torstai 22. maaliskuuta 2012

Sokerit ja Musta Lammas

Sokerien seuranta jatkuu jatkuu vaan. Maanantaina sain yhteyden neuvolaan ja kehotuksen jättää hedelmät pois ruokavaliostani. Siis wtf?! Mistä minä sitten saisin vitamiineja? "Etkö syö vihanneksia?" Joo mutten niin paljon. En suostu ottamaan vitamiineja myöskään purkista. Tajuaahan sen tollompikin että hedelmissä on hedelmäsokeria ja ne nostavat verensokereita. Mutta jos syö jonkun yhden omenan ruoan lisukkeena, aamupuuron seassa tai sekoitettuna maustamattomaan jugurttiin ei sen luulisi olevan paha asia. Neuvolasta sanottiin että on paha asia tai sitten ymmärsin jotain todella pahasti väärin. Soitin hädissäni tädilleni joka sanoi että tietysti voin syödä hedelmiä. Varsinkin omenoita. Antoi hyviä vinkkejä muutenkin; 1dl per ateria lisuke riisiä/pastaa tai 1kpl perunaa. Salaattia saa syödä niin paljon kuin hyvältä tuntuu. Huomasin itsekkin että sokeriarvot eivät liikuttuneet salaatista eivätkä fetajuustosta. Hahahhaa. Eli voin mättää salaatilla jotta en jää nälkäiseksi. Vauvakin käyttäytyy kuin mikäkin raivohullu aina kun olen syönyt. Tätini veikkasi että saattaa jopa kärsiä ruoan puutteesta koska alkaa riehumaan ruoka-aikanani.

Meillä kävi maanantaina Fidan miehiä katsomassa huolivatko mitään vanhoja huonekalujamme jotka eivät uuteen asuntoon mahtuneet. Eivätpä huolineet mitään. Keittiön tuolit olisivat ottaneet mutta niistä oli täydessä kunnossaan vain yksi joten sekin jäi. Nyt kun löysin Tampereen Ev.Lut.Seurakuntien ylläpitämän Mustan Lampaan toimivan numeron niin tarjoan huonekaluja heille. Alunperinkin sinne olivat tavarat menossa mutta toimimattoman puhelinnumeron vuoksi en nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin Fida. Mustasta Lampaasta tavarat menisivät oikeasti tarpeeseen ja ILMAISEKSI niille jotka ne saisivat. Sinne voi siis lahjoittaa vaatteita, huonekaluja tai vaikkapa kodin tavaraa kuten kahvinkeittimen jos tulee itsellä uusittua. Musta Lammas on tukena köyhille, syrjäytyneille, kodittomille, päihde-ja mielenterveysongelmaisille ja muille keillä on vaikeaa elämässä. Jos minulla olisi ongelmia hakeutuisin tuonne ja sanoisin Help (Princess Peachin äänellä).

Tänään illalla taas påp visa Groovessa. Viimeviikolla tultiin joukkueeni kanssa toiseksi! Uskomatonta miten hieno tunne se oli. Ei olla ennen pärjätty noin hyvin. Itsellä tietty kävi niinkin hienosti että aloin nuokkumaan pöydässämme ja mumisin vaan vastaukset niihin jotka oikeasti tiesin. Verottaa ilta elämistä kun menee normaalisti nukkumaan 21-22 maissa. Toivottavasti tänään on taas loistokkaita kysymyksiä joita tälläiset normi tytötkin voivat tietää. :D

Ai niin pitää hehkuttaa. Kamu voitti Iltalehden järkkäämän suuri muodonmuutos-kisan. ;) Go Salla!

4 kommenttia:

  1. 3 vuoden kätilöopintojen pohjalta voin antaa vinkin: kokeile, nostaako hedelmät sokereita. Jos joka kerta, kun vedät omenan/appelsiinin/tms sokerit pomppaa korkeiksi, älä syö niitä. Jos ei vaikuta, syö niitä. Sen perusteella mitä itse seuraillut muiden verensokereita ja vertaillut siihen mitä ovat syöneet, ei kaikilla nosta hedelmät ainakaan mitenkään merkittävästi (en silti suosittele mitään "kilo appelsiineja välipalaksi" -tyylisiä ratkaisuja).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti vinkistä. Vois tänänä tehdä testin kotosalla. Ainakaan yksi kiivi ei nostanut eikä yksi omena salaatin seassa. Sen tiedän ihan siitä koska arvot pysyivät sallituissa rajoissa mikä oli parhautta. Rakastan omenaaaaa. <3

      Poista
  2. Miekää en kyl vois luopuu hedelmistä mistään hinnasta. Ihan liian hyviä! Ja salaattia saa tosiaan syödä ihan hurjia määriä, niin paljon ku maha kestää :D Sinne sit sekaan vaan jotaan proteiininlähdettä lisäks esim. pähkinöitä, kanaa, tonnikalaa, mistä ikinä nyt tykkäät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säilykkeitä ei saisi syödä raskaana ollessa mutta meitsi kyllä aiak ahkerasti vetelee tonnikalaa juurikin salaatin seassa. Pelkkä vihersalaatti on niin lame että kuka sitä jaksaa onnellisena syödä päivästä toiseen? Monetki varmana mutten minä.

      Pähkinät! Hyvä että sanoit. Itse popsin manteleita mutta ei käynyt mielessä että onhan niissä muissakin kaikkia hyviä aineita.

      Hedelmät rules ja mä oon tules! Tänään aijon syödä jugurttia ja mustikoita (suoraan kaupan pakastimesta ostettuna). Marjojen ei pitäisi nostaa sokereita niinkään. Ovat vaan kammoittavan hintaisia.

      Poista

Morjesta!
Saapi jättää palautetta, terkkuja yms. :)
Kerro vaikka miten oma päiväsi on mennyt.

Terkuin,
Lisa Love