lauantai 21. huhtikuuta 2012

34+3 "Vapaus" alkoi

Hempe, täti ja kummityttö lähtivät äkkipikaa torstaina kotiakohti. Ei tuo systeri pysty olemaan erossa miehestään paria päivää pidempään ja nyt oli yöllä laittanut viestiä että voisin mennä sinne kun on VR:lla noita alejunia. Joo pistä vaan meikäpunkero junaan istumaan viideksi-kuudeksi tunniksi varmana olen hyvää seuraa perillä kipeänä. Junassa minulla on tapana maata kahdella penkillä mutta nyt maha jäisi ilmaan mötköttämään joten eihän siitä tulisi mitään. :,,I Lisäksi en voisi olla selälteni koska ei sekään tunnu mukavalle. Ei taida onnistua enää. Että ota sinä Hempe se mies mukaan tänne vaan.


Kummityttöni oli kasvanaut hurjasti. Sieltä tuli ihan oikeita sanoja 1,3kk ikäiseltä tytöltä; Kakka, Pallo. Lintu. Auto. Jesse. Jesseähän hän sanoi ensin Ticoksi koska se on meidän Sallun ja hänen poikkiksensa koiran nimi. Aluksi kun Jesse viipotti jossain kuului pienestä tytöstä vaan "Ticooh."

Eilen olikin viimeinen työpäiväni. Maanantaina äippälomani alkaa mutta tässä on sopivasti (?!) viikonloppu välissä joka lyhensi ennestäänkin työvuorojani. Tällä hetkellä tuntuu perus viikonlopulta. Ehkä se sitten maanantaina iskee että mitä helkkaria sitä tekisi. Mies on varmaan jo ensi viikon alkupäästä ihan hermorauniona minun ollessani kotona kokoajan. Hän kun työskentelee osittain kotona ja osittain toisissa töissä. Ahkera mies on. En osannut edes vollottaa eilen töistä lähdettyäni koska kävi niinkin hyvä säkä että eräs vanha työntekijä oli tullut sinne tuuraamaan ja lähdimme yhtämatkaa sieltä pois -> kolmen kaupan kautta. Heh. Nyt on vaakaan patterit! Mutta pelkkä ajatus töistä poissa olemisesta tuntuu tyhmälle. Omasta mielestä olen edelleen työkykyinen. Mitä nyt näitä kipuja on aina välillä enemmän. Ehkä niitä tule kohta lisää? Varmaankin se on laskettu juuri niin että odottavien äitien ei tarvitse kokea syyllisyyttä ottaessaan saikkua kipujen takia kun kaikilla alkaa 30pv (miinus pyhät!) ennen laskettua-aikaa loma. Itseä ainakin aina nolottaa ihan hulluna olla töistä pois vaikka olisi kuinka kipuinen.  




Vauvan liikkeet ovat edelleen niin isoja että näkyvät takki päällä ollessa. Mahanikin on ihan mieletön kuten sanottu. Kasvanut taas muutamassa päivässä niin että Villekin vaan naureskeli tälle sitä kouriessaan.

Tänään tehdään kaveriporukassa sushia, juodaan ja höpötellään. Kyllä minäkin raskaana oleva raskausdiabeetikko aijon niitä syödä. Omat palikkani pistelen poskeeni ilman levää ja  rakaa kalaa. Voihan sitä kypsääkin kalaa laittaa ja jos tekee mieli syödä enemmän niin siirryn tummaan täysjyväriisiin. No broblemo! ;)

7 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Arkistoista löytyivät ja onneksi säilyivät vaikka hästäsin koneen kanssa. ^___^

      Poista
  2. Kiva kun sulla alko loma :) nam mäki haluun sushia !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loma lomaloma!! Jeaaah. Kunhan oppii nauttimaan tästä niin sitten nautin. :D Kutsuisin sut tänne syömään mutta meillon niinku työpaikan tyttöjen ilta tänään.

      Poista
  3. Hyvää äippälomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Nyt tuntuukin jo erikois kivalle. Ahihuhu.

      Poista

Morjesta!
Saapi jättää palautetta, terkkuja yms. :)
Kerro vaikka miten oma päiväsi on mennyt.

Terkuin,
Lisa Love