sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Sorsapuiston leikkikentällä (tallennus Jaden silmin)



Vastavirta on baari Pispalassa jossa tulee käytyä katsomassa bändejä. Eipä ole aikoihin kyllä tullut mentyä vaikkakin tarjontaa olisi ollut. Kaikkien kummien tekosyiden varjolla en ole myöskään homnannut korttia tankotanssisalille. Omaa tankoa ei kykene onnettoman kattomme takia pingottamaan kotiin.

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Kotieläinpihalla

Toissa viikonloppuna käytiin mummin ja vaarin kanssa kotieläinpuistossa autolla. Olipa oli helppo kipaista Ylöjärvellä sijaitsevaan Pirttikallion kotieläinpihaan. Siellä oli myös pienenpieniä pupuvauvoja. <3 Puisto on ihmettelijöille avoin päivien rajattuina tunteina ke - la klo 10 - 16 jotta eläimet saavat rauhansa ja vapaana jaloittelunsa. 



Raivokohtauksen jatkuvat edelleen.. Vaikka useimmiten kiroan älypuhelintani koska sen vuoksi olen kokoajan tavoitettavissa niin nyt jos koskaan olen tyytyväinen kännykkäni internetyhteyteen. Sieltä saa nimittäin hätäapuja tarvittaessa T/Keletapeilta.

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Vielä hetki ja sitten kokonainen taas

Heipä hei!

Tässä sitä on tullut nyt vihdoin vietettyä sitä "perheetöntä" elämää muutama päivä. Hommia riitti niin paljon etten ehtinyt muutamaa kertaa enempää ihmetellä uutta tilannetta. Sain äsken puhelun että junassa ovat ja kohta kotona. Kiireen vilkkaan heivasin vieraat miehet ulos (siis Hempen miehen perheineen), siivosin ja pesin kuusi koneellista pyykkiä. Ruokakin on jo puoliksi valmis. Tehokas aamu.

Muuten viikonloppuni meni oikein nopeasti samaan tapaan kuin kaikki muutkn päivät Ketun kanssa. Tosin olin nyt osallisena siskoni perheen lomassa. Kävimme uimassa, kirpparilla, leikkipuistossa ja ämmillä. Leivoin ja söin liikaa suklaata. Siskon mies osti Tallipihan Suklaapuodista myös paljon lisää erilaisia suklaita. Ihan kuin tekemäni suklaakakku ei olisi ollut tarpeeksi tuhtia. Uskokaa minua, se oli. Särkänniemeen ei menty koska 37e henkilöltä olisi ollut Koiramäestä ja delfinaariosta liikaa. Minusta on erikoista että alueliput ovat poistuneet lähes kokonaan käytöstä.  Luultavasti joku kokeilu tälel kesäkaudelle. Ainakin toivon niin! Minua houkuttaa vasta avattu Koiramäki kovasti. Olen koettanut kurkkia sinne aina pyöräillessäni paikan ohi.

Ville kertoi puhelimessa että he olivat olleet mustikassa. Mitä tekee Kettu? Nukahtaa metsään! Voin kuvitella näyn kun pieni tyttö simahtaa kaikkien niiden herkullisten mustikoiden syönnin uuvuttamana mättäälle. Itse kiroilisin vieressä vaatteita joita en saa enää millään puhtaaksi. 

Käytiin viimeviikolla hevosia morjestamassa when suddenly wild horse appeared!

lauantai 6. heinäkuuta 2013

YKSIN!?! X_____X

Jäin äsken yksin. Täällä on vain minä, hirveä sekasotku, pissainen lattia ja Joose Keskitalo. Mies puki Ketulle sievän mekon päälle, pakkasi laukkuun vaatteita ja muutamia leluja. Muisti ottaa vaippojakin. Ja  sitten he lähtivät kahdestaan junalle jonka määrämpää on mummola.

Tämän muutaman päivän kun tiedostin asian olin coolisti. Meikä saisi vihdoin sitä ikiomaa aikaa jota olin itku silmässä kerjännyt useammin kuin muistin. Nyt se sitten iski vasten kasvojani. Pieni lapseni ei ole yöllä luonani. Ei tuhisemassa söpösti räkäkuplia nenästään tai kiljumassa puolikuudelta aamulla äidin kainaloon.

Onnekseni/epäonnekseni, miten sen nyt ottaa, isosikoni Hempe perheineen ajelee tänään välietapiksi Tampereelle ja vietämme viikonlopun yhdessä. Saampahan kerrankin jakaa koko huomioni kummitytölleni.

Nyt siivoamaan ja ihmettelemään miten saan olohuoneesta kotoisan. Ystävämme Riku kävi meillä eilen shoppailemassa.  Mukaan lähti Villen maalaama teos joka on notkunut seinällämme vuosia. Asuntomme ei ole enää entisensä nyt kun tuo punainen pahiksia turpaan vetävä supersankari ei kiiku enää tutulla paikallaan. Vaihtelu virkistää tosin ja eihän niitä omia teoksia kannata ikuisesti pantata itsellään. Kiertoon vaan! Villen maalauksia löytyy vaikka kuinka jos vaan raaskisi niistä muistakin luopua.. Joskus sitten. 

Tervetuloa vierailemaan meidän vanhassa kodissamme muutaman kuvan verran.
Mukana nyt jo hyvästelty maalaus. En ymmärrä kuinka en löytänyt helposti nykyisestä kämpästä ja maalauksesta kuvia. Ketusta taas löytyy kuvia.. :D
Minä ja mieheni Peter. Taustalla myös Viken leffan lavaste (ja JESSE).
Kostajat nörttää.