tiistai 7. elokuuta 2012

Hissin odotus mummeli

Ekana vähän taustamusaa ja epileptinen video Original Heteroesilta. Meillon kotona välillä vähän tälläistä.. :D


Yhtäkkiä huomasin että Kettu on kasvanut mielettömästi. Ville on ollut sitä mieltä joka ilta palattuaan töistä "Taas oot kasvanu isin töissä ollessa?" hän puhelee tytölle. Itse huomaan kasvun tasan siitä että vaatteet joita luulin isoiksi aijemmin ovatkin sopivia!

Käytiin ystäväni ja Ketun kanssa Sokkarin salaatilla. Hissiä odotellessamme joku mummo alkoi juttelemaan vauvalle (kun tämä söi nyrkkiään rattaissa) että "Eikö se äiti ruoki sinua. Tuollaisia ne äidit ovat.." Meikä tietty tokaisi mummo-ihmiselle että se on syönyt ihan vasta ja kasvaakin nopeampaa kuin muut ikätoverinsa. Sitten mummelin ilme kirkastui ja alkoikin ihastella vauvaa. Oikeasti luulin että hän halusi vaan aukoa päätään minulle mutta kääntyikin eduksi loppupeleissä. Eli välttis "ilkeän näköiset mulkaisut" eivät ole sitä. Että tiedä vaikka se bussin vanhempi naishenkilö katseli minua ja vauvaa oikeasti hyvällä eikä pahalla?


isi ja "aamukahvi"
isukki on meistä kahdesta se hauskempi vauvan mielestä vissiin. itse olen toista mieltä.

Aika siistiä muutes. Postilaatikkoon oli ilmestynyt Kaksplussan näytenumero! Siellä olikin tuttu pikkutyttö viimeisillä sivuilla. ;)

Yhyy tänään / huomenna aamupäivästä pitää saada kämppä kuntoon vieraita varten. Ei niinQ yhtään jaksais.

10 kommenttia:

  1. Ei oo meiän tyttö kauaa enää pikkutyttö ;) Eikä kyl oo teiänkään, niin iso neiti jo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onhan Ava ihanan pikkunen tyttö! <3 Tämä meidän Kettu-neitokainen kasvaa kyllä turhan nopeasti.. Kasvaako ne oikeesti tätä vauhtia? Iiiiks. En arvannut.

      Poista
  2. Hihii, Minillä on sellaset korvat, jotka kielii sen kuuluvan keijujen sukuun! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on muuten! :D En huomannut aijemmin. Silloin kun aloin nettailla ahkerasti kehitin itselleni netti-identiteetin jossa äitini oli keiju! Eli tästä puolikeijust aon kehkeytynyt vielä jotain piirteitä tytöllekkin näköjään. ;)

      Poista
  3. Voi että rakas sisko, sinä ja kettu te ootte niin kauniita ja ihania <3 Tulee niin mieleen sinä lapsena ettei koskaan. Äsken tuli tippa linssiin kun katsoin nuo kuvat <3 Ootte rakkaita, huomenna nähdääään <3 Tulehan vastaan jos kerkeät =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Te olette myös rakkaita. <3 Ihanaa nähdä tänään! En malta odottaa. Kettukin on varmaan vähintään yhtä mielissään kuin Vivi. Turvallista matkaa nähdään pian. ;)

      Vastaan voin tulla minä mutta tuosta pienemmästä en ole varma kun unet alkavat siinä kympin maissa.

      Poista
  4. Nähdään me sitten =) Voi olla et Viiviki jo nukkuu josa malttaa, kun yleensä siinä ennen ysiä mut jos nukkuis hyvät päikät kotona ennen lähtöä ja junas hetken niin sithän se jaksaa valvoa hotellille asti :) Ihana nähdä :) Tuutko sit ilta hömpsylle hotellii?? Sut pitänee sit saattaa yhdes kotiin kun teilläpäin on noita pelottavia tyyppejä ollu..

    VastaaPoista
  5. Guuuuh mikä hymy! <3

    t. nammis

    VastaaPoista

Morjesta!
Saapi jättää palautetta, terkkuja yms. :)
Kerro vaikka miten oma päiväsi on mennyt.

Terkuin,
Lisa Love