perjantai 13. huhtikuuta 2012

33+2

Viikonlopuksi on hurjana ohjelmaa. Tänään kamun koiran 1-vuotis kemut jonne olemme Jepen kanssa menossa. Vanhus luultavasti murjottaa jossain nurkassa koska ei pidä touhottavista nuorista koirista. Huomenna toisen kamun läksärit ja majoitamme samaan syssyyn muutaman Helsinkiläisen. Pakko hommata jostain vieraspatjoja yhden ison puhjenneen tilalle. Ville veti siihen kunnon reijän muuttomme yhteydessä. Sunnuntaina tulee pohjoisesta vieraita eli isosiskoni mukanaan jo kovasti höpöttelevä kummityttöni. Heidän autonsa on lastattu täyteen kaikkea tulevalle vauvallemme. Minne ihmeeseen saamme tungettua kaikean tavaran kun emme ole saaneet edes kaikkia muuttolaatikoita purettua? :D Tervetuloa kaaoksen sekaan jep jep.

Tällä hetkellä mahaan ei satu ihme ja kumma! Ehkäpä se auttoi että mies tuli nukkumaan sänkyyn samaan aikaan kuin minäkin. Eli en heräillyt kesken unieni saamatta sitten unta koska joka paikkaa särkee ja maha ei asetu sitten millään mihinkään asentoon. Ihmeellinen maanvetovoimaa uhmaava maha. Se ei roiku vaan pysyy pinkeänä pojottaen ylimääräisenä ulokkeena kehostani.

Kun tulin töihin aamulla eräs mies kysäisi että milloin on laskettuaikani ja ihmetteli samalla että miten hän ei ole huomannut raskauttani aijemmin. Olemme nähneet luultavasti joka viikko, mahdollisesti päivittäin, ja vasta nyt hän huomasi takkini alta pilkistävän möhkäleeni. Ihmetys oli suuri kun kerroin la:n olevan (jo) ensi kuussa.


OMFG!!1
47 päivää jäljellä laskettuun aikaan.

4 kommenttia:

  1. Mä kans kuulin (lähinnä miehiltä) kommentteja siitä, et eiks se mun maha paina kauheesti? Kai ne ajatteli, et mun tarvii sitä jollain kottikärryillä raahata paikasta toiseen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D hahaha. Mutta painaahan se kyllä! Muttei silleen että tuntuisi väärälle niin sanotusti. Se jotenkin kuuluu tuohon vatsarepuksi.

      Poista
  2. Nukkuminen on joo aika extremeä tälläisen mahan kanssa jo! Mulla on yöllä siinä apuna imetystyyny ja pari muuta tyynyä tukemassa mahaa ja silti välillä yöllä herään siihen, että mahaan koskee kun on nukkunut huonossa asennossa. Välillä mä onnistun edelleenkin kellahtamaan mahalleni nukkumaan ja sekös se vasta hyvältä tuntuu, yih! Mutta enää vajaa 7 viikkoa, kyllä me kestetään!

    Terkuin, Emma ja papu 33+4, 45 päivää laskettuun aikaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iiih ison mahan päällä nukkuminen ja siitä herääminen. Ei tunnu hyvälle! Meitsi tunkee peittoa mahan alle ja toivon että en pyöri. :D Onko sulla mimmoinen se imetystyyny? Oon miettinyt sellaisen hankkimista mutta kun niitäkin on isoja ja sitten sellaisia pienempiä. Olen täysi varvas ompelun suhteen joten en ala itse värkkäämään ainakaan mitään.

      Ollaampa samoilla päivillä. Itseasiassa mullahan on ultran mukaan just 33+4 eli täysin sama kuin sinulla. ;)

      Poista

Morjesta!
Saapi jättää palautetta, terkkuja yms. :)
Kerro vaikka miten oma päiväsi on mennyt.

Terkuin,
Lisa Love