tiistai 25. kesäkuuta 2013

Vuti vuti vaan..

Ouuu jeaah. Ihmeen vähällä ruinaamisella ja kiristyksellä Ville ja Kettu lähtivät vihdoin käymään vierailulla ilman minua! Olin päättänyt jo aijemmin että en todellakaan aijo tällä kertaa jynssätä asuntoamme arvokkaalla yksinäisyyshetkilläni vaan aijoin tehdä jotain pelkästään itseäni varten. Kaikenlisäksi pistin kännykästä äänet pois ja istahdin tietokoneelle. Uusin Doctor Who-jakso ei ollut vielä tullut mutta keksin kerrankin jotain kehittävää. Avasin Illustratorin ja aloin treenaamaan piirtämistä! Mukaan mahtui myös youtuben avustuksella bodybalancea parinkymmenen minuutin ajaksi kunnes kyllästyin.. Yhteisön painostuksen alla jumppaaminen toimii paremmin. Ei kehtaa nimittäin olla ensimmäinen (ja ainut) joka luovuttaa.

Eilen käytiin koko sakki myös leikkimässä vähän Tammelan Emil Aaltosen puistossa. Kettu matki isompia lapsia siinä onnistumatta mutta sitä vastoin onnistuikin vetämään kiepin suoraan otsalleen. Päätä koristaa nyt törkeä asfaltti-ihottuma. Hyvät vahtivat vanhemmat yms.

Ai niin unohtunut mainita Ketun nykyisestä iästä mitään. Hänhän on jo iso tyttö. Yli vuoden ja kuukauden. Tosin tyttöä luultiin bussissa yli kaksivuotiaaksi pojaksi ja sama nainen ihmetteli miksi Kettu ei vastaa hänelle mitään. Jep, näin pienethän yleensä jo juttelevat ymmärrettävästi? En ikinä korjannut "pientä poikaani" tytöksi mutta ikään oli pakko puuttua. Kyllä minuakin luultiin vielä teininä pojaksi pukeutumiseni takia. Hyvin olisi voinut tehdä tyhmyyksiä toisella identiteetillä poikana. >:)

C u!

np: Mörköooppera - Vuti vuti vau

9 kommenttia:

  1. Mun poikia on myös luultu tytöiksi, vanhempaa luultiin 1-2 luokallakin vielä tytöksi vaikka päällä oli selvät pojan tamineet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä! Varmaan harvemmin noin päin? Tai mistä sitä tietää. Ainakin pitempi hiusmalli aiheuttaa varmasti tytöksi luulemista useasti. Varsinkin vaalea pitkä kihara (joka on btw ihanista ihanin tukka mitä tiedän tytöille ja pojille <3). Aika jännää!

      Poista
  2. Olet taitava :--) Itse edellisen koulutuksen myötä olen paljon piirrellyt koneella ja väsäilly vaikka ja mitä. Pitkään aikaan en ole taiteillut ja tästä sainkin aikamoisen inspiksen! Harmi kun ei ole mitään järkevää ohjelmaa koneella hmm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyyh meikän laadukkaat kommentit ovat kadonneet koska en ollut kirjautunut vaan poikkis oli. X_____X Fuuuuuuuk.

      Niin sitä vaan että meikä jotenkin muistelee että ollaan käyty samaa koulua eri aikaan. Tosin tämä voi olla ihan random muisto ja kohdustuu eriin ihmiseen mutta näin muistan. Itseä ei koulu innostanut piirtämään vaan ihan se että haluaisin osata. Mutta koska ärsyynnyn helposti jos en osaa heti niin en piirrä paperille. SInä sen puolesta voit varmasti luoda jotain hienoa paperillekkin joten miksei? Ei tarvii ohjelmia. ;)

      Poista
  3. Mun 3-vuotiasta poikaani luullaan lähes järjestään tytöksi, vaikka on isimiehen ajelema kesätukkasiili ja vaatteissa poliisiautot ja työkoneet. Samoin Kettua pari kuukautta vanhempi tyttö on järjestään "pikkuveli" bussimummojen suussa. Onhan sillä kesähattu H&M:n poikien puolella, mutta kai niistä mekoista ja kirkkaanpinkeistä kengistä voisi kuitenkin päätellä jotain muuta... :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meikä kiroaa täällä näille katoaville kirjoituksilleni. VOi google maili.

      Luulisi että mekko on yksi ainoista asioista jotka erottavat tytön ja pojan Suomessa. Tai noh, eräs kaverini käyttää usein kilttiä joka on per aatteessa hame tai siis on.. Meni heti hommat puihin tällä aloituksellani. :D

      Eipä noista lapsista kyllä voi oikeasti sanoa.

      Mummoille ei oikein kehtaa sanoa vastaankaan vaikka ei ole oma mummo. Viitsi nyt vanhoja ihmisiä hämmentää.

      Kiitos kehusta! Koetan joskus istua koneella pidempään joskos jotain jännempää kehittyisi ja kehittyisin itsekkin.

      Poista
  4. Meille pari viikkoa sitten tuli bussissa jokin mummeli juttelemaan. Pitkään kälätti poikaselle, vähän ikäväänkin sävyyn sitten alkoi jutella, että "sano nyt tädille edes moimoi, kyllä tuon ikäisen jo pitää osata tervehtiä ja hyvästellä". Mummeli jäi seuraavalla pysäkillä sitten pois, jäin miettimään minkä ikäisenä hän poikasta piti, kun poikanen ei sillä hetkellä ollut edes 11 kuukautta vielä täyttänyt. Eli ei tosiaankaan sen ikäinen, että pitäisi osata jo puhua :O

    Tosin ei tuota lasta puhuminen näytä kiinnostavan kyllä muutenkaan, osa jo edes tapailee sanoja tuon ikäisenä, kun tää mun lapsi vaan mölisee sitä iänikuista äbbä bäbbä bää bää:tä vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkasenko oot jäänyt suu auki ihmettelemään mummelin sanomisia. Eiväthän VAUVAT osaa vielä puhua. Hyvä kun juuri ovat oppineet ymmärtämään mitä äiti selittää. Tai ymärtäähän nuo jo paljon varmasti alle vuotiaanakin mutta eriasia jaksaako keskittyä toisten juttuihin. Heh. Vissiin yksi ja kaksi vuotiaat menevät sekaisin. Eiväthän tuollaiset 11-kuukautiset välttis enää ole mitään ihan pieniä avuttomia rääpäleitä. Ketukka oli silloinkin jo varsin näpsäkkä tapaus että hänen kohdallaan en ihmettele vanhemmaksi luulemista. Mutta joo. :D Erikoista!

      Käyköhän meillekkin myöhemmin niin että luullaan vauvoja pieniksi lapsiksi ja poikia tytöiksi ja toiste perin? Ou nou. Vähänkö noloa varsinkin kun lapset tuovat kavereita kylään ja jos erehtyy äiti luulemaan Mattia Minnaksi ja muuta pientä.. "Mää en tuu teille kun teijän äiti on niin omituinen."

      Poista

Morjesta!
Saapi jättää palautetta, terkkuja yms. :)
Kerro vaikka miten oma päiväsi on mennyt.

Terkuin,
Lisa Love