lempparini. Josko sitä jaksaisi lauanaina herätä ja mennä tunnille pyörimään. Olen niin laiska liikkumaan ja kyseinen harrastus treenaa kroppaani huomaamattani. Siksi se tuntuu juurikin minulle sille oikealle liikuntamuodolle. Heti kun liikkeissä arvitsee alkaa käyttää kunnolla esim. vatsalihaksia en onnistu koska en omista sellaisia. Tai joo mutta mitättömän pienet ja kaiken nahan ja rasvan alla piilossa. Poikakaveri muistaa aina naljailla tästä asiasta ja puristelee mahaani. Odottaisi vain minkälainen kivimaha on tulossa kun vauva alkaa kasvaa ja kohtu levetä. Hoho. Vähän pelottaa itseänikin. Kaiken lisäksi tuon ukon vaatteita ei voi lainailla koska se sattuu olemaan minua hoikempi! Eikö ole julmaa? On. :D