Mou.
Luulin
vielä hetki sitten että olisin ehtinyt kerätä paljon jaettavaa pääkoppaani
mutta ei. En ole. Olen vaan juossut pää kolmantena jalkana paikkoihin kuten töihin tai
sitten vaan coolisti ollut tekemättä mitään tärkeää. Paitsi tietysti hengannut
pienen neidin kanssa.
Villen
ystävä mielikuvitus Kalle halusi järjestää mieheni syntymäpäivien kunniaksi
jotain pientä joten juhlittiin pienellä porukalla. Itse sankari oli armottoman
pahanolon vallassa Kahvillassa edellisillan vietettyään. Kuulemma saan syyttää
hänen veljeään. Kiitos Andy, kiitos. Veljekset kera mielikuvitus Kallen
muistivat Villeä uudella Wii U:lla pelattavalla Mario Kartilla. Se on siis Super
Mario hahmoilla pelattava autoratapeli erikoisine välineineen. Mario-pelit ovat muutenkin kovassa suosiossa meidän
isompien Nintendo-fanien keskuudessa. "Supper
Maariota. Pelataanko Supper Maariota? Pelataako?" Kuuluu usein hänen
samalla kantaen jotain useista Mario-peleistämme luokseni. Yleensä käsken
pistämään pelin takaisin mutta välillä hellyn ja pistän levyn konsoliin.
"JEEEEE! Pelataan!"
Olemme
viettäneet tätä nykyä aikaa naapureiden kanssa. Joskus mainitsin että alku ei
mennyt kovin hyvin (ovemme edessä olevan (?) tupakkapaikan vuoksi) mutta
nykyisin voisin sanoa meidän olevan jo aika hyviä kamuja. Lapset odottavat
toistensa seuraa, käyvät kyläilemässä, jakavat samat vesilammikot ja syövät
hiekkaa vuorotellen hiekkalaatikolla suoraan lapiosta. Hassut pikkutontut.
Hiekan syömistä en ymmärrä enkä usko että lapsetkaan. Taisi olla vaan jotain
millä hauskuuttaa toista eli tyhmää yhteistä tekemistä.
Eräs
ilta päätimme tarjoilla pienille iltapuuroa ulkona. Naapurin poika keksi että "Nyt Kettu, karataan!" ja he
lähtivät viipottamaan puurolautasia ja meitä hämmentyneitä äitejä karkuun.
