Mitä livempää, sen kivempää.

Tauti on selätetty mutta heikohko olo jatkaa jylläämistään. Ketun sairastaminen oli täysin erilaista kuin meillä isommilla. Hän oli kiukkuinen, itkuinen eikä halunnut syödä lähes mitään. Ainoastaan maito tuntui kelpaavan. Ei uskalleta liikkua tänään vielä muskariin vaikka tiedän sen olevan Ketukan viikon kohokohta. Näkisittepä miten tyttö alkaa hihkua ja heilua heti muskarimme vetäjä Marjan otettuaan Nunnu nukke esiin. Varsinkin kitaroilla säestettyjen kappaleiden aikana Kettu heiluttelee päätään molemmille puolilleen ja jamittelee täysillä mukana.

Ja minä luulin hällä olevan pakkoliikkeitä!!

Mutta ei. Hän vaan rakastaa musiikkia. Onneksi isiukkeli taitaa tuon musiikin soitanta puolen (meikä ei haltsaa muuta kuin kuuntelun mutta JES mulle koska tykkään kuunnella). Mitä livempää, sen kivempää.

8kk+1viikko

Jos jollain tietoa vaikkapa musikaaleista Tampereella minne saa ottaa pienen lapsen matkaan niin pliiiis tell me.

now playing : Mörköooppera - Vokaalilaulu

Ou nou

Morjens.

Täällä meidän Ketunpesässä on tapahtunut olkkarin lattian valloitusta lauantai illasta saakka. Sänkyyn asti ei kyetty. Saatiin jostain kunnon vatsapöpö ja eihän tässä elämässä ole jaksanut edistyä mihinkään muuhun suuntaan kuin vessaan. Ketulla oli sen verran tilannetajua että nukahti lauantaina jo iltaysiltä. Onneksi! En tiedä miten olisin selvinnyt eilisen päivän ilman äitiäni joka leikitti, ulkoilutti ja syötti Kettua. Samalla tuli ajateltua että miten oma äitini on jaksanut huoltaa meidät kun ollaan satuttu olemaan yhtäaikaa kipeitä. Lapsi on kuitenkin hoidettava joten jostain sitä ylimääräistä virtaa löytyy. Meidän perheessä se olin tietysti minä joka huolsi Ketun ennen apujoukon saapumista. Vikke koetti pysyä liikkumattomana asennossa jossa oli vähiten huono olo. Itse luulin hänen nukkuvan.

Oon lukenut joskus jostain että äiti pystyi nostamaan auton lapsensa päältä tosi paikan tullen. Oliko lie urbaanilegenda vai ovatko äidit niin suojelevia lapsiaan kohtaan?

Naarmunenä lauantaina (kuva otettu tietty ennen kuin en vielä itkenyt sisuskalujani ulos vessassa)

Tartutettiin Ketun mummi ja vaarikin jotka kävivät vierailulla ennen kuin pöpö räjähti. Lätty postasi myös whatsappiin kolmen maissa aamuyöstä kuvan itsestään kalman kalpeana. Eli hieno tauti tämä!

Tosielämän sarjakuvaa

Ville Rannan aivan nerokas Isi on vähän väsynyt-sarjakuva voisi olla suoraan minun (tai sinun) elämästä. Oli siis pakko jakaa tämä hulvaton hyvinkin tuttu keskustelu kanssanne ja suositella lukemaan koko sarjakuva.

Ja ei, Ville Ranta ei ole minun Villeni vaikka molemmat piirtävätkin sarjakuvaa. Hyvä Villet!

Randomnezz & Level Up!

Meikää hiukan ärsyttää kun kirjoittelu on jäänyt vähemmälle. Koetan kyllä kirjoittaa ja luonnoksia on vaikka kuinka mutta en saa niitä ikinä valmiiksi ja huomenna teksti onkin jo "vanhentunutta". Olishan se siistiä kertoa asioista paremmin per postaus mutta itse tunnun tunkevan koko viikon aina samaan pötköön jolloin voi vaikuttaa jonkun jutun olleen toista pienemmässä osassa. Näin ei kuitenkaan yleensä ole. Tulee mieleen esimerkiksi joulukuun reissut joista en muutamaa lausetta enempää kirjoittanut vaikka ne olivat tärkeitä minulle ja Ketun kehitykselle. MRÖÖÖÄÄH!

Tässä siis taas tuttua pintapuolista pötkö postausta..

Ollaan tavattu Josefinaa ja Amelieta (aamuihminen.blogspot.com) ja hengailtu heidän kanssaan. Tytöt ovat samanikäisiä ja tuntuvat tykkäävän toisistaan kovasti. Meillä isommillakin tytöillä on juttua riittänyt. Ameliekaan ei ole nukkunut öitään kunnolla Ketun (ja monen muun vauvan) tavoin ja aloittelimme about samoihin aikoihin unikoulua.

Paapo-setä kävi kylässä.

Viken veli kävi pikakyläilemässä ja opetti minullekkin kuinka Ketun kanssa kuuluu leikkiä nukella (kyseinen nukke löytyy ekasta kuvasta). Siis sillä nukella kuuluu tietysti tehdä vauva ääniä eli puhua vauvojen kielellä "Ättä tättä tää tää." niin johan innostuu. Tosin Paapon tekemänä äänet olivat hulvattomia koska hänellä on hyvin matala ja miehinen ääni.

Kettu pääsi ensimmäistä kertaa elämässään myös pulkkaan. Ei kiinnostanut. Minusta se oli hauskempaa koska orjuutin ämmin vetämään meitä kahta. Laskimme myös mäen ja siitä Kelmi tuntui tykkäävän.

Kettu on tänään 8kk! Isoooo tyttö.
(Tuolla hän juuri irroittelee joulukortteja jääkaapin ovesta.. Kiva.)

Unikoulusta ja sen tuloksista

Varmaan suurimmalla osalla tuoreista äideistä ja isukeista on ollut jonkin näköistä univajetta jopa kuukausia, ehkä vuosiakin. On muuten meijänkin taloudessa. Aloin olla suhteellisen loppu "nukuttujen" öiden jälkeen tunkien Ketulle tissiä suuhun kymmentä kertaa yössä että olisi hiljaa edes hetken. Villen kanssa tehtiin sopimus että nyt loppui yötissuttelut tytöltä. Terkkarilta saatiin neuvoksi että parempi jos isukki nukuttaisi niin ihana maidontuoksu ei kantautuisi vauvan sieraimiin. Mietitäämpä nyt vaikkapa vastaleivotun pullan tuoksua, itse ainakin kiljuisin että MULLE!

Voi kamala sitä huudon määrää tosiaan. Ottihan se sydämmestä ja tunsin itseni kiduttajaksi. Tosin samalla tiesin että tytöllä on kaikki hyvin. Hän oli kainalossani, kiinni ihoani vasten ja samalla silitellen koetin rauhoitella. Silloin tuntui että minäkin olisin tarvinnut rauhoittelua kun meinasin luopua toivosta ja aukaista rintaliivit. Pysyimme silti molemmat päätöksessä eli ei maitoa yöllä.

Ensimmäisenä yönä selvisimme neljällä herätyksellä. Yöllä oli pakko antaa kerran maitoa koska toinen rintani olisi poksahtanut. Yö numero kaksi herätyksiä oli vain kaksi joista viimeisempi kesti tunnin (itkua). Kolmannen yön vietin itse siskoni luona (ekaa kertaa muualla kuin Kettu kainalossa) ja miehen mukaan heillä oli mennyt hyvin. Neljäntenä yönä kaksi herätystä joista toiseen hiukan ennen aamu kuutta olevaan pakottauduin ylös että saan vauvan hiljaiseksi. Eli heräsimme tavallista aikaisemmin ja annoin maitoa. Oliskohan se sitten ollut viides yö kun Kettu nukkui 00-6.45! Tämä merkitsi samalla ensimmäistä täys pitkää yötä niin minulle kuin sille pienelle rontillekkin.

Voimpa siis sanoa että jee jee. Kyllä Kettukin osaa kun annetaan mahdollisuus. Nyt viimeiset pari yötä ovat menneet hyvin. Itku on alkanut vasta aamuyöllä (neljän-puoli kuuden maissa) jolloin olen jopa saattanut antaa maitoa saadakseni jatkaa unia hiukan pidemmälle. Ennen aamu viittä en ole sortunut maito valttikorttiin eikä sitä kyllä ole enää huudettukkaan.
Tsemppiä ihan superisti kaikille unettomista öistä kärsiville.

Jakakaa ihmeessä kertomuksia omista nukutus ja nukkumattomuus kokemuksistanne.

Kettu huumoria

Aamulla herään Ketusta tulevaan mojovaan pierun pärähdykseen. Kuluu pieni äänetön hetki  jonka jälkeen tyttö alkaa pitää samankaltaista ääntää suullaan "Pröööth".

Nerokasta.

Niin ja tämä sama kuvio toistuu usein myös päivällä.

Elämä on yhtä (eriä) juhlaa

Morrrjesta. 

Meidän piti lähteä käymään itä-Suomessa pyörähtämässä taasen mutta poikkiksen (hehe tänä vuonna kolkyt niin kiva sanoa poikaystäväksi) työt ovat niin pahasti kesken että eihän siitä mitään olisi tullut. 

Tästä johtuen meikä pääsi yllättäen Kideblogien lanseerauskemuihin tutustumaan äitibloggaajiin, portaalin upeaan äitiin Heliannaan ja muutamiin kyseisten blogien seuraajiin. Itse olin liikenteessä "onnekkaana fanina" ja ihan mielenkiinnosta muita äitityyppejä kohtaan. Kemut olivat onnistuneet ja yhteishenki oli kovasti läsnä. Äitiys yhdistää. Minuu jaksaa aina vaan ihmetyttää kuinka sitä toiset äidit osaavat ja jaksavat laittautua kauniiksi. Heidän miehensä/naisensa ovat onnekkaita toisin kuin oma ukkelini. Kiitos kaikille seurasta ja hyvästä syystä änkeytyä mekkoon jonne en uskonut mahtuvani.

Kideblogien ihanat bloggaajat

Muskari on alkanut jälleen ja muutenkin tuntuu että porukka palautunut joulusta ja vuoden vaihtumisesta. Niimpä mekin olemme hengailleet ihmetellen esimerkiksi muita vauvakamuja. Joululoman aikoihin tapahtui kunnon evolvaamista itse kussakin tutussa vauvassa. Hiukset olivat kasvaneet, kontaktin paremmin ottaminen ihmisiin ja se liikkumisen määrä! Eli Kettu ei ollut todellakaan ainoa toukokuun vauvaporukastamme joka oli oppinut uutta. 

Olisi muuten suhteellisen siistiä jos me isommatkin ihmiset voisimme oppia uuden taidon kuukaudessa.. Vaikkapa soittamaan bassoa, piirtämään tai valmistamaan esineitä puusta.

Kyllähän sitä voisikin yllättää itsensä oppimalla jos oikeasti treenaisi. Noilla pikku temmeltäjillä taas on ainakin yksi ehdoton valttikortti tähän uuden oppimiseen, aika. Ketulla on viimeaikoina ollut päämääränään äitiä, tai mitä tahansa, pitkin kiipeäminen pystyyn. Kunnon pieni marakatti. Sirkukseen töihin sitten hiukan isompana.

Pernatuoppi 2/4 ilman kynää ja paperia 

Nuorimman systerini vanhenemiskakku. Rauhaa ja rakkautta.

Niin siis nokkelaan otsikkooni vielä palatakseni täähän on ollut yhtä juhlaa tosiaan koko viikko. Tiivistyksenä: Pernatuopin emännät juhlimassa Ruby&Fellasissa (btw kaksi pääruokaa yhden hinnalla tammikuun ajan), toukokuun äiti ja vauvakamut yhdessä pitkästä aikaa, ensimmäinen ilman Kettua nukuttu yö (heräsin n.10 kertaa silti), systerin synttärit ja Kideblogien julkkarit. Tänään söin pizzaa joten suussanikin oli bileet. ;) 

Keräys vimma?

kuva: 9gag.com

Painiskelin eräänlaisen ongelman kanssa jo vuosikausia sitten. Pieksin haluamani Pokemonin joten en saanut sitä. Nyt olen keksinyt ratkaisun joka oli hyvinkin simppeli=isku joka jättää aina Hp:ta hiukan jäljelle. HAHHAHA. Yksinkertaista.

Tässä kun on porukka kertonut (tai blogannut) asettaneensa itselleen tavoitteita uuden vuoden kunniaksin niin voin kertoa että oon muuten minäkin. Aijon nimittäin napata kaikki pokemonit  Blackista. Silti olen edelleen sitä mieltä että nämä uudet Poksut ovat ihan super rumia verrattuna vanhoihin. Tarkoituksena on myös siirtää kaikki cooleimmat Pokemonit kautta aikojen tähän uusimpaan omistamaani versioon joka on White 2. 

Ihan älytöntä fanitusta silti I know. 

Listalta ympyröity jo ne mitkä ovat ihan varmasti jo minun.

050113

MOrjesta!

Vuodenvaihtumisesta voisin kertoa että Kettu piti raketeista. Raahauduimme kuuden maissa illalla läheiseen puistoon katsomaan kuinka porukan rahat lensivät taivaalle. Jokaikisen raketti äänen kuultuaan Ketu koetti nousta vaunuista ylös ja kuikuili hurjasti muutenkin. Saihan hän ihmetellä valoshowta sylistäkin. Poikaystäväni Vikke, kissaihminen,  huolehti erään koiran perään jonka seuralainen taputteli koiraa selkään kannustavasti rakettien paukkeen lomassa. Kyllä minä vielä joskus edesmenneelle Jesselle seuraajan saan..

Kaupungin ilotulitus alkoi kympiltä ja kävin tsekkaamassa sen hyvässä seurassa keskustassa. Pyörällä ajo tosin tuntui täydeltä mahdottomuudelta siinä lumihangessa (ja olikohan silloin jo loskaakin?) mutta selvisin tyyliin kaksi minuuttia ennen tasaa paikalle.

On tullut syötyä tapani mukaan hyvin ja sitten vastapainoksi ollaan käyty Wilmiksen kanssa pari kertaa aamukävelyllä. Meikällä lisäpuntti mukana kantorepussa. Älkäät huoliko, nollakelilla hänkin on tarjennut. Itseasiassa alan kallistua jo siitä pois että lenkkeily olisi kurjaa, se on ihan jees jos on hyvät kengät.

Intialaista naminamii ja sitten jälkkäriksi talon syöminen+Mallorcaa. 

Niin muutes. Tunnustaako joku tuoneensa postilaatikkoomme sydämenmallisia marmelaadeja? Meitsi alkaa pahasti jo ajatella niiden ilmestyneen naapuriltani jolle aina vahingossa vilauttelen verhojen ollessa auki. Pliis sanokaa joku tuttu että näin ei ole vaan karkit ovat sinulta. :D

Kiitos kuvista siskolleni Lätylle.