sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Paistaa se aurinko tännekkin

Tässä on ollut kaiken näköistä kuluneen viikon aikana. Vasta olin ihan maassa yksinäisyyteni vuoksi mutta sitten otin ja tein asialle jotain. Lähdin kotoa pois. Tuli käytyä MLL:n laivapuiston perhetalossa vauvakerhossa (pikaisesti mutta silti), Vauvakinossa, kaupoilla, Ikeassa, baareissa tyttöporukalla(!!1) ja mitä lie vielä sellaista extraa mitä ei ole tullut puuhattua yleensä tai aikoihin.

Vauvakino oli mielettömän mukava kokemus. Nihkeilin hieman sinne lähtemisen suhteen koska pelkäsin Ketaleen ulvovan tylsistymistään koko ajan. Pelkoni oli turha, muidenkin vauvat mesosivat. Kun yksi lopetti niin toinen aloitti. En ole ikinä nähnyt yhtä paljon vauvoja kuin kyseisessä leffateatterissa. Seurakin oli parhainta mahdollista toisen äiti kamun ja hänen pienen tyttärensä kanssa. Kiitos! :) 




Saa nähdä jaksaako sitä ensiviikollekkin järkätä ohjelmaa vai vaipuuko sitä synkkyyteen sohvanpohjalle ja lattialle leikittämään tuota pientä ronttia.

Häntähän ei voi jättää minnekkään yksin koska pyörii niin mahdottomasti. Lääkäri huomasi tytön ruumiinrakenteesta hänen aktiivisen liikkuvuutensa vaikka Kettu ei kerennyt edes näyttämään mitään pöydältä alas vierimisiä neuvolassa..

perjantai 28. syyskuuta 2012

Ikävä ongelma

Viimeaikoina iltalehtien otsikoissa on pyörinyt kasvava lude-ongelma. Tietty niitä pieniä ötököitä alkaa ajattelemaan joten joka paikka tuntuu kutisevan. Ainakin itselläni selkä sekä tissivako. Aina kun alan raaputtamaan itseäni huomaan että irtohiuksenihan ne vaan siinä ihoani kutittelivat. Miten niitä saattaa olla kokoajan joka paikassa?

Päätin testata onko tässä nyt jotain kummaa mukana. Kieräytin kämmeneni todella kevyesti hiusteni läpi jonka seurauksena tuppo hiuksia oli kädessäni. Siis en todellakaan nykinyt yhtään hiuksistani. Silti hiuksia jää käteeni tupottain. Huomasin päässäni myös kaksi kohtaa joista iho paistaa läpi. Olen kaljuuntumassa. :,,I Googlasin ikävän ongelmani ja fiksuimman vastauksen sain imetystukilistan sivuilta. Kaksplussallakin asiasta on käyty kovaa voivottelua jo vuosia sitten. Asia selitetään hormoneilla. Eli kuten arvata saattaa, tämäkin on aivan normaalia. Kerrankin konkreettinen asia johon omatkin äitihormonini heittäytyivät uskomattoman valvomistaidon lisäksi.

Nyt loppui pompula fiilistelyt vaikka hiukseni yltävät melkein kunnolla kiinni (toistaiseksi).

Mites muut synnyttäneet emännät? Vaivaako hiustenlähtö teitäkin?

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

4kk neuvola

Pikku Ketun roikale kasvaa hienosti. Terkkarin mukaan normikäyrillä. Noista käyristähän en itse tiedä mitään mutta hyvä että on normaalia kasvua. Silmä rähmii edelleen ja aina nukkuessa muurautuu umpeen. Lääkäri sanoi sen olevan normaalia. Nenä on edelleen tukkoinen mutta sillekkään ei voi oikein muuta tehdä kuin jatkaa suolaliuos tippojen tiputtelua sieraimeen. Pahimmassa tapauksessa kyynelkanava pitää aukoa isommaksi nukutuksessa.. Mutta ei tässä mitään hätää vielä aikoihin koska tämähän on normaalia aina ensimmäisen vuoden tapaan.

Normaliusmaximus tähän neuvolakäyntiin taas yes indeed.



4kk 4pv
paino: 6050g - pituus:  65cm - pään ymp. : 41,2cm

...

3kk 5pv
paino: 5570 - pituus: 63,5 - pään ymp. : 40cm
(Nämäkin viimeksi unohtuneet tiedot saatiin nyt neuvolakortin arkistoon)

Olen ällöittävän hikinen ja haisen pahalle. Kohta pitäisi alkaa lähtemään muskariin nostelemaan tuota vauvapunttiani ja ilmeisimmin pökerryttämään muut äidit hajullani jos en ennätä suihkuun. Näin siinä käy kun meinaa myöhästyä neuvolasta. Morjens!

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Tunnustus




1. Kiitä linkin kera blokkaajaa, jolta sait tunnustuksen.
2. Anna tunnustus eteenpäin viidelle suosikkiblogillesi ja kerro heille siitä.
3. Kopioi tunnustuksen Post it -kuva ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta vaikka se onkin kerrottu vain Post it -lapulla ja toivo, että lempiblokkaajasi jakavat sen eteenpäin.

Jeah sain Pikku Pelihyllyn mewtung:lta tunnustuksen että hän tykkää. Mii laikey.

En yhtään ole pysynyt kärryillä kenellä kaikilla tämä on nyt kiertänyt (ei tarvi jakaa etiäpäin sitten enää, saattee vaan tietää että tykkään) mutta jaan seuraaville:


Meikä tykkää teijän blogeista (ja teistä). Olkaapa hyvä!

Vaippavuoron peikko supermutsi (vaikka sinuu ei oo näkynyt aikoihin)

torstai 20. syyskuuta 2012

Keinutaan





Kävimme kirjastossa lukemassa uusimman Vauva-lehden jossa oli EloA Hetkessä H:n juttuja. Vähänkö siistiä että kahdessa vauvalehdessä on nyt tuttujen bloggareiden ajatuksia. :) Jee! Sen jälkeen käytiin Sorsapuistossa tutkimassa kauniin värisiä puita. Meikän onneksi (tai epäonneksi?) leikkipuistossa ei ollut ketään joten Ketun kanssa valtasimme tuon hassun hämähäkkikeinun. Naureskeli suu auki ilman ääntä menemään auringon välillä häiriten näkyvyyttä.

tiistai 18. syyskuuta 2012

Randomnez part.?!1


Nukahti sitten kesken tissuttelun hauskasti saaden itselleen hännän. Ketun viltti on ystäväni Anskun tekemä ja tykkään siitä ihan mielettömästi. En raaskinut ensiksi antaa Ketukan edes möyriä siinä jottei se menisi kuolan ja puklun takia likaiseksi. Toisaalta kun miettii kaikkia ihania juttuja joita olen joskus ostellut itselleni enkä ole sitten raaskinut käyttää jostain yhtä tyhmästä syystä (ettei se kulu!) niin ovat sitten vaan jääneet käyttämättä ikuisiksi ajoiksi. Otetaan vaikka esimerkiksi Nintendo DS:n kosketysnäyttö jota en raaskinut käyttää. Tai vaikka jotain super söpöjä tarroja jotka ovat nyt jo kuivattaneet liimapintansa piloille eli irronneet myyntialustoistaan. Typerää. :D



Vaikka tässä onkin tullut elettyä jonkinasteisessa symbioosissa tuon pienen kanssa niin silti olen ollut yksinäisempi kuin koskaan ennen. *Säääd face.*


3kk+3vko+6pv

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Moro moro osta poro

.. Osta kax tulee halvemmaks. Sanailua jota harrastamme isosiskoni Hempen kanssa puhelimitse. Tyhmää mutta toistuvaa. Saan vieraita pohjoisesta alkuviikosta. Ainakin näin on luvattu! :)

Menossa "eväitä vanhemmuuteen" tapaamiseen sateesta huolimatta.

Tänne meille kuuluukin vaikka mitä ja samalla ei oikeastaan mitään. Perus hyvää siis. Kettu on nukkunut jopa kahtena yönä (ei peräkkäisinä) niin että olen joutunut syöttämään vain kaksi tai kolme kertaa yössä. Jea! Meitä on on täällä ollut ihastuttamassa ja Vikeä välillä vihastuttamassa, ystäväni koira. Saapahan Ketale vastustuskykyä niin eläinpölyyn kuin kaiken näköiseen mitä ulkoa koiran tassuihin ikinä tarttuukaan. Noista kahdesta on tullut kamut. Koira saattaa maata leikkikehän vieressä ja ottaa itseensä Ketun potkuja vaikka kuinka. Välillä koira komentaa ottaen vauvan jalan suuhunsa. Ei hän vauvaa pure vaan ainoastaan pitää jalkaa suussaan. Huvittavan näköistä.

Sohvanreunan valtaaja.

Vauvamuskarissa oli viimeviikolla jo Ketustakin kivempaa. Ainakaan hän ei itkeskellyt enää yhtään. Tuijotteli jälleen muita vauvoja. Se taitaakin olla muskarin paras psuus myös minusta. Vauvojen tuijottelu. Saatetaan aloittaa MLL:n järjestämä tanssitan vauvaa systeemi. Ehkä, ehkä ei. Jotain olisi kiva puuhailla. Alkaa masentamaan lojua vaan yksinään päivät pitkät. Onneksi nyt on tuo koira että en voi jämähtää kotiin syömään yksinäisyyttäni täytenäisemmäksi. Olenhan minä tavannut ihania kamujanikin. Eilen käytiin Cafe Europassa Ketun kanssa tapaamassa vanhaa koulukaveriani joka oli tässä kuluneen kuudenvuoden aikana tehnyt ja nähnyt vaikka mitä. Tietty onhan tässä "yksinäisyydessä" juuri se että omat kamuni ovat töissä/koulussa juuri silloin kun minulla ja Ketulla olisi eniten energiaa telmiä.

Jaanan & Ketun kanssa herkuttelemassa. Mielettömän hyvä päivä.