Piirretään JOOO!

Suuressa suosiossa ovat kellot, ympyrät ja viivat. Monesti meitä isompia kehotetaan topakasti jäljentämään neidin jalat ja kädet paperille. Viimeviikolla hän oivalsi myös valmiiden kuvien värityksen hienouden. Ehkäpä syntymäpäivälahjaksi tulee värityskirja tai kaksi.

Kuvat tehty yhteistyössä Ketun kanssa.

Mitäs me samixet + Linnavainion julkaisu!

Joitain päiväni kohokohtia. Pukea meidät mätsääviin asuihin. Tästä asiasta on ollut joskus paljonkin juttua kaksplussalla ja vauva-foorumeilla kotiäitien päivien kohokohdista. Kylläkin lapset puetaan samantapaisiin asuihin eikä koko perhe. Kyllähän tuo oikeasti on aika hauskaa eikä tämä ole ollut ainoa kerta eikä varmasti myöskään viimeinen. Ehkä hieman noloa? Vai onko teistä? Meikästä on ihan jees olla tekstiilikaksonen Ketun kanssa.

Kohta ollaankin Ruotsin maalla ihmettelemässä paikkoja naisvaltaisella porukalla. Ville jää työhuoneelleen pakertamaan uuden sarjakuvansa kanssa hyväksytysti tunteja putkeen kun koti ammottaa tyhjyyttään meistä tytöistä. Jos joku sattuu olemaan viikonloppuna Helsingissä ja liikkumaan Sarjakuvafestareilla niin poiketkaa ihmeessä Musta Ritari Kustannuksen pisteelle hankkimaan Villen sarjakuva nimeltä Linnavainio.

Linnavainio sua oottanut oooooooon. Kyseistä sarjista Ville suunnitteli, kirjoitti, luonnosteli ja piirsi tunteja ja aina tunteja poissaolevana perheen touhuista. Parempi olla hyvä ellei jopa upea teos. En ole itse vielä nähnyt pokkaria painettuna. Jännittää! Niin ja ollaanhan mekin viikonloppuna Helsingissä. Saa tulla morjestamaan jos törmätään. :)

Sorsapuiston leikkikentällä (tallennus Jaden silmin)

Vastavirta on baari Pispalassa jossa tulee käytyä katsomassa bändejä. Eipä ole aikoihin kyllä tullut mentyä vaikkakin tarjontaa olisi ollut. Kaikkien kummien tekosyiden varjolla en ole myöskään homnannut korttia tankotanssisalille. Omaa tankoa ei kykene onnettoman kattomme takia pingottamaan kotiin.

Lapsen kammoittava raivo

Termos!

Päätin eilen vähän hoidella asioita joten pakkasin pikku Ketun vaunuihin ja suuntasimme kirjastoihin palauttelemaan kirjoja eli oikeaan kasa sarjakuvia. Tosin en minä täysin huijannut kun puhuin kirjojen palauttelusta. Sain nimittäin luettua luultavasti enimmäisen Oikean kirjan vuoteen. Ennen luin suhteellisen paljon sci-fiä, kauhua, fantasiaa sekä niiden väliltä. Nyt keskittymiseni ei ole riittänyt muuhun kuin sarjakuvien selailuun aamuyöstä sängyssä sen jälkeen kun Kettu on monottanut minua nenään/tisseihin/muualle tai Ville ahdistanut ihan seinän ja itsensä väliin, jolloin olen herännyt. Mahdottoman hieno valloittaja fiilis valtasi minut kun kirja oli luettu. Minä pystyin siihen!
Ilmeisesti aikaa on kun sen vaan päättää käyttää johonkin tiettyyn. Miksei kirjaan? No niimpä miksei.

Pääkirjastossa latoessani kirjoja sarjakuvia palautushihnalle puhelin alkoi soida. Hätäpäissäni kirjaston puhelin hiljaisuuteen vedoten painoin puhelimen hiljaiseksi ja samalla sekunnilla Kettu keksi että hänen pitää saada tuo juuri hiljennettu vehje. Ai samperi sitä kiljuntaa ja kyynel tulvaa jonka tyttö tuotti kun hänen tahtonsa ei toteutunut. Pää painuksissa ja nolona kiiruhdin ulos samalla koettaen rauhoitella lasta. Ei niin mitään vaikutusta millään sanomallani, silityksillä, sylillä.. Millään! Paitsi lopulta sillä kun annoin periksi ja ojensin hänelle puhelimen. Kappas! Ilme kirkastui. Rattaissa istui jälleen hymyilevä äidin oma mussukka tosin hyvin räkäisenä äskeisestä huutamisesta.

Näitä raivokohtauksia on alkanut sadella silloin tällöin jos Kettu ei saa mitä haluaa. Kauhulla odotan aina sitä seuraavaa purkausta. Mitä voin tehdä? Onko pakko antaa suosiolla periksi? Pitävätkö kuuloetäisyydellä olevat tyypit minua aivan hirviönä kun annan lapsen kiljua/tyhmänä kun en osaa häntä hiljentää? Olenko hirviö jos en anna periksi? Emilia kirjoittikin aiheesta suhteellisen hyvän postauksen. Silti en tiedä mitä teen. Mitäs itse teet raivokohtauksen sattuessa? Oma mieheni leppyy ruoalla ja mahdollisella hetkellä Nintendon seurassa. Minä juttelemalla ja hampurilaisella.

Meikä kammoaa raivareita. Kaikkien. :<<

Lahjottu mansikoilla. 

Kirja oli btw Gisellen kuolema jonka on kirjoittanut Siiri Enoranta. Riipaiseva pätkä.

Kah kah

Mou!

Tässä ollaan vilkuiltu ja rapsuteltu paljon koiria. Jossain tässä lähinaapurissa olisi mahdollisesti syntymässä Vehniksen pentujakin.. Koirakuumeeni ei hellitä vaikka tiedän että en laiskuudeltani selviäisi pienestä lapsesta ja koiranpennusta yhtäaikaisesti. Silti haaveilu on pakollista.  

Tampere Kupliin myyntikojuilla eräässä pöydässä meitä vastaan tuijotti Pikachu jonka huomattuaan Kettu alkoi hihkua "Kah kah!" Eli siis selvennettäköön että tietty hän tarkoitti sanoa PiKAHchu. Ei tuo puhuminen ole vielä vahvimpia taitoja.

Ketale on muuten jo päälle kymmenen kuukauden ikäinen rontti. Oma tahto on välillä liiankin suuri. Tänään esimerkiksi tyttö sai raivarit meidän poistuessa leikkipuistosta jonne jäi temmeltämään muita pieniä. Puhumattakaan kahvilasta josta koetimme pikapikaa paeta Ketun alkaessa kiljua koska ei saanut kömpiä lattialla.

Faaak. Marakassi tippui sohvan taakse. Onneksi joku nostaa sen jotta tavaran voi pudottaa kohta uudestaa.

Perhekuva; Hiero mua jaloista, älä revi minuu tukasta, leikitään. 

ps. Ei kannata rekata netflixiin tai ei jää aikaa blogille/elämälle. True fact!
(+poke)

Se olen taas minä moro

Morrrooo!

Poikkis on taas bändilöimässä viikon mutta minä en todellakaan ole ollut toimettomana yksinään sohvalla kyhjöttämässä. Meitä on nimittäin ollut kaksi kyhjöttäjää ja yksi telmiä lattialla. Hyvä ystäväni jakoi meille hengailuaikaansa muutaksi laiskaksi päiväksi ja yöksi. Olemme syöneet suklaata ja mahdottoman herkullisia jäätelöannoksia. Postaisin teille kuvan mutta siitä voisi tulla paha mieli joten unohdetaan se kuva heti.

Viimeviikon tavoitteisiini voisin sanoa että plörinäksi meni. Tekosyitä riitti joka lähtöön enkä enää edes muista mitä. Reippailla kävelyillä kävin kuitenkin neljästi että jotain sentäs. Tästä opin kuitenkin sen että turhaan asetan itselleni mitään paineita.

Ja mitä vielä tosi super siistii niin MEIKÄ MENEE KEIKALLE!! En ole käynyt taas kuukausiin yhtään missään kuuntelemassa livemusiikkia (paitsi muskarissa ja meidän kotona.) joten tämä tuntuu astetta jännittävämmälle. Ahdistusta eniten aiheuttavimmat asiat ovat mitä pistää päälle (AAAARG TUO PISSAA PÄÄLLENI.. kiitos kiva), keitä kaikkia sinne on tulossa ja selviääkö mummi Ketun kanssa yöstä. Menovinkki  perjantaille on siis bar Looseen katsomaan nouseeko tanssijalka.

Kettu alkoi muuten viimeviikolla nousta seisomaan ilman tukea. Tämä uusi taito tuntuu voimistuvan varsinkin pehmeillä alustoilla kuten patja, sohva tai sänky. Nätisti hän myös siitä laskeutuu. Itse olen hiukan hysteerisenä seurannu tuota uutta touhua.

Pyysin viimeviikolla isukkia leikkimään Ketun kanssa.. En Kettua leikkimään isukilla.

Tekosyitä ja muskariakin

Tavoitteistani saavutettu vasta yksi lenkki.. Piti päästä tänään Hervantaan snoukkaamaan systerin kera mutta oli sen verran loskaista ettei uskallettu lähteä. Saa nähdä minkä tekosyyn keksin huomenna?

Sain jotenkin kummallisesti Vikenkin houkuteltua mukaamme muskariin ensimmäistä kertaa. Molemmat tuntuivat olevan kovin mielissään yhteisestä hetkestään. Voisin käyttää jopa valtaani ja pistää poikkiksen soittamaan muskarista tuttuja kappaleita meillä kotona. Itsehän en osaa kitaraa soittaa. Meillä ei muuten yleensä kuunnella edes lastenlauluja kun Vikke on kotona. Kyllä lapsille kuuluu soittaa ihan oikeaa musiikkia, hän sanoo. Nyt kun on nähnyt Ketun hyppimässä ja kiljahtelemassa riemuissaan tuttujen muskarijuttujen aikana niin voisimpa veikata että mieli on hiukan muuttunut. ;)

Mummi kävi vaahtimassa Ketaletta minun hoidellessani (työ)asioita. Menee aivot ihan erilaiseen asentoon kun on hetkenkin ilman lasta. Lätty johdatti minut yhden tälläisen hetken aikana pakuriteen sekä raakasuklaiden äärelle Keskustorin laidalle vasta avattuun Ruohonjuureen. Minulle suklaa on suklaata oli se sitten raakaa tai ei, kunhan maistuu.

Odottelen tässä että Kettu alkaa sanomaan Pikapii tai Pikatchuuu. Äitikin olisi hienoa kuulla selkeästi. Mum mum mum mu-tulee jo täydellisesti. Mitä lie ikinä sillä tarkoittaakaan.

Paljon juttua, sitä random juttua.

Hän oli vasta pienen pieni..

Tuli eilen bussissa puhetta erään kanssa busseilevan äiti-ihmisen kanssa äitien ja isien lempi aiheesta; Kuinka nuo pienet kasvavat niin nopeasti! Hällä oli kolmevuotias joka tuntui olevan Ketun kokoinen ihan vasta. Minä taas selasin tietokoneeni digikuva varastoa kuukausia taaksepäin vain huomatakseni että oikeasti ihan äskenhän Kettukin oli oikeasti minikettu.

Jos kaipaa seuraa niin suosittelen busseilua! Sieltä kun ei porukka yleensä lähde karkuun vaikka alkaisi tuttavalliseksi. Tai jos lähtee niin seuraava tyyppi kehiin. Oikeastihan Suomessa ei tunnu olevan hyväksyttävää jutella tuntemattomien ihmisten kanssa. Mielummin istutaankin erissä päässä bussia eikä varmasti viereen jos muualla on tilaa. Miksi näin? Ajatuksia vaihtaessa matka kuluu nopeammin ja hyvässä lykyssä toisen kertomuksista saa hyvän mielen. Mielestäni bussit ovat vaunuilevien ihmisten onni. Lasten kanssa on jotenkin luvallisempaa jutella toiselle. Thänk juu Kettu!

Kelalta tuli kirje että mitäs nyt. Meetkö töihin vai mitä häh. Vanhempainvapaasi päättyy pian siinä sanottiin.  Ö____Ö

Meikä on taas tämän viikon ilman omaa miestäni (tai siis poikaystävää -> miesystävä se enempi on kun kolmekymppinen) koska musahommat veivät hänet muualle. Ei ole onneksi tarvinnut jäädä kotiin yksin murjottamaan vaan puuhaa on riittänyt. Ketun Osbe-setäkin oli viihdyttämässä meitä parin yön ajan. Eilinen tohelointi episodini takasi sen että tylsää hetkeä ei päivääni jäänyt.. Lupasin hakea ystäväni sairaalasta mutten tajunnut mennä sitten oikeaan sairaalaan.. Great! Sellainen melkeen parin tunnin ylimääräinen kiekka tuli tehtyä. Lisäksi nähtiin myöhemmin muutamaa vauva ja-äitikamua.

Mitä livempää, sen kivempää.

Tauti on selätetty mutta heikohko olo jatkaa jylläämistään. Ketun sairastaminen oli täysin erilaista kuin meillä isommilla. Hän oli kiukkuinen, itkuinen eikä halunnut syödä lähes mitään. Ainoastaan maito tuntui kelpaavan. Ei uskalleta liikkua tänään vielä muskariin vaikka tiedän sen olevan Ketukan viikon kohokohta. Näkisittepä miten tyttö alkaa hihkua ja heilua heti muskarimme vetäjä Marjan otettuaan Nunnu nukke esiin. Varsinkin kitaroilla säestettyjen kappaleiden aikana Kettu heiluttelee päätään molemmille puolilleen ja jamittelee täysillä mukana.

Ja minä luulin hällä olevan pakkoliikkeitä!!

Mutta ei. Hän vaan rakastaa musiikkia. Onneksi isiukkeli taitaa tuon musiikin soitanta puolen (meikä ei haltsaa muuta kuin kuuntelun mutta JES mulle koska tykkään kuunnella). Mitä livempää, sen kivempää.

8kk+1viikko

Jos jollain tietoa vaikkapa musikaaleista Tampereella minne saa ottaa pienen lapsen matkaan niin pliiiis tell me.

now playing : Mörköooppera - Vokaalilaulu

Randomnezz & Level Up!

Meikää hiukan ärsyttää kun kirjoittelu on jäänyt vähemmälle. Koetan kyllä kirjoittaa ja luonnoksia on vaikka kuinka mutta en saa niitä ikinä valmiiksi ja huomenna teksti onkin jo "vanhentunutta". Olishan se siistiä kertoa asioista paremmin per postaus mutta itse tunnun tunkevan koko viikon aina samaan pötköön jolloin voi vaikuttaa jonkun jutun olleen toista pienemmässä osassa. Näin ei kuitenkaan yleensä ole. Tulee mieleen esimerkiksi joulukuun reissut joista en muutamaa lausetta enempää kirjoittanut vaikka ne olivat tärkeitä minulle ja Ketun kehitykselle. MRÖÖÖÄÄH!

Tässä siis taas tuttua pintapuolista pötkö postausta..

Ollaan tavattu Josefinaa ja Amelieta (aamuihminen.blogspot.com) ja hengailtu heidän kanssaan. Tytöt ovat samanikäisiä ja tuntuvat tykkäävän toisistaan kovasti. Meillä isommillakin tytöillä on juttua riittänyt. Ameliekaan ei ole nukkunut öitään kunnolla Ketun (ja monen muun vauvan) tavoin ja aloittelimme about samoihin aikoihin unikoulua.

Paapo-setä kävi kylässä.

Viken veli kävi pikakyläilemässä ja opetti minullekkin kuinka Ketun kanssa kuuluu leikkiä nukella (kyseinen nukke löytyy ekasta kuvasta). Siis sillä nukella kuuluu tietysti tehdä vauva ääniä eli puhua vauvojen kielellä "Ättä tättä tää tää." niin johan innostuu. Tosin Paapon tekemänä äänet olivat hulvattomia koska hänellä on hyvin matala ja miehinen ääni.

Kettu pääsi ensimmäistä kertaa elämässään myös pulkkaan. Ei kiinnostanut. Minusta se oli hauskempaa koska orjuutin ämmin vetämään meitä kahta. Laskimme myös mäen ja siitä Kelmi tuntui tykkäävän.

Kettu on tänään 8kk! Isoooo tyttö.
(Tuolla hän juuri irroittelee joulukortteja jääkaapin ovesta.. Kiva.)

Keräys vimma?

kuva: 9gag.com

Painiskelin eräänlaisen ongelman kanssa jo vuosikausia sitten. Pieksin haluamani Pokemonin joten en saanut sitä. Nyt olen keksinyt ratkaisun joka oli hyvinkin simppeli=isku joka jättää aina Hp:ta hiukan jäljelle. HAHHAHA. Yksinkertaista.

Tässä kun on porukka kertonut (tai blogannut) asettaneensa itselleen tavoitteita uuden vuoden kunniaksin niin voin kertoa että oon muuten minäkin. Aijon nimittäin napata kaikki pokemonit  Blackista. Silti olen edelleen sitä mieltä että nämä uudet Poksut ovat ihan super rumia verrattuna vanhoihin. Tarkoituksena on myös siirtää kaikki cooleimmat Pokemonit kautta aikojen tähän uusimpaan omistamaani versioon joka on White 2. 

Ihan älytöntä fanitusta silti I know. 

Listalta ympyröity jo ne mitkä ovat ihan varmasti jo minun.

050113

MOrjesta!

Vuodenvaihtumisesta voisin kertoa että Kettu piti raketeista. Raahauduimme kuuden maissa illalla läheiseen puistoon katsomaan kuinka porukan rahat lensivät taivaalle. Jokaikisen raketti äänen kuultuaan Ketu koetti nousta vaunuista ylös ja kuikuili hurjasti muutenkin. Saihan hän ihmetellä valoshowta sylistäkin. Poikaystäväni Vikke, kissaihminen,  huolehti erään koiran perään jonka seuralainen taputteli koiraa selkään kannustavasti rakettien paukkeen lomassa. Kyllä minä vielä joskus edesmenneelle Jesselle seuraajan saan..

Kaupungin ilotulitus alkoi kympiltä ja kävin tsekkaamassa sen hyvässä seurassa keskustassa. Pyörällä ajo tosin tuntui täydeltä mahdottomuudelta siinä lumihangessa (ja olikohan silloin jo loskaakin?) mutta selvisin tyyliin kaksi minuuttia ennen tasaa paikalle.

On tullut syötyä tapani mukaan hyvin ja sitten vastapainoksi ollaan käyty Wilmiksen kanssa pari kertaa aamukävelyllä. Meikällä lisäpuntti mukana kantorepussa. Älkäät huoliko, nollakelilla hänkin on tarjennut. Itseasiassa alan kallistua jo siitä pois että lenkkeily olisi kurjaa, se on ihan jees jos on hyvät kengät.

Intialaista naminamii ja sitten jälkkäriksi talon syöminen+Mallorcaa. 

Niin muutes. Tunnustaako joku tuoneensa postilaatikkoomme sydämenmallisia marmelaadeja? Meitsi alkaa pahasti jo ajatella niiden ilmestyneen naapuriltani jolle aina vahingossa vilauttelen verhojen ollessa auki. Pliis sanokaa joku tuttu että näin ei ole vaan karkit ovat sinulta. :D

Kiitos kuvista siskolleni Lätylle. 

Samixet/Wanha

Ensin me touhotimme yhdessä helisevällä puupalikka lelulla ja sitten pysähdyimme posettamaan kun sain Viken ottamaan kuvan hetken vinguttuani. Ei tuo tyttö ole kyllä yhtään enää mun näköinen. Koetimme sentäs pukeutua molemmat potkuasusteeseen. Kettu sai omansa ristiäislahjaksi ja minä kakskyt(joulu)kuusi-vuotis lahjaksi.

Aamuni alkoi muuten potkujen sävyttämänä sillä että Ketu opetteli sanomaan nopeasti "Ääti-ääti-ääti-ääti." Myös hiljaisesti sanottu "Äitihhh" on kuulunut Ketaleen sana makusteluun jo pidemmän aikaa. "Edistystä on tapahtunut nopeasti isänpäivän "Ba ba ba bababa."-sanomaan.

Lauloin itselleni paljon onnea vaan ensimmäisenä kaikista onnittelijoista. Pitäähän sitä olla joitain etuuksia vaikka Lätty oli yrittänyt tavoitella aamuseiskalta (en vastannut siihen aikaan). Kakkua saan kuulema vasta perjantaina koska se unohtui. Minäkin tein poikkiksen isänpäivä kakun viime perjantaiksi mutten unohduksen takia vaan ihan yleis hitauden takia. Niin ja toscapiirakka ei kelvannut vaan piti saada erikoiskakku.

On muuten suhteellisen siistiä että on facebookissa. Seinä täyttyy viesteistä aina kerran vuodessa. :D


Ps. Onnea myös rakkaalle Anskulle sinne Helsingin huudeille vanhentumisen johdosta. <3
Voin rehellisesti sanoa että unohdin mutta muistin tänään. 

161112

Ompa ollut toimelias viikko. Joka päivä olen onnistunut pakottamaan itseni liikenteeseen Ketun kera tunneiksi. Mikäpä siinä jos sattuu löytymään seuraa eikä tarvitse "yksin" hengata jossain kyhjöttäen. Yleensä valitsen kirjaston tai Koskarin siihen hommaan. Tosi oltiinhan me tytöt kaksin eilenkin Koskarissa etsimässä minulle talvitakkia ja tietysti testaamassa uutta jäätelönkaltaista herkkua Yugia. Wilmikselle kiitos tämän herkun ilmiannosta. Kyllä maistui! Käytiin samalla morjestamassa entistä myymäläpäälikköäni ja Ketu senkus hymyili menemään sievästi. On tuo kiltti tyttö. Samalla reissulla fiilistelin uusia Pokemoneja DS:lle. 

Tässä on meneillään pienennys projekti "joulux parempaan kuntoon" mutta se ei ole lähtenyt oikeasti käyntiin vielä sen enempää kuin että koetan hyötyliikunnalla saada painoa alas. Syömisen ovat samaa vanhaa eli kaikki mulle heti-meininkiä. Pohdiskelin tuossa ääneen Villelle että pitäiskö aloittaa diabetes ruokavalio joka piti raskaana ollessanikin painon liikkumattomana. Hänen mielestään se olisi hyvä asia koska syömiseni olivat silloin fiksut. Nyt kun näitä sipsipussin jämiä alkaa taas löytyä yhä useammin ympäri asuntoamme niin ei toimi. Olen syönyt sipsiä ja muita herkkuja poikkikselta salaa koska minua oikeasti nolottaa tämä turha mussuttaminen. Jos tekisin "laihduttamisesta" julkista niin ehkä pitäisi alkaa oikeasti hommiin ja tuloksia tulemaan. Alan vähentää nyt imetystä ja lisätä Ketaleen ruokavalioon sitä oikeaa ruokaa. Imettäessähän ei ole hyvä laihduttaa jotta maito pysyy, näin olen kuullut, en koettanut.

Ystäväni koira Usko rakastaa edelleen Kettua. On se jännä miten poikakoirillakin tuo hoivavietti on niin suuri. Vai onko se sittenkin vain paimennusvietti?