maanantai 31. lokakuuta 2011

9+5

ÄÄääh. Paha olo tuli sitten takaisin tänä aamuna. Siihen voi vaikuttaa se että en saanut taaskaan nukutuksi kunnolla. Mies läimäsi minua takapuolelle juuri kun olin saanut unenpäästä kiinni. Ja kun hänelle tiuskaisin asiasta niin vastaukseksi sain sen "No kun se oli sopivasti esillä." Aamulla heräsin normaaliin tapaani kuudelta eli nykyiseltä viideltä. Koetin silti pyöriskellä sängyssä siihen uuteen kutoseen saakka ilman unta tosin.


Koirani oli ollut viimeviikon äitini hoivissa tiukan aikatauluni vuoksi. Eilen koirani Jesse sitten saapui takaisin kotiin ja oli aloittanut kuulemma jo talon nurkilla sellaisen älämölön että huh. Oli siis hyvin onnellinen päästessään kotiin. Koira vauhkosi sellaiset puolituntia ympäri asuntoa, hinkkasi naamaansa mattoon ja milloin mihinkin, komensi rapsuttelemaan itseään, hyppi sänkyyn ja alas ja mitähän kaikkea vielä? Olen niin onnellinen tuosta vanhuksesta vaikka se osaakin aika ajoin olla maailman rasittavin retale.


Söin poikkiksen kanssa pizzan puoliksi ja nyt tekisi mieli jotain naposteltavaa. Ostin kaupasta kukkakaalia, porkkanaa, dippiseokset ja kermaviiliä. Mihin sipsiä enää tarvitseekaan?





kuva lainattu - kauppareissu.fi




SIPSIÄ PLIIISSSSS HALUUN MIELUMMIN!!
Neuvolassa kielsivät oikeastaan kokonaan sen herkun. :,,,,,<
Ja ihan vaan vauvan takia koetan pysyä erossa tuosta maailman parhaimmasta herkusta. Tiukkaa tekee. Onko vinkkejä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Morjesta!
Saapi jättää palautetta, terkkuja yms. :)
Kerro vaikka miten oma päiväsi on mennyt.

Terkuin,
Lisa Love