keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Viikko 31

Nyt loppui tämä märinä.

Hyllyt eivät kelvanneet Pelastus Armeijallekkaan ja mies oli kiukkuinen koska joutui odottelemaan turhaan katsoja/hakija ukkeleita kaksi tuntia muuten tyhjällä asunnolla. Mutta mikä on huippua, hyllyjen omistaja ystäväni isukki tulee poistattamaan hyllyt lauantaina. Eli viimeisenä vuokrapäivänä. This is so muctso matcho cool! Jes. Stressi hiukkaset tipahtelivat minusta viemäriin äsken kun kävin suihkussa. Aaah tätä olotilaa. Voi hyvällä mielin nukkua ensi yön. En aijo herätä edes Jepen vikinään jos sillä tulee taas jotain kummia ongelmia puhelimeni viestiäänestä (luulee sitä ovikelloksi, kaheli koira).

Sain Lätyltä pyöräni takaisin. Kun poljin sitä kotiin, lievä ylämäki tuntui raskaammalta kuin koskaan. Olen menettänyt lihakseni? Ääneen puhisin että Tämä ei voi olla näin, en voi olla näin heikko. Ja vieressäni kävelevät tytöt taisivat pitää minua kahelina.

Yskin edelleen ja keuhkoihin särkee mutta en ole kipeä koska kuume ei nouse. Tuntuu kuumeiselle mutta mittari ei nouse. Tulehdusarvot olivat puhtaat. Valkosoluarvot koholla, mikä on normaalia raskaana. Sappiarvot tulevat varmaan huomiseksi neuvolaan. Saa nähdä mitä niistä selviää vai selviääkö mitään.

Puntarini sanoi itsensä irti aamulla. Patterit loppu tai painoin sitä liikaa? Eilen illalla se vielä pelitti ja pysähtyi kohdallani 62.9kiloon. Huomenna uuteen neuvolaan ja kauhulla odottamaani punnitukseen.

Kaunis ryhti omasta takaa jo ennen raskautta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Morjesta!
Saapi jättää palautetta, terkkuja yms. :)
Kerro vaikka miten oma päiväsi on mennyt.

Terkuin,
Lisa Love