torstai 29. maaliskuuta 2012

31+1 Neuvolaa yms.

M0rjens!

Se olen taas minä. Suuren suuri emäntä. Terkkuja tosiaan neuvolasta. Uusi neuvolan tätsyni on kyllä mieletön. Hän tykkää selvästi työstään mutta sanoo jos jokin risoo häntä. Ja häntähän risoi muutamakin asia. :D Silti tulimme hyvin juttuun. Kovasti kaipaili Villeäkin neuvolaan mutten osannut luvata häntä seuraavan kahden  viikon päähän sovittuun tapaamiseen. Vauva kasvaa nyt keskikäyrillä mikä on hyvä koska aijemmin se meni yläkäyrillä. Nyt se on tasaisesti "normaali" kuten muut ikätoverinsa. Miksiköhän vauvoja vertaillaan toisiinsa jo ennen kuin ne ovat syntyneet? Sitten annetaan pisteitä synnytys-salissa.. Ihmekkös että kaikkia ahdistaa. Ei saisi poiketa liikaa massasta, pitää olla tietyn kokoinen ja tietyn näköinen että on hyvä tyyppi. Ala-asteella luokallani oli sievä tyttö joka harrasti hevosia (kuten muutama muukin luokkamme tytöistä). Silti kiusaaminen ja nälviminen koski vain häntä. En ymmärrä vieläkään että miksi? Hän oli täysin samanlainen kuin me muutkin. Itsellä ei ole käynyt mielessä pelon hiventäkään että tulevaa lastani kiusattaisiin vaikkapa siellä koulussa kuten tätä enstistä luokkakaveriani. Poikkis on kuitenkin miettinyt asiaa. Eli ei sittenkään riitä että olet samanlainen kuin muut. Mikä on riittävästi että ei joudu silmätikuksi tikun jatkeeksi?

Heh mutta painoni, neuvolakorttiin merkattiin 62.9kg! Jeeeeah.

Neuvolasta tehtiin lähete TAYSsiin. Elikkä Tampereen yliopistolliseen sairaalaan hiukan koholla olevien sokeriarvojeni vuoksi. Kerroin samalla että odotan jäätelön syömistä kun tämä raskaus on ohi. Sain naurahduksen että tämä uusi ruokavalionihan on koko loppuelämän kestävä. WHAT!! En tiedä edelleenkään oliko hän tosissaan vai kiusasiko vain. :,,( What can i doooo?

Nyt himoitsen; Kartanon perunalastuja, ranch-dippiä, litran pakettia jäätelöä (esim trio), pizzaa, hamppareita, ranskiksii, american dressinkiä, omenaa, viinirypäleitä, hunajaa, Taffelin grilli-sipsejä, tosi rasvaista intialaista Nandadevi-nimisestä ravintolasta (Tampereen PARAS ehdottomasti). Ai niin ja omaa miestä tietty. ;) Kihuhih.

8 kommenttia:

  1. Ei se jäätelö tapa vaikka sitä joskus söiskin vaikka ei kuuluiskaan ruokavalioon! Eli oota vaan ihan innolla sitä jäätelön syöntiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Normi ruokavaliooni kuuluu jäätelö. Tähän uuteen ei. Se on kiellettyjen aineiden listalla. Sokeria sokeria sokeria.. :< Tosin kn löytyy se sokeriton jäätelö nin sitä kuulema saa vähän syödä (se rasva siinä ei ole niin paha).

      Poista
    2. Siis onko sulta kielletty kaikki sokeripitoset? Tympeetä. Mut hei! Ostakee jäätelökone ni saat sokeritonta jätskiä tehtyä ite! :3

      Poista
    3. Kyyl. :I Kuukausi sitten tuli totaalikielto just jätskille ja karkeille. Vaikka sanoin että syön niitä korkeintaan kerran viikossa enää. Harvemminkin. Se olisi haitallista vauvalle ja minulle koska mahdollisesti altistaisin itseni diabetekselle. Pepusta tälläinen!

      Jäätelökonetta oon oikeesti miettiny. :D Mutta veikkaan ettei sekään maistu hyvälle ilman sokeria enkä uskalla makeutusaineita käyttää koska olen nönnerö.

      Poista
    4. Marjoista tulee sitä makeutta, niitä sulta tuskin on kielletty? Ja vanilja(sokeri)sta saa kans makeutta.

      Mun tekis miel jätskikonetta, mutta mulla tulee nykyää syötyä niin vähän jäätelöä, että ei kannata.

      Poista
    5. Marjat on taas sellainen asia mitä just kehotetaan syömään raskaana MUTTA ne nostavat verensokeria nopeasti eli niitäkin saa syödä vaan aterian yhteydessä. Mistä taas on sanottu että ei saa syödä isoja annoksia niin ei paljon kiinnosta syödä jotain 5 marjaa. :D LOl. Viinirypäleitä saa esim ysödä vaan n.15 kpl!! Ihan uskomattoman vähän. Ennen vedin koko paketillisen yksin. Banaania saan syödä yhden puolikkaan päivässä.. Älyttömyyksiä. No, ainakin sokerit pysyneet taas vähän kurissa nyt neuvolan jälkeen kun tsemppaan enempi.

      Ehkä sun jätskittömyys johtuu kuluneesta talvesta ja harmaasta keväästä? Kohta se voipi alkaa jäätelö himottaan. Mulla se kyllä ei ole vuodenaika sidonnaista vaan tekee mieli AINA! :D Jäätelö. <3

      Poista
  2. UUUU ranch-dippiä, dipeistä parhainta! kyllä jätskiä saa syödä, miun mielestä aina ja vaikka aamupalaksi, sehän on maitoa ja maito on terveellistä... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikun jäätelö on enimmikseen sokeria ja minen saa syödä sitä. :< Ranchi dippi on kyllä mitä parhainta! Niissäkin tosin taitaa olla sokeria. :D Mutta jos katsoisi tuoteselosteesta mitä muuta siinä on niin voisi väsätä itse sellaista.. Mmh. Ja dipata vaikka porkkanoita, kurkkuja ja paprikaa. Aah.

      Poista

Morjesta!
Saapi jättää palautetta, terkkuja yms. :)
Kerro vaikka miten oma päiväsi on mennyt.

Terkuin,
Lisa Love