sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

33+4 Viikonlopun biletystä part jotain.

Perjantaina jolkuttelimme koiran kanssa koirien omille kemuille. Siellä oli lisäksemme 5 bostonia, rotikka ja italianvinttikoira. Pelkäsin jo aijemmin koiran tulevaa murjotusta muiden vipeltäessä ja leikkiessä mutta tämähän innostui alistamaan Jessemäiseen tapaansa nuorempia kavereita. Ainut kenen seura ei vanhalle kelvannut oli itse raisu päivänsankari. Kaikille koirille oli myös emännän tekemät kakut; kermaviilillä koristeltu maksalaatikkojauheliha ylläri jonka kirsikkana nakki! Tämä entinen nirso veti ateriansa nopeasti ja koetti viedä muuten muiltakin.. Tänään kun kävelimme kamun talon ohi Jepe oli ihan menossa sinne eikä jatkamassa lenkkiä kuten minulla oli tarkoitus.

Eilen aamulla minut ja äippä imaistiin Lätyn puolesta Ikeaan jossa menikin koko aamupäivä. Ihan hyvään hintaan siellä saa syödä! 3.60e oli eräskin ateria. Kotiin päästessäni olin väsynyt ja kiukkuinenkin. Uudet naapuritkin ottivat heti päähäni liian isoine muuttokuorma-autoineen joka ohittaakseen pitikin kiertää koko talo. Lisäksi tupakointi juuri meidän ulko-ovemme edessä ei edistänyt olotilaani. Miten noinkin pienet asiat voivat kiukuttaa? Helposti I tellz ya. Tästä voi tulla hurjaakin hurjempi naapuri ystävyys kun koko homma alkoi näin.. Lisäksi myöhästyin Helsinki kamujen tulosta ollessani vielä Prisman pitkässä ruuhkajonossa parin kilsan päässä kun he jo olivat Tampereella.

Illan bileet eli tupari/läksäri/synttärit vähän jänskättivät mutta hyvässä porukassa oli kiva lähteä sinne. Muutenkin odotin niin kovaa tuota Helsinkin porukkaa keitä tulee nähtyä liian harvoin. Varsinkin nyt kun ei vaan riitä voimat käymään Helsingissä tämän jättiläis mahan kanssa vaikka pahoinvointi ja väsymys ovat hellittäneet jo aikaa sitten. Oli tiedossa että juhlissa tultaisiin nauttimaan hyvin paljon alkoholipitoisia juomia minkä takia oli hassua että minut kutsuttiin. Paikan päällä selvisi että Viken veli oli kertonut jossain vaiheessa (ei varmaan edes kauan aikaa sitten) juhlien isännälle että odotan vauvaa mutta yllätyksenä tuli kuitenkin. Ja yllätyksenä tämä raskaus tuli myös eräälle toiselle Villen kamulle joka jaksoi joka välissä kehaista mahaani, miten siistiä tämä on ja sitä kuinka näytän kauniimmalta kuin ikinä. Raskaus siis pukee minua. Tai sitten se johtui siitä että olin meikannut ja hän hirmuisessa huppelissa.

Bileet olivat oikein onnistuneet. Vähän vaan harmittaa etten ehtinyt oikein jutella ja viettää aikaani noiden Helsingistä tulleiden ihmisten kanssa. Minä jotenkin jämähin yhteen paikkaan jossa siis jumitin ihan kunnolla. Sieltä sitten jatkoimme Vietnamilaiseen karaokebaariin jossa muuten join tämän elämäni viimeiset alkoholiannokset ennen kuin tiesin raskaudestani. Kyseinen paikka on muuten ravintola päivisin joka on super siistiä. Tykkään paikasta mutta ei siellä kuullut mtn joten porukka viiletti Klubille. Siinä vaiheessa päätin liueta kotiin.

Aamulla sain viestin Hempeltä että kummitytölläni on oksennustauti joten he eivät tulisi ainakaan tänään. Nyt odottelen joskos toinen kamu olisi parantunut kuumeflunssastaan (ei kyllä taida olla koska ei ole soitellut) ja paria poikaa jotka myös ovat muuten Helsingistä tulossa. :D Meidän alkuperäinen Helsinki poppoo lähti jo takaisin kotia kohti.

Ui vitsi että Salkkarit ja Terranova jäi molemmat pahoihin paikkoihin.. Tulis nyt äkkiä lauantai että tietää miten Terris etenee. Ensi lauantaina olenkin jo epävirallisesti lomalla. ;D Sillekkin päivälle ohjelmaa nykyisten ja entisten työkamujen kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Morjesta!
Saapi jättää palautetta, terkkuja yms. :)
Kerro vaikka miten oma päiväsi on mennyt.

Terkuin,
Lisa Love