keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Viikko 35

Kävimpäs aamusta neuvolassa ja lääkärinkin tapasin. Valkuaisarvot olivat koholla kuten myös verenpaineeni näytti huonoja arvoja. Viikon kotiseuranta verenpaineen mittauksesta(kin). Ihan niinkuin minulla ei olisi oikeasti mitään muuta tekemistä kun tarkkailla itseäni? Eihän minulla tosin ole näin LOMALLA HAhahahahaHAHAHahah. Neuvolan jälkeen käväisin Kelassa kyselemässä ovatko kaikki asiat nyt ok ja työnantajan kanssa sovittu äippäraha maksuistani. No eivätpä olleet.. -.-' Soitto pomolle (taas vaihteeksi) ja jännityksellä odotan mitä tapahtuu. Ei ole helppoa asioida kahden eri tahon kanssa ja olettaa heidän vielä kommunokoivan keskenään. :D

Rämeen Olento / kuva: comicvine.com
Lätty ilmestyi aamulla ovellemme suoraan yötöistä ja ilmoitti samantien meillä haisevan pahalle. Vike keitteli meille eilen Rämeen Olennolta näyttävän sopan parsakaalista, sipulista, porkkanoista ja kasasta mausteita. Lätty on oikeassa, täällä lemuaa.

62.8kg
Olotilani; Jalkani ovat alkaneet puutua. Risti-istunta vetäisee toisen jalkani aina kipeäksi. Nyt taitaa alkaa jalat irtoilla normi liitoksistaan ja kävelytyylini alkaa kohta muistuttamaan ankkaa. Äkkinäistä vihlontaa erinäisissä paikoissa (kiitti vauveli hei!). Kävely ei tunnu hyvälle mutta pyörällä pääsen kulkemaan, tosin hitaasti. Supisteluja on edelleen paljon. Vauvakin möyritsee hyvin hyvin kovasti.

Kävin eilen uimassa. Normaalin 2 kilsan sijaan vedin alta kilsan. Kuntoni on niin rapainen että nolottaa paljastaa mutta paljastan kuitenkin. Siellä oli muuten luokallinen tai pari pikkutyttöjä jotka suihkussa ihmettelivät suurta mahaani. Olisi pitänyt käydä esittelemässä heille sitä silloin kun vauva päätti alkaa heiluttelemaan pyllyään minua vasten. Olisi riittänyt juttua muustakin kun "Tuolla tytöllä on vauva mahassa." Jutut olisivatkin olleet meininkiä "Tuolla tytöllä on joku hirviö mahassa yhyhyhyhyy"



Näin minulle ei ole ennen käynytkään. Ihoni muuttui laikukkaaksi uimisen + saunakombon jälkeen! Äiti veikkasi sen liittyvät erilaiseen verenkiertooni raskauden takia. Olisinhan voinut asiaa kysyä tietty neuvolassa tänään mutta unohtui.

Ohhoh. Noin 35 päivää jäljellä..

4 kommenttia:

  1. Huuahahahaah :--D Rämeen olento-keitto. Meidän äitin kaalikeitostaki tulee mieleen tuo otus.

    Jännä toi sun käsi o.o Itsellekin kyllä tullut kylmä-lämmin combosta vastaavaa, mutta toi sun on oikeen jotenkin ihan säännöllinen kuvio :D

    T. Namminna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MOuu beibe. <3 Vähän harmittaa nyt kun en tajunnut ottaa keitosta kuvaa vertailun vuoksi. :D

      Olen symmetrinen kerrankin jostain kohdasta. Eilen kävin taas polskimassa ja silloin tälläistä iho efektiä ei tapahtunut. Tai tapahtui muttei näin voimakkaana.

      Poista
  2. Huuahahahaah :--D Rämeen olento-keitto. Meidän äitin kaalikeitostaki tulee mieleen tuo otus.

    Jännä toi sun käsi o.o Itsellekin kyllä tullut kylmä-lämmin combosta vastaavaa, mutta toi sun on oikeen jotenkin ihan säännöllinen kuvio :D

    T. Namminna

    VastaaPoista
  3. Huuahahahaah :--D Rämeen olento-keitto. Meidän äitin kaalikeitostaki tulee mieleen tuo otus.

    Jännä toi sun käsi o.o Itsellekin kyllä tullut kylmä-lämmin combosta vastaavaa, mutta toi sun on oikeen jotenkin ihan säännöllinen kuvio :D

    T. Namminna

    VastaaPoista

Morjesta!
Saapi jättää palautetta, terkkuja yms. :)
Kerro vaikka miten oma päiväsi on mennyt.

Terkuin,
Lisa Love