Aina ei voi ohittaa

Jos olemme tulossa väsyneenä taikka menossa kiireessä jonnekkin ja Ketu huomaa leikkiksen hän alkaa viittilöidä puiston suuntaan. Kuinka julmana hän minua useimmiten pitääkään kun vaan kävelemme ohi. Luultavasti hurjan siitä kiukun määrästä päätellen.

Liukumäkeä kuuluu tottakai kiivetä ylöspäin ja portaat toimivat kaikella mahdollisella tavalla. Tyttö taitaa luulla olevansa hiukan isompi mitä onkaan. Sen verran vauhdilla kulkee isompienkin lasten keskellä. Aina tosin isommat (mutta silti hyvin pienet) eivät osaa varoa tätä vielä paljon horjuvaa kaveria. Viimeviikolla Kettu sai tuta esimerkiksi kivisateen suoraan kasvoilleen ja rohkeiden kiipeiljöiden alle jäämistä. Onneksi mitään vakavaa ei ole vielä sattunut. Niin siis vielä.