Aloitin eilen aamulla älyttömän vollottaisen ja se vaan jatkui ja jatkui koko päivän ajan mitä kummallisemmissakin paikoissa. Poikakaverini lähtisi kuukauden reissulleen kiertämään Jenkkilöitä autolla. Miksi se itkettää ja ahdistaa niin kovasti? Tiedän että minulla tulee olemaan mukavaa kotona. Pääsen kunnolla treenaamaan ruoanlaittoa ja yleistä kodinhoitoa nyt kun on ihan pakko. Miehellä tulee olemaan myös mukavaa. Näkee maailmaa poikien kanssa ja pääsee kunnolla tuulettumaan koti-ympyröistä ennen vauvan syntymistä. Meitä molempia vaan ahdistaa se asia että entäs jos hän ei tulekkaan koskaan takaisin kotiin. Ehkäpä se asia jotenkin alkoi takomaan päässäni niin kovasti etten saa tätä itkua loppumaan? Mies ajattelee asiat yleensä aina sitä kautta että kaikkea pahaa voi tapahtua. Perus negatiivinen tyyppi siis. Itse taas ajattelen kaikkea kivaa ensiksi ja sitten vasta niitä huonoja asioita. Ja nyt ne huonot asiat jäivät minullekkin päälimmäiseksi päälle.
Lisäksi hänen kännykkänsä ei tule toimimaan siellä. Se on sellainen 10 vuotta vanha Nokialainen. Pitää toivoa että löytävät käyttöönsä langattomia verkkoja.
Kävin saattamassa miehen yöllä kolmeltä lähtevään bussiin kohti Helsinkiä. Olimme siellä parikymentä minuuttia etuaikaan ja minä se vaan itkeskelin vähän väliä poikkiksen halaukseen hautautuneena. On nyt niin kova ikävä. :,,(
Ps. Lempipaikkani on siis poikkiksen kainalo. Dödöllä tai ilman.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Morjesta!
Saapi jättää palautetta, terkkuja yms. :)
Kerro vaikka miten oma päiväsi on mennyt.
Terkuin,
Lisa Love