perjantai 31. elokuuta 2012

Ketutuksen meininkiä





Meikällä on vähän tuollaisia Ketun asennoista kumpuavia fiiliksiä. Ottaa päähän, ärsyttää ja vaan makoiluttaa koska muutakaan ei oikein jaksa. Hengitys on edelleen vaivalloista ja yskittää kokoajan mutta koetan olla sitä tekemättä. Vauva meinaan säikähtää yskimistäni. Arvaahan sen jo ennalta jos toinen syö kaikessa autuudessaan tissiä ja sitten koko ruokalautanen ja ruokapöytä tömähtävät pari kertaa.

Minulla siis todettiin vanha riesani keuhkoputkentulehdus. Pläääh. Toivottavasti keuhkot kantaisivat edes huomenna paremmin. Yskimisestä tulee pää kipeäksi ja pääkipua (kuten kaikkea muutakin) hoidan suklaalla. Mmmm suklaata. <3

keskiviikko 29. elokuuta 2012

oikea Moro!

Jes eli oikeata morjestusta nyt.

Ristiäiset tosiaan olivat ja menivät pari viikkoa sitten. Sujuivat hienosti. Vieraita oli kolmisenkymmentä jonka vuoksi me, mummot ja isomummo osallistuivat leipomuksien tekoon. Juhlat olisivat muuten olleet aika kuivat eli ruoattomat. Vauveli käyttäytyi sievästi ja minä siveästi imettäessäni vessassa. Mekkoni oli sellaista tyyliä joka piti ottaa kokonaan pois päältä imetyksen ajaksi. Luulin pukiessani mekon ylleni että olen laihtunut näyttämään jo suhteellisen normaalilta mutta myöhemmin valokuvia selatessani juhlasta huomasin olleeni kamalasti väärässä. Metka homma muuten että siskoni ja Viken veljet tapasivat vihdoin kaikki toisensa. Olihan se jo aikakin.

Tosiaan minut helposti ylipuhuttiin lähtemään sukulaisten matkaan pohjoiseen ristiäisten jälkeen. Villellä oli musahommat ja muut työt jotka olisivat jättäneet meidät tytöt kakkosiksi hetkeksi joten tietysti lähdin reissuun. Sukuni on hyvin naisvaltainen ja täynnä kokoaikaista höpötystä. Kettukin imi itseensä tuota puhetulvaa ja alkoi jokellella ihan hulluna reissussa. Hänellä tuntuu olevan kokoajan enemmän ja enemmän sanottavaa. Uusia äännähdyksiä, äänenpainoja ja kiljahduksia. Ville saikin meiltä monesti puheluissamme kuunnella ainoastaan Ketukan jokeltelua.

Ketun 1,8kk ikäinen serkkutyttö rakastui taas enemmän Kettuun. Joka aamu hän juoksi herättämään meidät huudelleen ensin nimeäni ja sitten vauvaa ja kun hän pääsi sänkyymme niin suusta tuli käskevä "Herää!". Kahtena eri aamuyön tuntina heräsin myös kissan kehräämiseen vieressämme. Liekkö halunnut syödä maidolta tuoksuvan vauvan tai jopa omia itselleen pennuksi kuten tehnyt serkkutytölle.





Raivostunut nallukka takaisin Tampereella

Nimeä en valitettavasti täällä blogissa kerro mutta sen verran voin valottaa että ihan oikeasti Kettu ei ole Kettu. Se on lempinimi.

ps. Kannattaa varata ajoissa paikat IC junasta jos mielii saada vaunut mahtumaan mukaan. Lähijunissa jätimme vaunut "eteiseen". Sain itse junan viimeisen lastenrattaat sisältävän paikan junasta jolla päätimme matkata kotiin. Samassa vaunussa oli seitsemät rattaat. Neljä mahtui istumavaunuun sisälle ja kolmet muut jäivät kulkuväylälle niin että hiukankin suuremman mahan omaava ei olisi niitä mahtunut ohittamaan. Onneksi vaunun toisessa päässä oli tyhjä kulkuväylä. :D

tiistai 28. elokuuta 2012

Pika moro


Viimeiset pari viikkoa ovat kuluneet näiden pikkutyttöjen juttuja seuraillessa maalla jonne minut kaapattiin helposti. Meikä oli vielä eilen yli 39 asteen kuumeessa mutta päätin tulla morjestamaan pikaisesti. Terkkuja kaikille!

Palaan asioille kunhan jaksan istua koneella. Hirveä hinku olisi jo nyt tsekata lemppari bloggaajien juttuja mutta sänky vetää puoleensa silti hiukan enemmän.

perjantai 10. elokuuta 2012

Paketti postiluukussa






Meikä vuodatti kyyneleitä avattuani tytön pakettin. Tuli sellainen cute overload fiilis. Kettu&kettupipo kombottaa kympillä. Kiitos Niila. <3

ps. Tyttö kääntyi eilen selältä mahalleen niin että sai kädenkin fiksusti altaan pois. Ennen matka on ollut muuten ok mutta toinen käsi on jäänyt puristuksiin ja voitte arvata että se suututtaa.

2kk+2vk+5vk

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Blogimammojen ystäväkirja


Blogimammojen ystäväkirja



Ojenna ystäväkirja yhdelle äitibloggaajalle, jolla se ei ole vielä ollut. Ilmoita ystäväkirjasta hänelle hänen blogissaan. Ei tarvitse kiittää ketään, jaa vain tietämyksesi kaikkien äitien kesken! Valitse osiollesi mieluinen väriteema ja muista kopioida kaikkien tiedot mukaan. 

Minä: Emilia 18.03.1992
Blogi: emilia-itsallaboutava.blogspot.com
Lapset: Ava 12.10.2011
Paras raskausajan neuvoni: Ota masukuvia! Paljon erilaisia. Kadut myöhemmin, jos et ota.
Paras vauvanhoito vinkkini: Kokeile useita eri merkkejä D-tipoista, korvikkeesta, vaipoista yms. Se ensimmäinen ei aina ole paras, vaikka ei tulisikaan isoja ongelmia.
Paras paikka saada neuvoja: Vauvakahvila ja avoin päiväkoti. Näkee livenä samanikäisten lasten äitejä ja pääsee jakamaan kokemuksia.

Minä: Lisa Love - marraskuu 1986
Lapset: Kettu - toukokuu 2012
Paras raskausajan neuvoni: Älä jää sohvanpohjalle makaamaan vaan liiku jos et ole kipeä. Voit säästyä selkäkivuilta peruskunnon ylläpitämisellä.
Paras vauvanhoito vinkkini: Hymyile ja naura paljon vauvallesi, hän oppii sen nopsaa itsekkin. ;D
Paras paikka saada neuvoja: Muut äiti ja isi bloggaajat. Varsinkin sellaiset kellä tiedot vielä tuoreessa muistissa eli suunnilleen samanikäis(t)en lapsen vanhempi. 

Minä: 
Blogi: 
Lapset: 
Paras raskausajan neuvoni: 
Paras vauvanhoito vinkkini: 
Paras paikka saada neuvoja:


Ystäväkirjan saa seuraavaksi kapymatkalla.blogspot.fi:n maisa-äiti. :)

tiistai 7. elokuuta 2012

Hissin odotus mummeli

Ekana vähän taustamusaa ja epileptinen video Original Heteroesilta. Meillon kotona välillä vähän tälläistä.. :D


Yhtäkkiä huomasin että Kettu on kasvanut mielettömästi. Ville on ollut sitä mieltä joka ilta palattuaan töistä "Taas oot kasvanu isin töissä ollessa?" hän puhelee tytölle. Itse huomaan kasvun tasan siitä että vaatteet joita luulin isoiksi aijemmin ovatkin sopivia!

Käytiin ystäväni ja Ketun kanssa Sokkarin salaatilla. Hissiä odotellessamme joku mummo alkoi juttelemaan vauvalle (kun tämä söi nyrkkiään rattaissa) että "Eikö se äiti ruoki sinua. Tuollaisia ne äidit ovat.." Meikä tietty tokaisi mummo-ihmiselle että se on syönyt ihan vasta ja kasvaakin nopeampaa kuin muut ikätoverinsa. Sitten mummelin ilme kirkastui ja alkoikin ihastella vauvaa. Oikeasti luulin että hän halusi vaan aukoa päätään minulle mutta kääntyikin eduksi loppupeleissä. Eli välttis "ilkeän näköiset mulkaisut" eivät ole sitä. Että tiedä vaikka se bussin vanhempi naishenkilö katseli minua ja vauvaa oikeasti hyvällä eikä pahalla?


isi ja "aamukahvi"
isukki on meistä kahdesta se hauskempi vauvan mielestä vissiin. itse olen toista mieltä.

Aika siistiä muutes. Postilaatikkoon oli ilmestynyt Kaksplussan näytenumero! Siellä olikin tuttu pikkutyttö viimeisillä sivuilla. ;)

Yhyy tänään / huomenna aamupäivästä pitää saada kämppä kuntoon vieraita varten. Ei niinQ yhtään jaksais.

maanantai 6. elokuuta 2012

Bye bye Buffy.

Buffy on loppunut. X_________X Viimeiseen 7-kauteen meni vain muutama päivä. Eli oikeammin sanottuna viikonloppu ja tämä aamu. Suhteellisen onttoa nyt vaikka tiesinkin kuinka se loppuisi. Olenhan sen aijemminkin katsonut. Hei ja se olen minä jonka mielestä sitä omaa aikaa eli katsoa leffoja/sarjoja/olla tietokoneella ei ole vauvan hereillä olon takia. Imettäessä kuitenkin tuota luppoaikaa on enemmän mitä olisin osannut kuvitellakkaan. Nyt ei auta kuin metsästää jostain Buffy-sarjikset. Ja ehkä sorrun myös Angeliin jossain vaiheessa vaikkakaan sen tullessa joskus televisiosta en kiinnostunut kovinkaan.

Ketukan ihka ensimmäiset juhlat lähestyvät uhkaavasti. Pitäisi leipoa paljon hyvällä tuurilla. Yleensä tekeleeni voivat maistua ihan hyviltä mutta näyttää epämääräisille. Kuinka sellaisia yllätyksiä uskaltaisi kukaan edes maistaa?

Ja kuinka kehtaan sellaisia tarjota?


Ai niiiin! Sampolan kirjastossa on tällä hetkellä My Little Pony-näyttely yksityisestä kokoelmasta.  Tai oikeammin siellä on yksi suurempi vitriini täynnä poneja. Joskus vuosia sitten Oulussa oli mieletön poninäyttely johon pääsimme tutustumaan siskojen kanssa vaikka paikka oli kiinni. Paikalla meinaan sattui olemaan vahtimestari joka halusi tarjota pienille tytöille elämyksen joka ei ole unohtunt vieläkään. Oi etttä meikä tykkää pikku poneista. Kettu periköön ponini kun osaa olla niitä syömättä, karvoja leikkaamatta ja koskettelematta tusseilla.


Buffy olis btw aika cool nimi tytölle..

perjantai 3. elokuuta 2012

Vauva näki vauvoja ja työreissu

Ahihuh. Tänään olikin neuvolassa samassa kuussa syntyneiden vauvojen yhteistapaaminen. Kyllä se siltä näytti että nuo pienet kamut katselivat toisiaankin. Hiukan saattoi toisia jopa naurattaa. Totesin sielläkin ääneen että eipä ole tullut huomatuksi ennen omaa vauvaa kuinka erinäköisiä vauvat ovat. Luulin meinaan itse ennen että kaikki vauvat näyttävät samalle. Nyt jo monia vauvoja nähtyäni voin todeta olleeni totaalisen väärässä. Jopa samanikäisillä vauvoilla voi hurjan suuria kokoerojakin. Niinhän niitä on jo syntymähetkellä. Ei tälläisiä asioita ole vaan tullut ajatelleeksi. Nyt kuitenkin on.

Käytiin eilen näyttäytymässä työpaikalla vauvan kanssa. Ketale sai ihasteluja osakseen nukkuessaan tyytyväisenä vaunuissa. Minua tosin vähän harmitti että hän ei herännyt ja väläytellyt valloittavaa hymyään. Eipähän ainakaan itkenyt. Lähes kaikki näytti siltä samalta kuin silloin n.4kk sitten kun jäin lomalle. Sellainen erikoinen kaupaus on jo töihin takaisin. Rutiinia aamuheräämisessä, syömistä tiettyyn kellonaikaan. ym. Se oli niin helppoa. Nyt herätään vähän milloin sattuu, syödään milloin sattuu ja mitä sattuu. Onhan kotona tietysti ihanaa olla mutta jotenkin vaan.. Ensi vuonna sitten. Kerkeänhän minä töitä tekemään. :)

Kotimatka ei sitten sujunutkaan niin nätisti. Kuumanilman johdosta bussimme ylikuumeni ja matka kesti tavallista pidempään viilennys yrityksen takia. Vauva alkoi huutaa kurkku suorana keskellä bussia ja meikä koetti hyssytellä parhaani mukaan. Saatiin erikoislaatuisia katseita eräältä vanhemmalta naiselta eivätkä nämä katseet katsoneet meitä hyvin. Ainut vaihtoehto oli kaivaa tissitankkeri esiin jolloin huuto lakkasi. Arvata saattaa että oli vaikeuksia ulostautua bussista vaunujen ja tississä roikkuvan vauvan kanssa. Kellään ei tainnut käydä edes mielessä auttaa tai jos kävi niin aika vähän yritystä sen eteen tehtiin. Jäimme bussipyskille vielä tissuttelemaan ennen loppukotimatkaa. Huh huh. Olipa reissu!


Nyt on katsottu Buffyn kutoskausi.. Kyynel! Onneksi Osbe lainasi seiskankin.

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Vahinko

Kuuman ilman vuoksi poikkis osti muutaman pullon colaa. Minäkin sitten kuumispäissäni ja sokerivajeesta kärsien lipittelin sitä. En siis juo yleensä limukkaa kuin erikoistapauksissa. Tyhjensin ensin oman lasilliseni sohvalla lekotellen. Ville lähti pesemään vauvalta pyllyä vapauttaen tietokoneen hetkeksi. Siinä tietsikan vieressä kökötti Viken vielä täysi kokislasi jossa oli lisäksi limen palasia! Tietysti iskin suuni kiinni hänen juomaansa viilentääkseni oloani. Pyllynpesun päätteeksi ihmettelin poikkikselle ääneen colan eriskummallista makua. Niin.. Se oli kuulema höystetty rommilla.



Vahingossa rommikolaa. Kuinka todennäköistä? Tunnen niin yhteenkuuluvuutta Salkkareiden Sepon kanssa. Hänellehän kävi myös näin lopetettuaan juominen.

ps. Huomatkaa ketun limesilmät. Maistuis varmana sullekkin.