It's just a perfect day.

Tavallinen päivä.

Istuimme bussissa ja kysyin että passaisiko sitä käydä vielä kaupassa ennen kotiin menemistä? Joo kauppaan! Sain vastaukseksi.

Kiertelimme hetken aikaa ja mietin mitä kaikkea sitä nyt taas tarvitsisikaan. Ketale ihastui erivärisiin mutta läpikuultaviin keittiötarvikkeisiin. Monta kertaa kakkua leipovana ihmisenä muistin että on tullut kiroiltua monesti leikkaus tilanteessa sitä kakkulapion puuttumista. Kettu valitsi meille sinisen lapion jota hän heilutteli onnessaan kuin Link löytäessään jotain hienoa. Suunnistaminen kassoille ei ollutkaan mikään piece of cake. Tyttö halusi syliin ja minun piti totta kai samalla työntää lastenrattaat kapeita käytäviä pitkin päämääräämme. Kakkulapio viuhui silmäkulmassani, ei mitenkään uhkaavan näköisesti, mutta silti osuen todella kipeästi kuitenkin silmääni. Säikähdin ja tyttökin säikähti niin että alkoi itkeä. Minun vasen silmänikin itki. Toivon että näkö ei mennyt ja että tyttö ei karkaisi samalla silmääni pidellen näkökyvyn ollessa yhtä blur kuin teininä ihoa kuviin muokattaessa. Jostain sain voimaa maksaa pienet ostoksemme (kakkulapio, aurinkopuuteri ja ale ripsiväri) jonka jälkeen sujautin pelottavan sinisen muoviesineen takaisin Ketun pieneen kämmeneen. Hän lopetti raivoamisen ja nyyhkytysten lomassa sanoi minulle Rakas. - haluten takaisin syyliini. Sylistä uskalsi kassan neidille myös huikata Kiitos Heippa.

Terveisin,

Ylpeä punasilmä-äiti. 

Jos sun lysti on niin kaikki tämä tee. Tai vaan osa.

Kipitin pikapikaa töistä kotiin jotta pääsisimme Villen kanssa tekemään jälleen läpystä lastenvahti vaihdon. Matkaani tuli mutka koska kuulin yhtäkkiä jostain läheltäni kiljuntaa ja avunhuutoa. Käännyin hieman reitiltäni ja näin nuoren n.7-10-vuotiaan pojan juoksemassa kauhuissaan haukkuvaa koiraa pakoon. Hän itki holtittomasti juostessaan ja minä juoksin pojan sekä hänen takana tulevan ystävänsä kiinni. Juttelin poikien kanssa hetken enkä vaan osannut jättää asiaa siihen. Lähdin etsimään kiusaajakoiraa sekä hänen ulkoiluttajaansa. Tieni vei läheisen talon ovelle joka kolahti aikaisemmin kiinni.

Oven avaa lauma nuoria tyttöjä joista pienin, arviolta samaa ikäkuokkaa kuin kauhistunut poika ystävänsä kanssa, oli äsken ulkona koiran kanssa.

Olitteko kenties äsken ulkoiluttamassa koiraanne?

Juu.

Et sattumoisin huomannut että se olisi purrut poikaa?

En.

Se poika itkee tuolla ulkona.

Juu.

Asuuko teidän naapurissakin koiria? Saattoihan se olla joku toinenkin koira?

Juu.

Tytön äitikin liittyy mukaan keskusteluun ihmetellen minua heidän ovellaan.

Silittikö joku koiraa? Äiti kysyi.

Ei.

ym.. 

Tytön äiti lupasi vielä jututtaa lastaan asiasta. Minä en voinut tehdä muuta kun toivoa ääneen että pojalta pyydettäisi anteeksi jos heidän koiransa oli purija. En ole varma pahoittelinko edes heillä käyntiäni (turhaan?) mutta poistuin paikalta poikien luokse.

Purtu poika ei enää itkenyt mutta selvästi hän oli hämillään ja vielä hieman järkyttynyt tilanteesta. Kerroin että syyllistä ei löytynyt ja kehotin kysymään vanhemmiltaan ovatko pojan rokotukset kunnossa sekä puhdistamaan mahdollisen haavan. Poika kysyi minulta kellonaikaa ja sen osoittaessa jo liikaa he molemmat juoksivat etsimään kaveriaan.

Toivon ja odotan sitä että jos näkee vääryyttä, aikuinen menee väliin. En tällä meinaa mitään hullua kauhkoamista vaan ihan reilua keskustelua. Oletko ok? Voiko auttaa jotenkin? Lapset ottavat myös reiluudesta mallia ja useimmiten asiat voidaan selvittää ilman suurempaa härdelliä. 

Reiluutta kaikille tasapuolisesti eikö? Oli lapsi sitten minun, sinun tai jonkun muun? :)

Back in business.

Myöhäistä huomenta. Onhan tuo kello jo melkein yhdeksän aamulla.

Meikä koettaa nyt oikeasti ryhdistäytyä tässäkin, vihdoin. Luvattu on monesti mutta silti mitään ei ole tapahtunut. Olen sentään alkanut jälleen lueskella lemppari blogejani. Joihinkin jopa jättänyt merkkini, joihinkin taas en. Minullahan ei oleensä ole mitään kovin kehittävää sanottavaa vaikka kommentteja on kiva saada. Yleensä kommenttien jättäminen kaatuu siihen että puhelimeni on vain liian hidas. On ollut mieletöntä huomata että monet lukemani blogien tyyppit ovat taas raskautuneet! Jopa saaneet uuden vauvan jo rakastettavakseen ja hoidettavakseen. Meillä ei mitään sellaista ihmettä ole tapahtunut. Tai tapahtui mutta ei. Sinnitellään näillä mitä on.

Meidän kolmen hengen poppoolle kuuluu silti ihan mukavaa. Olen saanut voimaa joka viikkoisesta harrastuksestani tangolla sekä nyt uutena lisänä ilma-akrobatiasta kankailla. Myös rengastrapetsi kiinnostaa mutta en omista vielä tarvittavia lihasvoimia. Aktiivisesti olen harrastanut synnytyksen jälkeen vasta nelisen kuukautta ja se on tuonut huomattavan positiivisen muutoksen vireystilaani. Jos ketään kiinnostaa niin voin heittää joskus jotain juttua harrastuksestani enemmänkin. Muuten käyn töissä mutta siltäkin rintamalta kuuluu sen verran uusia tuulia että olen vihdoin saanut vähän aamuvuorojakin pelkän puuduttavan ja sosiaalisen elämäni pilanneen illan lisäksi. Siksi ajattelinkin että nyt minulla olisi mahtava tilaisuus myös saada blogi käyntiin koska ehdin ja pystyn tehdä asioita. Näen ihmisiä ja käyn paikoissa Kettu keikkuen olkapäilläni tai rattaissa. Keikoilla käyminen sekä muut iltamenot ovat edelleen haastavia koska en haluaisi pistää tyttöä yökylään. Ämmi ei yleensä suostu hoitamaan lastani kotonani. Yhteisistä iltamenoista Villen kanssa voimme vain kuvitella. Villen kanssa olemme kuitenkin nähneet parin kuluneen viikon aikana enemmän kuin normaalisti koko kuukautena.  Se tuntuu hyvälle. Silti aika jonka hän viettää kanssamme on pois uudesta sarjakuvasta johon hänen pitäisi keskittyä eli tottavieköön tunnen huonoa omaatuntoa varastamallani aikaa hänelle tärkeästä työstä.

Asuntomme on edelleen hävityksen kauhistus. Ei kukaan haluaisi ostaa todella halvalla Traxin akustisia rumpuja? Sellainen musta sisustuselementti koristaa ja vie tilaa olohuoneestamme nykyisin. Sopisi hyvin esimerkiksi mustavalkoiseen kotiin tai sitten ihan oikeaksi soittimeksi. Pistäkää viestiä kiinnostuneet. Kettu siivoaa joskus tavaroitaan mutta yleensä ei. Silti se pahin sotkia on kyllä tämän talon emäntä itse.

Nyt lattiallamme köllöttää Villen kolmesta veljeksestä kaksi. Onneksi pääsiäisen antamat lomapäivät toivat veljeksiä samaan kaupunkiin. Ehkä käytän kohta hirmuvaltaani ja potkin pojat ylös että pääsen imuroimaan.. No niin, palataan tyypit! :)