Viikko 38

Tunnen oloni hieman hömelöksi eilisen tohelointini takia. Illalla päästettyäni koiran irti ulos huomasin hänen lähtevän tempomaan omille teilleen dobermanin suuntaan. Emme olleet tutustuneet vielä kyseiseen koiraan ja toisen koiran omistaja tiukensi otettaan remmistä mistä ajattelin että ei helkkari, sehän syö Jesse vanhuksen. Kyykistyin niin alas kun maha antoi myöten, menetin tasapainoni tai lonkkaan iski jällleen se inhottava kipu ja kaaduin suoraan sivuttain kiviselle tielle.. Löin polveni, lonkkani/pyllyn sivuni, mahan sivuni, olkapääni sekä poskeni. Siinä hetken kieriskeltyäni pääsin ylös ja huutelin heti että eihän se ole vihainen koira kun meitsi ei oikein osaa säilyttää tasapainoa tämän mahan kanssa ja oma koira irti.. Onneksi dobberi ei ollut yhtään vihainen ja hänen omistajansakkin taisi hiukan säikähtää kaatumistani. Kyseli vointiani heti. Vaapuin Jesse sylissäni takaisin kotiin ja aloin tarkkailla että liikkuuhan vauva. Säikähdin kyllä tosi pahasti. Myöhemmin huomasin myös nirhaumat polvessani.

Miten minä uskallan enää ajaa pyörällä jos kaadun kävellessäni? Miten tässä uskaltaa lähteä käymään siellä neuvolassakaan enää yksinään? Sinne on kuitenkin puolentoista kilsan matka joka voi olla yksinäiselle könyilijälle hyvin vaarallinen reissu. Ville lähtee taas tänään Helsinkiin työstämään musiikki asioita ja palaa perjantaina.

Neuvolan puntarilla klo13 63,3kg sf 33

Tunnen itseni jälleen niin isoksi (enkä edes tunne koska sehän on TOTTA) etten halua naamaani tänään tänne. Ville lohdutti että olen silti söpö kuin muffinssi, sellainen todella suuri.

(Kuva lisätty 18.5 kun pääsin yli hetkellisestä itseinhostani. Harmittaisi jos ei olisi kunnon matskua tallessa.)

Meitsin vaaka näyttää mitä sattuu. 63,1kg, 63,5kg ja 63,8kg! Kaikki tämä yhteen pötköön.

Tässä vähän biletysfiiliksiä nostattamaan Organia.