keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Party party all day long!

Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, tuntui sää olevan Ketun syntymäpäiväjuhlia vastaan. Leivoimme Villen kanssa aamun ja voi kuinka toivoimmekaan sään selkeytymistä. Välillä näytti ihan hyvältä mutta sitten sade taas iski ropisten kattopaneelejamme vasten. Tip tip tip tip tipeti tap. Helvetti sentään. Ville ei suostunut miettimään kakkosvaihtoehtoa, se oli turhan rankka. Nimittäin ahdas ja kuuma asuntomme. Heitin myös muita ideoita joista ehkä ällöin oli pesutupamme. Kaiken manaamisen ja toivomisen päätteeksi aurinko voitti ja pilvet lipuivat jonnekin muualle. Juhlat ulkona saattoivat alkaa. Arvon juhlavieraat joutuivat heti saavuttuaan hommiin eli kantamaan ja järjestämään ympäristöön vähän sitä juhlan tuntua. Hyvä tuli ja hyvät juhlat oli. Lapsivieraiden puolesta pieniltä kähinöiltä ei vältytty mutta me isommat osasimme ottaa iisisti tuoremehun äärellä. Suurimmat erimielisyydet tulivat esille tavaroiden käytöstä eli kuka saa pukata vauvanukkea ja kuka ajella potkupyörällä.  ”MINUN! Anna tänne se.”  Mitään älyttömiä sokeriövereitä en usko kenenkään vetäneen koska sitä huumaavaa ainetta oli niin vähän tarjolla. Mielestäni hedelmät ja kasvikset ajoivat ihan hyvin asiansa näissä kemuissa. En näe mitään järkevää syytä alkaa syytämään sokerisia naminameja ennen kun lapsi osaa sitä itse haluta. Loppu huomautuksena; Mieheni oppi syömään karkkia vasta tutustuttuaan minuun.. Sori Ville ja + 10kg.
Ketun tädit olivat matkanneet kaikki kuka mistäkin Suomen kolkasta luoksemme juhlahumuun. En uskonut ennen kun se oli totta. Harmi ettemme ehtineet viettää aikaa kimpassa kemuissa.

Ai niin, oli lystiä!


11 kommenttia:

  1. Näyttääpä ihanilta kemuilta! :)

    VastaaPoista
  2. Aivan ihania kuvia ja mahtavat kemut taisivat olla :)

    VastaaPoista
  3. Kivaa todellakin oli. Lapsilla ja meill isommllakin. ;) Meni boolikulhollinen salaattia eikä sipsiä jee!

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia! Varmasti oli kivat kemut ilmasta huolimatta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahihu. Juu oli todella kivaa ja ilma ei häirinnyt vaan helli meitä. ;) Onneksi. Sade loppui tasan silloin kun kemut alkoivat.

      Poista
  5. Aaaah ihanan värikästä <3 Varmasti kivat juhlat oli! Onnea Ketulle puss! ^.^ Kaksi vuotta meni ihan huisssss!

    T.Namminna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, välitän onnet. Neiti on lauleskellut paljon onnea vaan itselleen ja minulle tässä nyt jo muutaman viikon ajan. Tänään on isin synttärit mutta ei suostunut laulamaan hälle. :D AHhahaa.

      Siis kaksi vuotta!! Kaksi vuotta! Apua miten nopeeta menee aika.

      Poista
  6. Hyvin onnistuit saamaan pikkuihmisten halaamisen kameralle - ennen kuin vahinko tapahtui! Parhautta!

    S

    VastaaPoista
  7. Onpas ihania kuvia. Taidan alkaa tilailemaan Poikasen synttärijuhliin hyvää ilmaa, jolloin voisin apinoida idean ulkojuhlista.

    VastaaPoista
  8. http://mylifewithchild-heidi.blogspot.fi/2014/06/haaste.html Haastoin sinutki ;)

    VastaaPoista

Morjesta!
Saapi jättää palautetta, terkkuja yms. :)
Kerro vaikka miten oma päiväsi on mennyt.

Terkuin,
Lisa Love