Lapsen kammoittava raivo

Termos!

Päätin eilen vähän hoidella asioita joten pakkasin pikku Ketun vaunuihin ja suuntasimme kirjastoihin palauttelemaan kirjoja eli oikeaan kasa sarjakuvia. Tosin en minä täysin huijannut kun puhuin kirjojen palauttelusta. Sain nimittäin luettua luultavasti enimmäisen Oikean kirjan vuoteen. Ennen luin suhteellisen paljon sci-fiä, kauhua, fantasiaa sekä niiden väliltä. Nyt keskittymiseni ei ole riittänyt muuhun kuin sarjakuvien selailuun aamuyöstä sängyssä sen jälkeen kun Kettu on monottanut minua nenään/tisseihin/muualle tai Ville ahdistanut ihan seinän ja itsensä väliin, jolloin olen herännyt. Mahdottoman hieno valloittaja fiilis valtasi minut kun kirja oli luettu. Minä pystyin siihen!
Ilmeisesti aikaa on kun sen vaan päättää käyttää johonkin tiettyyn. Miksei kirjaan? No niimpä miksei.

Pääkirjastossa latoessani kirjoja sarjakuvia palautushihnalle puhelin alkoi soida. Hätäpäissäni kirjaston puhelin hiljaisuuteen vedoten painoin puhelimen hiljaiseksi ja samalla sekunnilla Kettu keksi että hänen pitää saada tuo juuri hiljennettu vehje. Ai samperi sitä kiljuntaa ja kyynel tulvaa jonka tyttö tuotti kun hänen tahtonsa ei toteutunut. Pää painuksissa ja nolona kiiruhdin ulos samalla koettaen rauhoitella lasta. Ei niin mitään vaikutusta millään sanomallani, silityksillä, sylillä.. Millään! Paitsi lopulta sillä kun annoin periksi ja ojensin hänelle puhelimen. Kappas! Ilme kirkastui. Rattaissa istui jälleen hymyilevä äidin oma mussukka tosin hyvin räkäisenä äskeisestä huutamisesta.

Näitä raivokohtauksia on alkanut sadella silloin tällöin jos Kettu ei saa mitä haluaa. Kauhulla odotan aina sitä seuraavaa purkausta. Mitä voin tehdä? Onko pakko antaa suosiolla periksi? Pitävätkö kuuloetäisyydellä olevat tyypit minua aivan hirviönä kun annan lapsen kiljua/tyhmänä kun en osaa häntä hiljentää? Olenko hirviö jos en anna periksi? Emilia kirjoittikin aiheesta suhteellisen hyvän postauksen. Silti en tiedä mitä teen. Mitäs itse teet raivokohtauksen sattuessa? Oma mieheni leppyy ruoalla ja mahdollisella hetkellä Nintendon seurassa. Minä juttelemalla ja hampurilaisella.

Meikä kammoaa raivareita. Kaikkien. :<<

Lahjottu mansikoilla. 

Kirja oli btw Gisellen kuolema jonka on kirjoittanut Siiri Enoranta. Riipaiseva pätkä.

Vuti vuti vaan..

Ouuu jeaah. Ihmeen vähällä ruinaamisella ja kiristyksellä Ville ja Kettu lähtivät vihdoin käymään vierailulla ilman minua! Olin päättänyt jo aijemmin että en todellakaan aijo tällä kertaa jynssätä asuntoamme arvokkaalla yksinäisyyshetkilläni vaan aijoin tehdä jotain pelkästään itseäni varten. Kaikenlisäksi pistin kännykästä äänet pois ja istahdin tietokoneelle. Uusin Doctor Who-jakso ei ollut vielä tullut mutta keksin kerrankin jotain kehittävää. Avasin Illustratorin ja aloin treenaamaan piirtämistä! Mukaan mahtui myös youtuben avustuksella bodybalancea parinkymmenen minuutin ajaksi kunnes kyllästyin.. Yhteisön painostuksen alla jumppaaminen toimii paremmin. Ei kehtaa nimittäin olla ensimmäinen (ja ainut) joka luovuttaa.

Eilen käytiin koko sakki myös leikkimässä vähän Tammelan Emil Aaltosen puistossa. Kettu matki isompia lapsia siinä onnistumatta mutta sitä vastoin onnistuikin vetämään kiepin suoraan otsalleen. Päätä koristaa nyt törkeä asfaltti-ihottuma. Hyvät vahtivat vanhemmat yms.

Ai niin unohtunut mainita Ketun nykyisestä iästä mitään. Hänhän on jo iso tyttö. Yli vuoden ja kuukauden. Tosin tyttöä luultiin bussissa yli kaksivuotiaaksi pojaksi ja sama nainen ihmetteli miksi Kettu ei vastaa hänelle mitään. Jep, näin pienethän yleensä jo juttelevat ymmärrettävästi? En ikinä korjannut "pientä poikaani" tytöksi mutta ikään oli pakko puuttua. Kyllä minuakin luultiin vielä teininä pojaksi pukeutumiseni takia. Hyvin olisi voinut tehdä tyhmyyksiä toisella identiteetillä poikana. >:)

C u!

np: Mörköooppera - Vuti vuti vau

Juhannus huuruiset terveiset.

Ville istuu sohvalla kitara kädessään soittaen Ketulle jotain oma keksimäänsä räpellystä joka kertoo osittain minusta. Olen otettu. "Äiti istuu tietokoneella, ei ole vaatteita päällään.." nyt esimerkiksi. Meidän juhannus meni jännästi ja minulla oli erikoinen olo. Oltiin nimitäin juhlimassa Villen ja muutaman muun kaverimiehen yhteis kolmekymppisiä. Uitiin, saunottiin, syötiin, juotiin ja oltiin. Pääsin myös samalla seuraamaan sivusta erään isoveljen ja hänen siskonsa läheistä suhdetta. Sellaisina hetkinä sitä toivoo että itselläkin olisi isoveli. Suojeleva, mukava ja luotettava. Sellainen joka vetäisi turpaan kaikkia ääliöitä jos ei itse uskaltaisi. Sellainen joka hakisi mulle jäätelöä kun on kurjaa tai sanoisi että pelataan mielummin jotain, unohda se jäätelö jo. Haluaisin Ketulle ikuisen ystävän joka ei hylkää missän vaiheessa. Sisarus taitaa olla juuri se joka voi tuon paikan täyttää. Ehkä joskus tulevaisuudessa? Itse en ole kovinkaan innostunut käymään samaa rumbaa uudestaan näin nopeasti vaikka ihastelen muiden kasvavia vatsoja jo haikeudella ja pienellä kateudellakin. Hyvän ystäväni kasvava vatsa saa minut muistamaan lähes täysin kirkkaasti Ketun kipeää tekevät monotukset ja kääntyilyt mutta samalla myös jännityksen kaikesta tulevasta. Silti en kykenisi siihen ainakaan vielä. Koetan löytää itseni ensin uudestaan. Harrastuksen ja vartaloni. Tai edes hyväksymään tämän uuden muodokkaan itseni joka minua nykyisin tervehtii peilistä.

Grillailtiin

Ei grillattu koiraa

Son moro pyörän päältä!

Kirjoittamisen vaikeus

Moro. Olen yrittänyt käydä kirjoittamassa tänne useampana päivänä mutta jostain "kumman syystä" kaikki postaukset pysähtyvät keskeytykseen ja jäävät lojumaan pelkkinä luonnoksina. Raakileista en kykene jatkamaan koska kiukkuni kasvaa suunnattomasti jo pelkästään niiden luonnosten olemassaolon takia. Miksi minä en saa kirjoittaa rauhassa?

Tänään kun pitkästä aikaa sain taas hyvän innon päälle niin eipähän siinä mennyt muutamaa minuuttia kauempaa kun Ville päättää alkaa pesemään ikkunoita joita ei ole kukaan pessyt vuoteen. Siis juuri tänänä ja juuri nyt kun minä aloin päivittämään pitkästä aikaa blogiani. Tämä meinasi samalla myös sitä että kirjoitusrauhani oli mennyttä.

Arvata saattaa että minua suututti ja kovasti. Nytkin vielä ihan älyttömästi.

Eipä ihme kun en osaa enää ajatella järkevästi lähes missään tilanteessa. En saa olla IKINÄ yksin kotona rauhassa tekemättä mitään pakollista. Kaipaan omalle sohvalle lösähtämistä kirjan ja hunajateen kera Yksin. Saada ajatella hetken jotain täysin muuta ja tärkeimpänä kaikesta saada jotain uutta ajateltavaa. Aivoille virikkeitä! Voi kulkaa niitä minä kaipaan ja kovasti kaipaankin.





Tähän aivottomaan ketutukseen ei ole soveliaita kuvia olemassa.

Äipän vapaa (muttei kotona)

Viikonloppuna olin jo ihan hajalla lopetettuani joku päivä sitten maitobaarina olemisen. Soitin ämmille ja rukoilin apuja Ketun hoidossa. Hän suostui heti ja vieläpä sanoi odottaneensa aamu seiskalta että uskaltaisiko jo meille soittaa ikäväänsä. Meikäpä sitten otti ja nukkui pikapäikkärit Doctor Whon seikkaillessa taustalla. Mikä siinä muuten on että auringon paistaessa tekee mieli ottaa ne päikkärit? Olen nukkunut ehkä viidet taikka kuudet päiväunet kuluneen vuoden aikana mutta kesäisin ne tuntuvat onnistuvan helpommin ja aina juuri auringon paistaessa. Sopi minulle koska iltapäiväksi oli ohjelmaa luvassa. Kamuja ja Ylex pop joka oli ilmainen! 

Tämä oli ilmeisesti toinen kerta kun Ylex Pop on järkätty Tampereella. En ole ikinä edes tajunnut kuinka paljon porukkaa Keskustorille, eli ihan keskelle Tamperetta, mahtuu porukkaa. Paljonhan sitä mahtui ja varmaan enemmänkin olisi sopinut. Väenpaljoutta pääsi karkuun helposti puistoon joka tarjosi ainakin meidän porukalle keikan jälkeenkin hengähdystauon. Oli ihan siistii. Kiitos myös ylläri Joonakselle vierailusta. 

Sori laadukkaista kuvista. :D

Vipissä.

PAIDATTOMIA MIEHIÄ LAVALLA LOVe!

Superkamujen kanssa. Kuvan nappasi Solja. Kiitos. :)

Patistelin Villen kotiin ottamaan Kettua vastaan ämmin hoivista jotta itse sain jäädä vetelmään kebabin puistossa hyvällä seuralla maustettuna. Itse ruokakin oli hyvää. Kyllä tuntuu mielekkäältä olla ihan omana itsenäni päivän. Ihmettelin jopa sitä kuinka pystyin ottamaan mukaani tavallista pienemmän kassin jonne silti sujahti viltti, lämmintä vaatetta, vaihtokengät ja vesipullo.

Ketulla oli ollut hauska päivä kuten minullakin. On onni että oma äiti asuu samassa kaupungissa. Ei kaikilla ole tällaiseen hurvitteluun mahdollisuutta silloin tällöin kuten minulla.